Tämäkin on tullut jo viime vuonna, mutta ajattelin kuitenkin huvikseni kirjoittaa tästä hyvin aliarvostetusta yhtyeestä, joka on kuitenkin miljoonista kokoonpanon vaihdoksista jaksanut vuodesta 1976 lähes tauotta tähän päivään asti.
Kuten nimikin kertoo, tämä on uusintaäänitys bändin 80-luvun parhaasta LP:stä. Tosin silloin ei kilpakumppaneista oikeastaan mihinkään ollutkaan; eka LP ilmestyi 1979 (se on toki hyvä) ja tämän jälkeiset 80-luvun LP:t olivat kerta kerran jälkeen huonompia, kunnes vuoden 1989 Underwraps-LP:n jälkeen yhtye jäi pienelle tauolle ja palasi 1993 loistavalla LP:llä The Alternative ja sen jälkeen ei olla huonoja levyjä tehtykään. Tämä johtuu varmaan siitä, että yhtyeessä on tällä levyllä, kuten suurimmalla osalla tuosta Alternativesta eteenpäin, mukana kitaristi Nic Austin, jolla on taito tehdä tarttuvia punkralleja.
OK, tämä levy julkaistiin siis alun perin 1982 ja tämä on siis näin 40 vuotta myöhemmin versio, ei ihan, sillä tämä on äänitetty 2021. Huonoin biisi Tribal Song puuttuu, mutta sen tilalla on peräti 8 muuta biisiä. Kansikuvakin mukailee alkuperäistä; siinä on vain äijien kasvot nyt (ja 3 viidestä ei sillä alkuperäisellä siis soita). Alkuperäisistä soittajista mukana on Austin ja laulaja Gene October.
Tuota noin, kun Sehr Schnell näytti LP:llään, että näin muututaan liiaksikin, Chelsea näyttää, että näin ei muututa saatana miksikään. Kummankin kohdalla voi sitten ihmetellä eri syistä, miksi tällainen on tehty? Nämä biisit soivat aivan samalla tavalla kuin silloin ajat sitten, eikä tottumaton huomaisi varmaan mitään eroa, en oikeastaan minäkään, kun Genen äänikään ei ole miksikään muuttunut. On siis kuin arvostelisi sitä alkuperäistä levyä, paitsi että se kolahti kyllä nuorempana kovempaa kuin nykyään, kun kaikkea on. Tosin sain sen hieman jälkijunassa, mutta kuitenkin.
Tämä on siis 77-punkkia sieltä aidoimmasta päästä, ainakin yhtye oli mukana jo alussa, eikä oikein millään suostunut muuttumaan ja kun sen viimein teki joskus 1985, suunta oli jyrkkää alamäkeä, ja minäkin sain yhtyeen uusia levyjä tuohon aikaan käsiini ja olin peräti järkyttynyt, millaista paskaa tämä nyt on? Niitä en viitsi edes vuosikymmenten jälkeen kuunnella sen toivossa, että löytyisi jotain hyvääkin, kun tiedän, että näin ei ole. Tämä Evacuate oli yhtyeen ehkä paras saavutus; jopa kriitikot kehuivat ja sitä iloa Chelsea harvoin sai kohdata, heitä pidettiin vain kehäraakkeina, jotka eivät ymmärrä lopettaa, mutta yhtye sai uusia kannattajia HC- ja OI-liikkeiltä, kun alkoivat kiertää mm. Exploitedin ja Anti-Nowhere Leaguen kanssa. Tämä levy myös oli indielistoilla peräti kolmas, ”oikeille” listoille Chelsea ei koskaan päässytkään.
Täytyy sanoa, että minä kunnioitan Geneä ja kumppaneita sitkeästä työstä ja monista helvetin hienoista biiseistä ja etenkin siitä, että tuon 80-luvun totaalisen paskan jälkeen noustiin aivan eri tasolle; unohdettiin ns. taide ja tyhmät coverit ja palattiin sinne, minkä yhtye parhaiten osaa. Tämä levy – en tiedä kelle helvetille? Minä en ainakaan tee tällä yhtään mitään (kuuntelin netistä), koska alkuperäiset löytyvät ja erot ovat tosiaan mikroskoopilliset, mutta jos tuottaa vaikeuksia alkuperäisiä löytää, tämä on aivan loistava tilaisuus siihen, juuri noista mikros…eroista johtuen. Evacuate on itsessään hittejä täynnä ja lisäbiiseissä on mm. hienot No One’s Coming Outside, I’m On Fire, Come On ja Urban Kids.
V. Vahtera
