Tietääkseni tämä on jo Tonin kuudes kirja. Tiedän miehen bändistä Maniac Miracles, joka oli punkbändi ja teki joitakin levyjäkin. Oltiin jonkin verran tekemisissäkin, kun äänittelin hänelle jotain Pellen ja Problemsin keikkoja.
Itsestään mies tässä kertoo, sehän paistaa läpi. Alussa kaikki naiivius ärsyttikin, kunnes tajusin, että tässähän kerrotaan minustakin. Ollaan suht samanikäisiä. Lähes kaikki osuu kohdalleen; pikkukaupunki, ihastuminen punkkiin jo lapsena, omat bändit jne. Katkollakin oltiin näköjään yhtä kauan (mä olin kyllä vähän muuallakin, mutta joo). Ruusukin tuli, kuten tässä luultavasti alkoholista johtuvasta heikosta bakteerien vastustuskyvystä. Intiaankin tuli lähdettyä, tosin en yksin. Ja siellä törmättyä Mumbaissa heti kusettajiin. Prkl, taisi mennä yhdessä päivässä enemmän rahaa siellä kuin muualla Intiassa koko kuukautena. Sivariinkin menin, vaikka se jäi kesken.
Sex Pistolsin näin kans 1996, mut Roskildessa ja sielläkin ne sai pulloista, vaiks ne soitti musta ihan hyvin niitä vanhoja rallejaan. Oman ensikeikkani tein kyllä jo 14-vuotiaana, Toni ainakin Maniac Miraclesin kanssa vasta 21-vuotiaana (Espan lavalla, kuten tässä heidän Ruined Youth-yhtyeensä). Mutta eihän kaikki yksi yhteen tarvitse olla. Myöhemmällä iällä en kylläkään alkanut kuunnella heviä enkä PMMP:tä, enkä ala. Eikä musta tullut sosiaalityöntekijääkään, hehheh. Sehän olisi ollut aika hupaisaa. Tämä on kyllä hyvä kirja ja kuten varmasti kävi jo ilmi, oma elämä vilisi silmien edessä! Ainakin voi suositella kaikille 70-luvun taitteessa syntyneille punkkareille, jotka vielä muistelevat hyviä ja huonojakin aikoja.
-V. Vahtera
