1700-luvun alkupuoliskolla muuan serbialainen Arnaut Pavleksi nimetty sotilas heitti henkensä ja paikallisen folkloren mukaan herra muuttui samalla vampyyriksi. Jälkikäteen kyseinen tyyppi on kokenut metamorfoosin tänä päivänä primitiivistä black metallia suoltavaksi suomalaiseksi bändiksi.
Arnaut Pavlen vuonna 2019 julkaistu s/t debyyttialbumi on mennyt täysin metallitutkani alta ohi, joten tämä uusi vuonna 2023 juuri pamahtanut levy ilmestyi siis mielenkiintoisena yllätyksenä soittimeeni näin alkuvuodesta.
Julkaisun nimi on siis Transylvanian Glare (2023) ja kutsumanimeltään platta ei ehkä ole maailman omaperäisin. Kuitenkin kun homma lähtee käyntiin, traditionaalinen genreilmaisu sopii todella hyvin itse paahtamisen kuvailuun.
Levyn aloittava Come curses alkaa jo täydellä moottorisahamenolla ja melkoisella huudolla, jotka yhdessä luovat hyvin kuvan mistä on kyse. Yleisesti menoa voisi verrata steroideissa olevaan Darkthroneen. Itse nimibiisistä tulee hyvin mieleen parit kappaleet jopa Deathspell Omegan Inquisitors of Satan-julkaisulta. Kun Arnaut Pavle rusikoi menemään kovimmillaan, kreikkalaisen Ravencultin rässimäinen ärhäkkyys on myös hyvin läsnä ihan soundimaailmojakin ajatellen.
Vaikka värikkyydestä ei kirjaimellisesti voisi puhua mitenkään tämän albumin kohdalla, niin mukavan monipuolista meno on todellakin. Kauttaaltaan Transylvanian Glare ei levynä keksi pyörää mitenkään uudelleen, vaan pikemminkin tuo esille koko musiikkigenren vahvimpia puolia.
Tässä välissä on ihan hyvä mainita, etten ole ollut viime vuosien aikana mikään kovin kotimaisen black metallin suurkuluttaja ja yleisesti levydiggaukset ovat kallistuneet ulkomaille. Vaikka hyviä julkaisuja on tullut tasaisesti pihalle tästä meidänkin maankolkasta (sangen mukavalla laadulla), niin jotain omaperäistä on mielestäni monista ihan sinänsä ok -julkaisuista kuitenkin puuttunut. Kannattaa muistaa, että tämä on tietty vain oma mielipiteeni.
Mutta palatakseen itse Arnaut Pavleen.
Hyvissä levyissä on toki pieniä heikkouksiakin, jotka toisaalta saattavat olla ehkä sen voimavarakin? Bändin biiseissä esimerkiksi tapahtuu jatkuvasti paljon. Joillekkin kuuntelijoille ehkä turhankin liikaa? Parit kappaleet saattavat olla tietyille musadiggareille jopa melko turboahdettuja ja pituus kuitenkin biiseissä on yleisesti vähän päälle kolmisen minuuttia keskimäärin. Normaalisti tämän jälkeen vedetään kuuntelijan nokkaan vielä lisää rajua riffiä hurjalla temmolla muutamat sekunnit.
Kuitenkin tässä tapauksessa homma toimii mielestäni todella hyvin alusta loppuun. Sen voisin mainita, että ehkä lisänä voisi olla pari lyhyttä instrumentaalipätkää väliin tai hieman rauhallisempaa menoa? Sinänsä tuntuu melko koomiselta pyytää tällaista kompromissia näinkin suoraviivaiselta julkaisulta.
Arnaut Pavlen Transylvianian Glare on todella tiukkaa ja monipuolista black metallia Suomesta. Soundit ovat täyttä priimaa, meno on hurjaa ja riffit mielenkiintoisia. Tältä bändiltä on hyvä odottaa kovaa ja omalla tavallaan genreuskollista menoa jatkossakin!
– K.Leijala
