Välistä pitkiäkin aikoja taukoillut Wojciech on palannut ”Olipa kerran kevät” – albumilla todistaen selkeänkauniin melodisen popin voiman. Levyltä ei löydy heikkoa lenkkiä. Vaikka kappaleet toistavat jonkin verran samaa kaavaa, se kaava on korvaamaton. Herkkiä elämän sattumuksia ja filosofisia tuokiokuvia on nautinto kuunnella pitkälti upeiden sävellysten vuoksi.
Kappale kappaleelta
- Levyn aloittaa yllättävän brutaali syntikkavyörytys joka luo vahvan kontrastin heleän kauniille laululle. Tehokkuus perustuu pitkälti rumpujen ja kosketinriffien tiukkaan yhteistyöhön. Jostain kaukaa kuuluu Depeche Mode-sävyjä.
- Kaunis ja melodinen rakkauslaulu. Vertailu on kaksiteräinen miekka mutta kuulen laulutavassa ja lyriikoissa Liekki-orkesterin kauneimmillaan.
- Tarttuva ja heleä tuokiokuva. Kauniita melodioita tukevat kosketinmatot luovat harrasta tunnelmaa. Oisalon tapa soittaa kitaraa on säästeliäs mutta tarttuva. Taidokaskin. Koko orkesteri soittaa osaavasti.
- Kappale etenee posiivisen tunnelmallisissa Pekka Streng-sävyissä. Sanotuksissa on usein vangittuja kauneuden ja tunnelmallisuuden hetkiä.
- Lempeä sanoitus/laulutyyli jälleen mukana. Laulustemmat tässä ja monella muullakin kappaleella vetoavia ja hiottuja. Akustinen kitara mukava lisä.
- Tämä poikkeaa mukavasti muista hyvällä syntikkabassolinjallaan ja kunnianhimoisella rakenteellaan jossa odottamattomia sointuvaihdoksia.
- Nopeampi tempo piristää kokonaisuutta. Kertosäe on voimasointujen juhlaa. Uutta myös laulun kohoaminen falsettiin.
- Perään levyn hitain kappale. Juhlallinen tunnelmavyörytys jossa kitara räimii jossain kaukaisuudessa. Kappale kokoaa viimeisenä yhteen levyn tunnelatauksen.
Yhteenveto
Wojciechin Olipa kerran kevät on viipyilevän kaunis teos. Onnistunut kaikilla tärkeillä osa-alueilla: sävellys, sanoitus, sovitus. Se on jo ensikuulemalta balsamia sielulle. Toisin kuin nyky (singlen varaan nopeasti kyhätyt) levyt, jokainen kappale kantaa ja siksi koko levyn kuuntelu on nautinto.
Miinuksena tunne, että kuuntelet legopalikoista kyhättyä jonoa, kun jousimatot, kitarariffit seuraavat sovitussa järjestyksessä toisiaan. Toinen kummastuksen aihe on äänitysohjelman klikin käyttö kahdessa kappaleessa. Soitto on koko bändillä mielikuvitusrikasta ja täsmällistä.
Ihmisellä lienee sisäsyntyinen kaipuu koskettavuuteen ja herkkyyteen.
4,5 / 5
– Petri Viitala
