Tämän luin puoliksi duunissa. Joskus sattuu näitäkin päiviä, ettei juuri mitään tarvitse tehdä! Kun varaan näitä kirjoja, niin useasti ne tulevat sitten samaan aikaan, eli helppo päivä osui hyvin kohdalle. No, Lynyrd Skynyrd odottaa.
Tämähän on tällainen leppoisan herttainen, lyhyt päiväkirjamainen tarina 80-luvulta, lähinnä Keba-yhtyeen ajalta. Keba oli hyvä bändi ja siitä oli kiva lukea, kun vaikka bändistä kirjoitettiin paljon, ei siitä esim. netistä juurikaan tietoa löydy. Taisi tulla nähtyäkin muutamaan otteeseen. Parasta tässä oli se, että se sai muistelemaan tuota turhaan parjattua 80-lukua, joka ainakin itselle oli elämän parasta aikaa. Siis kaikki ekat festarit, ekat omat bändit ja levytykset, rakastumiset jne.
Laman turruttamalle (siis luonnollisesti en tarkoita yhtyettä) 90-luvulle tultaessa oli jo itsekin niin turtunut, ettei kaikki enää kiinnostanut samaan malliin. Mutta eihän kukaan saa noita ainakaan monelle ihania teinivuosiaan takaisin, vaikka ei koskaan aikuiseksi kasvaisikaan.
Kylläpäs sitä nyt herkistyttiin, mutta tuollainen fiilis tuli ja luultavasti monelle muullekin lapsuuttaan/nuoruuttaan 80-luvulla eläneelle. Kirja loppuukin sopivasti suurin piirtein Keban hajoamiseen, koska ei tuo Alin sooloura niin kauheasti ole iskenyt, vaikka samaan syssyyn siitäkin olisi voinut lukea. Ei tuo Lynyrd Skynyrdin musakaan mua kiinnosta oikeastaan yhtään, mutta yhtyeen tarina kylläkin, eli tuosta tuo kirja mukaan. Ja muutkin sitten herkistelemään tämän opuksen tahdissa!
-V. Vahtera
