Kesäkuussa väittelevän Taru Koiviston mukaan sairaalamuusikoilla voi olla eettisen ja moniammatillisen työskentelytapansa vuoksi rooli jopa potilasturvallisuuden lisäämisessä.
Taru Koivisto kartoitti väitöskirjassaan sairaalamuusikoiden työtä erikoissairaanhoidossa. Hän tutki muusikoiden työtä ja laajentuvaa ammatillisuutta muuttuvassa yhteiskunnassa.
Emotionaalisesti ja eettisesti moniulotteinen työ
Musiikkialan ammattilaisuus muuttuu. Muusikot työskentelevät yhä useammin monenlaisissa yhteisöissä, joiden jäsenten elämäntilanteet vaihtelevat. Tämä edellyttää heiltä äärimmäisen joustavaa työskentelyotetta.
Koivisto on tarkastellut muun muassa muusikoiden työtä vastasyntyneiden teho-osastolla, ikäihmisten sairaalassa ja saattohoidossa. Havainnoinnin lisäksi hän haastatteli potilaita, omaisia, hoitohenkilökuntaa, päättäjiä sekä muusikoita ja muita terveydenhuollossa työskenteleviä taiteen ammattilaisia.
”Sairaalamuusikko voi olla läsnä erilaisissa hoitotoimenpiteissä tai kohdata omaiset sairaalan käytävillä ja potilashuoneissa. Häneltä vaaditaan paitsi erityistä sekä sairaalaympäristöön että muusikon ammattiin liittyvää ammattitaitoa, myös ymmärrystä siitä, missä ja milloin musiikkia voi yhdessä tehdä tai esittää. Tärkeää on myös ymmärtää, millaista musiikkia ja mitä soittimia eri tilanteisiin mahdollisestituodaan”,
Koivisto toteaa.
Sairaalan arjessa muusikolta vaaditaan myös nopeaa tilannetajua. Tutkimuksensa perusteella Koivisto esittääkin, että sairaalamuusikon ammattitaito on muutakin kuin vain esiintymistä ja musiikillista taitoa.
Terveydenhuollossa työskentelevät muusikot ovat vastuullisia moniammattilaisia, jotka kehittävät musiikkityötä ja ammatillisuuttaan sosiaalisiin suhteisiin liittyvien käytäntöjen avulla esimerkiksi soittamalla, laulamalla, improvisoimalla ja keskustelemalla hoitoympäristön arjessa vastavuoroisesti ja läsnä olevasti yhdessä potilaiden, heidän perheidensä ja henkilökunnan kanssa.
Taideala ja terveydenhuolto tarvitsevat hyvinvointilähtöistä työskentelyotetta
Koivisto huomauttaa, että muusikoiden ammatillisuus tulisi terveydenhuollossa ymmärtää osaamiseksi, joka tukee kokonaisvaltaista hyvinvointia ja elämänlaatua.
Musiikkityön kautta voidaan myös ymmärtää potilaiden, heidän läheistensä, hoitoalan ammattilaisten ja muusikoiden itsensä näkemyksiä hyvästä elämästä ja sen rakentumisesta terveydenhuollossa.
”Kun haavoittuvassa asemassa olevia potilaita kohdataan spontaanisti ja merkityksellisesti arjessa musiikin keinoin, se tukee paitsi heidän toimintakykyään ja itsemääräämisoikeuttaan, myös eettistä hoitoa ja hoivaa sekä potilasturvallisuutta.”
Koiviston tutkimus tuo esiin tarpeen uudistaa musiikin korkeakoulutusta. Vaikka musiikkia voi käsitellä kliinisenä interventiona terveydenhuollossa ja se voidaan ymmärtää virkistävänä elementtinä hoivaympäristöjen arjessa, koulutuksen tulisi Koiviston mukaan paneutua syvällisemmin musiikin merkityksellisyyteen osallistujien kokemuksen näkökulmasta.
”Muusikot tarvitsevat työelämään siirtyessään laaja-alaisempia taitoja ja monipuolisempaa ymmärrystä nykyajan työelämästä.”
Koiviston väitöstutkimus on osa Taideyliopiston koordinoimaa ArtsEqual-tutkimushanketta (2015–2021), jossa selvitettiin, kuinka taide julkisena palveluna voisi lisätä yhteiskunnallista tasa-arvoa ja hyvinvointia 2020-luvun Suomessa.
Väitöstutkimuksen lisäksi tuloksia on julkaistu kansainvälisissä vertaisarvioiduissa julkaisuissa ja sen perusteella on julkaistu suomen- ja englanninkieliset toimenpidesuositukset kotimaiselle ja kansainväliselle yleisölle.
Lähde Taideyliopisto