Arvostelin taannoin tuon ekan digisinkun Satu ja jopa kehuin sitä. No eipä se tämän muun materiaalin joukossa pahalta kuulosta vieläkään. Bändissä on kaksi alkuperäisjäsentä, Adi ja Stressi ja kolmas melkein alkuperäinen, Räpylä, joten odotin jotain edes vähän räväkämpää.
Alussa tulee kamala instrumentaali We come in peace. Sitten tuo Satu, joka on siis ihan OK. Pahan himo on tasapaksua raskasta rockia ja Räpylän kapina vielä enemmän samanlaista. A-puolen lopussa olen sitä mieltä, että ei tätä jaksa enempää ja bändi on täysin pilalla. Yritän miettiä, missä on vika ja luulisin siinä, että tietenkin bändi oppii soittamaan yli neljässäkymmenessä vuodessa, mutta siinä se silti on. Sehr Schnell perustui hellyttävään kömpelyyteen ja naiivin hienoihin teksteihin, tässä ei ole oikeastaan kuin teksteistä jotain jäljellä.
Uskallan silti vielä B-puolen. Vapaa on tähän mennessä lähinnä vanhaa SS:ää, ellei se olisi soitettu kuin kitaristi olisi jostain, mitäs näitä on, Viikate, Kotiteollisuus jne. Tämä sopisi yksinkertaistettuna ja paljon lyhyempänä bändin vanhaan ohjelmistoon. Tämä saa yhä enemmän miettimään, kenelle tämä levy on tarkoitettu? En usko, että vanhat fanit ovat riemuissaan ja nykynuoret eivät bändistä ole kuulleetkaan.
Parvekejytä taas on jotain ränttää ja biisi on nimensä mukainen. Haukkatuuli on vähän parempi biisinä. Näissä vain kaikissa hämää tuo raskaan rockin jyrä ja vingutussoolot. Ainoa mikä on jäänyt ajan kuohuihin, on Stressin ääni, joka kuulostaa tässä yhteydessä melkein kuin Mato Valtonen laulaisi vakavasti otettavan hevibändin liiderinä. Supersalaisuus on rauhallinen lopetus, joka ei tuo mitään uutta tähän levyyn.
Nyt ei saa ymmärtää väärin; en todellakaan olisi halunnut dissata tätä, SS oli joskus kersana yksi tärkeimpiä bändejä ja vihdoin nähty keikka Punk 40v.-tapahtumassa oli hieno. Silloin ei ollut pelkoa uusista biiseistä. Tämä vaan ei ole mielestäni Sehr Schnell ja olisi ihan hyvin voitu julkaista jollain muulla nimellä. Ymmärrän kyllä miksi ei, mutta luulen, että monet pettyvät ja tiedänkin jo ystäväpiiristäni tyyppejä, joiden kanssa olen uusista SS-biiseistä keskustellut, ja että kaikki ovat pettyneitä. Vanhat fanit eivät vain voi ymmärtää ja uusia pitäisi siis jostain saada, se on vähän vaikeaa, koska on tämä silti aika erikoista musiikkia. Ei oikein osu sopivasti mihinkään, ei edes siihen Viikate-genreen. Pistin soimaan Tekopyhä-biisin ja heti huomasin, miksi tästä bändistä tykkäsin/tykkään ja että tästä levystä en vain voi pitää, olen pahoillani. Toivottavasti onnistaa silti!
V. Vahtera
