Tomi Seppälä seikkailee mustan magian poluilla uudella ep:llään

0
0

Tuottaja Tomi Seppälä loihtii elokuvallista konemusiikkiaan syntetisaattoreiden ja rumpukoneiden sähköisistä syvyyksistä. Vuonna 2020 Seppälä julkaisi EP:n Sitä Parempaa ja vuonna 2021 singlen Siwan Takana Koulun Jälkeen.

Muutama vuosi sitten Seppälä puuhaili studiollaan niitä näitä, kun yhtäkkiä alkoi tapahtua kummia. Musiikkia syntyi kuin itsestään. Tuntui siltä kuin jokin loitsu olisi vallannut hänet. Rumpukoneita ajettiin särölle, syntetisaattorit ulvoivat armotta, ja tunnelmassa väreili vaaran tuntu.
Seppälä alkoi epäillä, että jokin velho oli ottanut hänestä vallan ja käskenyt tekemään jotain uutta ja kokeilevaa. Syntynyt materiaali hämmenti, mutta samalla vakuutti tekijänsä. ”Matsku on tiukkaa”, hän ajatteli.
Näistä sessioista syntyi EP Kutsu Mua Velho
Tarpeeksi tarkkaan kotimaan musiikkikenttää seuranneet tunnistavat hänet kansainvälisiä julkaisuja tehneiden DJ Pataässä ja Yves Rockers Crew – nimien takaa.