Haaveiden huvila viihdyttää ja ohjaa perheen pieniä sanataiteen pariin

Aiheeseen liittyvää

The Record Of My Life #30: Apulanta – Ehjä

Vuosi oli 1996 ja maailma muuttui paljon, teinit eivät. Yhdeksänkymmentä luvun alun laman huippu alkoi hieman tasoittua, tosin seurauksista kärsitään vielä tänäkin päivänä. Talouden lisäksi lamalla oli suuri vaikutus myös kulttuuriin ja yleiseen ilmapiiriin, niin hyvässä kuin pahassa.

Murhia Pohjanmaalla -sarja saavuttaa Pohjoismaat ja Viron

Nilla Kjellsdotterin Murhia Pohjanmaalla -sarjan uusin osa leviää uusille markkinoille. Vaasan poliisista kertovien kiehtovien tarinoiden pariin pääsevät pian myös norjalaiset, tanskalaiset ja virolaiset lukijat.

Weekend Festival paljastaa päälavan esiintyjät – ohjelma nyt täydellinen

Weekend Festival tuo elektronisen tanssimusiikin huiput eloisaan Espooseen. Pääesiintyjiä ovat Nicky Romero, R3HAB, Tiësto, Alan Walker ja monet muut.

Mistolan Lasiset Linnut – Kun laulajat ovat lähteneet

Mistolan Lasiset Linnut on julkaissut esikoispitkäsoittonsa Kun laulajat ovat...

Laozi ja tekemättömyyden filosofia syntytaolaisuuden sydämessä

TaoLinin syväluotaava teos, Laozi ja tekemättömyyden taito, avaa ovia kiinalaisen ajattelun ja taolaisuuden maailmaan.

Jaa somessa

Tittamari Marttisen sanataideopas Haaveiden huvila on hauska ja virikkeellinen matka lapsille kirjoittamiseen, lukemiseen ja kirjoihin.

Haaveiden huvila - kirja lapsille

Kirjojen lukeminen tuo iloa jokaiseen päivään, ja omien tarinoiden keksiminen on suorastaan riemukasta – tarinoiden maailmassa kaikki on mahdollista. Haaveiden huvilassa lukija voi keksiä omia tarinoita, leikkiä sanoilla ja ajatuksilla, kuunnella ja maistella kieltä kuten musiikkia.

Lapsi voi lukea Haaveiden huvila -kirjaa itse tai yhdessä aikuisen kanssa. Se sopii luettavaksi kotona tai ohjatussa ympäristössä koulussa, päiväkodissa tai sanataidekerhossa.

Haaveiden huvilaa voi lukea myös lastenkirjana. Lukija pääsee seuraamaan muun muassa ruokasalin vauhdikkaita aamiaisia, ihmettelemään Kepposten portaita, Saippuakuplasalia, Unelmastudiota, Härvelivarastoa ja Omaa huonetta, jonka ovessa lukee Yksityisalue! Pääsy kielletty! Haaveiden huvilassa viihtyvät kaikenikäiset lukijat.

"Kun avaat tämän kirjan, avaat oven Haaveiden huvilaan.
Voit vaikka muuttaa sinne asumaan.

Keksi mitä tahansa
         ei mikään ole valhetta
sillä tässä (niin kuin jokaisessa) kirjassa
aukeaa koko maailma.

Avaa ovi

          ja astu sisään!"

FM Tittamari Marttinen tunnetaan lasten- ja nuortenkirjoistaan. Hän kirjoittaa muun muassa runoja, lastenromaaneja, kuvakirjoja ja nuortenromaaneja. Lisäksi hän on suomentanut kymmeniä lastenkirjoja.

Teos: Haaveiden huvila
Kirjailija: Tittamari Marttinen
ISBN: 9789523043145
Sivut: 72
Kustantaja: Avain
Ilmestymispäivä: 12.1.2022

Lähde Avain

spot_img