Ensimmäistä kertaa järjestetty rockfestari oli monella tapaa unohtumaton elämys.
Ei Vuoksenniskan kaupunginosaa ole aikoihin tunnettu elävyydestään. Arkisin jalkakäytävillä ei vilise lomalaisia, ei edes kesälomakauden käydessä kuumimmillaan. Illan tullen voi kaupunginosan halki ajaa usein näkemättä ainuttakaan ihmistä. Silti Vuoksenniskassa on sitä jotakin. Tunnelma siellä on pysähtynyt, kuin koko pitäjä olisi jämähtänyt johonkin menneeseen aikaan. Hyvässä mutta myös pahassa.
Ehkä mopopoika keulii kohta vastaan. Joku Esa tekee kai vieläkin humalaista kotimatkaa jo aikaa kuopatusta Kengurusta. Kantapaikkaa ei enää ole, mutta sen porttikongista saa yhä otettua rappioromanttisia promokuvia. Ärrältä saa yhä röökiä ja Bio Vuokseen voi mennä katsomaan leffoja. Darasta saa hyvää mättöä ja Vuoksen grilliltä jopa autenttista döneriä.
Kyllä tässä paikassa on jotain.
Imatra. Vaikka on heitäkin joiden mielestä Vuoksenniska on emopitäjästään erillinen saareke.
Liu’utaanpa katua alas. Kas, olemme saapuneet Patruuna Pubin ja samannimisen hotellin holleille. Täällä liiketoiminta vielä porskuttaa. Kalja on kaljaa vaikka kaikki ympärillä tekisi hidasta kuolemaa. Ihmisen pitää majoittua ja yöpyä. Ja syödäkin pitää. Ainakin silloin tällöin, kun juomiselta muistaa.
Tänään Vuoksenniska on täynnä elämää. Patruunaa kohti vaeltaa ihmisiä, sillä pihamaalle on pystytetty ihan oikea festarialue. Eikä mitään kyläjuhlien rekkalavasettiä, vaan kunnon stage. Koko alue on laitettu tunnelmallisen nätiksi. Kojujakin on pystytetty. Kerrotaan, että aivan näinä tunteina täällä alkaa hevi raikaa.
Patruuna Fest on tulilla ensimmäistä kertaa. En voi edes kuvitella kuinka paljon töitä, stressihikeä ja unettomia öitä kaiken pystyyn pistäminen on vaatinut, mutta tiedän että asialla ovat olleet todelliset tekijämiehet.
Kaikki näyttää juuri siltä kuin pitääkin. Ja sitä kaikki on.
Rokkia, rässiä ja autenttista festaritunnelmaa
Omalla orkesterillani on kunnia avata festari, jolle toivon mittaamattomia elinvuosia. Soundit niin pirullisen hyvät, että soittaminen on alusta loppuun täyttä kliimaksia. Kun Jorma Mattila & Ulkopuoliset on selvinnyt kunnialla reilusta puolituntisestaan alkaa naisilla ja herroilla vähemmän selvä aikakausi.
Stagella siirrytään napsun verran raskaamman tuotannon pariin, kun pääkaupunkiseudulta saapunut Mutant Blast myllyttää rässiään huikealla intensiteetillä.
Välillä Rokkikone hellii festarikansan kuulohermoja jyskämällä Popedan hittejä.
Jossain vaiheessa pari salamaa lyö, vettä tulee hetken kuin aisaa ja backstagealueen maalattia lainehtii. Hitonko väliä sillä, kyllä kesä kuivaa sen minkä se kastelee.
Ilta etenee ja Orbiter käy vetämässä vähän doomahtavaa stoneria. Samansukuisista lähteistä ammentaa seuraava lauteille laskettu Monsternaut.
Ilta alkaa laskeutua Vuoksenniskan ylle, kalja puolestaan nousta kupoliin. Hirmuisessa nosteessa oleva Luna Kills käy lavalla näyttämässä ja kuulostamassa hyvältä.
Ja sitten on vielä illan headliner, Suomen Rammstein, legendaarinen Ruoska, olkaa niin hyvät! Ja tottahan jengi viihtyi.
Festaripäivä 2: Erikeeperiä ja erinomaisia keikkoja
Aamupäivällä pitäisi kyetä palaamaan. Vaan kuinka sitä kykenisi liikkeelle, kun olisi kaappikylmää Selzeriä, Kulumassa Gambinaa ja kaiken päälle vielä laulusolistimme synttärit juhlittavana.
Paikalliset Must’oja ja RSS ovat valitettavasti ehtineet veivata päästessämme takaisin alueelle asti. Näkyy enemmän ihmismassaa kuin eilen, näkyy iloisia naamoja, ei enää niin stressaantuneen näköisiä festarijärjestäjiä. Näkyy nainen joka ottaa pitkää huikkaa Erikeeper-pullosta.
Näkyy tuttujakin. Näkyy Luutarhatontut-yhtye joka juuri on kivunnut lavalle kuulostamaan yhtä vimmaiselta kuin aina. Vetämällä ihmisiä turpaan sellaisella positiivisella tavalla, joka ei käännä nenää poskelle eikä kuormita ensiaputelttaa. Sen sijaan niin, että välittäjäaineet lähtevät liikkeelle, tanssijalka alkaa vipattaa ja kielenkannat ryhtyvät huutamaan kuin itsekseen.
Ja Luutisten jälkeen tulitus jatkuu. On Madredin vuoro. Lappeenrantalaista rässiä kokemuksella ja näkemyksellä. Jumalauta että toimii.
Eihän sitä malta edes kunnolla poistua alueelta takakontille hörppäämään jäykkää. Tai no, kyllähän sitä malttaa, kun luvassa on pieni roudaustauko ennen kulttiyhtye Heezeriä. Pari huikkaa ja Back to business. Heezerin paikallisteemoja vilisevä stoner aiheuttaa yleisössä yhteislaulu- tai ainakin huutohetkiä. Miten täällä voikin olla niin raudanlujaa settiä, keikka keikan perään.
Balance Breach, toimii. Pubin puolella Acoustended vetämässä Senareita sydämellä, verellä ja sydänverellä. Onneksi ei Semmareita.
Pimeä elokuun ilta etenee. Valoineen Vuoksenniskan festarialue näyttää kutsuvalta, kauniilta, ihanalta, se tuoksuu alkoholilta, rauhalta ja rakkaudelta.
Kerran vielä Patruuna Fest ja Imatran juhliva kansa. Bloodred Hourglass. Pitti pyörii, nyrkit hakkaavat ilmaa. Välillä joku paiskautuu aitaa vasten ja muu jengi auttaa ylös. Timanttinen keikka, joka on juuri arvoisensa päättämään tämän timanttisen festarin.
Vuoksenniska on herätetty väkisin henkiin. Toivottavasti jatkoa seuraa. Ja miksei seuraisi, kun asialla kerran on aitoja ammattimiehiä ja osaamisen lisäksi myös aitoa sydämenpaloa.
Emotion Zine kiittää, toimittaja kiittää. Kesä alkaa olla kohta paketissa ja on tullut aika kömpiä talviunille. Lainataan vielä loppuun faktaa, jona lyö totuuden epäileväisimmänkin tuomaan ja tertun kasvoille. Järjestetyshäiriöt 0, ensiaputehtävät 0. Ja ne olivat ainoat nollat. Tekniikalle, talkooväelle, järjestäjille, bändeille ja yleisölle olisi huutava vääryys antaa mitään muuta arvosanaa, kuin täysi 10.
Eiköhän Vuoksenniskalla vuoden päästäkin rytise.
