Jokainen vähänkin nykymuotoista black metallia kuunnellut varmasti tunnistaa Puolan suuruuden nimeltään Mgła. Mutta ilmeisesti tämän erinomaisen bändin sisar nimeltään Kriegsmaschine on jäänyt isoveljensä varjoon aika hyvin monelta.
Yhtye siis koostuu tutuista tyypeistä, eli M hoitaa vokaalit ja kitaroinnin, sekä Darkside rummut.
Tietyt soundit, äänihuulet ja kitarakuviot ovat tuttua tavaraa Mgła:sta, mutta siihen vertailu jääkin oikeastaan näiden kahden välillä. Kriegsmaschine on mielestäni todellinen outolintu metallimusiikin kentällä. Vaikka olen paljon kaikkea kuullut, on todella hankalaa löytää tälle orkesterille vertailukohtia. Tämä vuonna 2018 julkaistu Apocalypticists -levytys ikään kuin vyöryy suorana erikoisena mustana massana kuuntelijan korville.
Biisejä ei oikeastaan erota pahemmin toisistaan ja ne sulautuvat yhteen todella hyvin. Vaikka alkutahdit ovat äärimmäisen iskeviä, tämä platta vaatii kyllä useamman kuuntelukerran. Näiden aikana huomaakin yhtäkkiä, kuinka esimerkiksi pitkä tovi on kulunut huomaamatta. Eli julkaisu todellakin imee mukaansa. Tämä kuitenkin ainakin omalla kohdallani vaatii sopivan synkän ja hieman surrealistisen mielentilan.
Avauskappale Residual Blight näyttää mistä on kyse ja onkin ehkä levyn paras yksittäinen tuotos mielestäni. Biisi vyöryy valtavana ja armottomana äänivallina kaiuttimista ulos. Mutta tästä päästäänkin levyn suurimpaan ja mielenkiintoisimpaan asiaan, eli rumputyöskentelyyn. En muista koska olisin viimeksi kuullut näin jännittävää perkussiomenoa ja soundit ovat aivan mahtavat. Rumpuja on korostettu sopivasti, muttei kuitenkaan liikaa ja jokainen biisi sisältää omanlaisiaan kikkailuja, jotka kuitenkin sujuvasti sopivat kokonaisuuteen. Darkside näyttää todellakin kykynsä ja monipuolisuutensa muusikkona.
Jos vihaat Darksiden ”kilkuttelua” sun muuta, niin aivosi varmasti jäätyy tätä albumia kuunnellessa. Itselleni puolestaan rumpalointi hipoo täydellisyyttä ja on parasta todella pitkään aikaan. Jos Apocalypticists sisältäisi perinteistä black metalliin kallistuvaa menoa tuon asian suhteen, levy olisi varmasti todella puuduttavaa meininkiä ja kaikki taika, sekä omalaatuisuus oikeastaan katoaisi heti.
Residue Blightin ohella voisin toisena kappaleena nostaa yli 11 minuuttia pitkän The Other Deathin. Tämä omituinen, monotoninen ja hypnoottinen kappale on melko zenmäinen kokemus suoraan helvetistä. Kitarointi on tuttua osittain mustasta metallista, mutta siinä on jotain erikoista ja lopun puhe/kuiskailuosio kaikuineen on suorastaan aidosti ahdistava. Viimeinen biisi puolestaan on kirjaimellisesti murskaava.
Näin lopuksi täytyy todeta, että tätä Kriegsmaschinen tuotosta ei voi todellakaan suositella kaikille. Painotan kuitenkin vielä, ettei kyse ei ole todellakaan mistään avantgardesta, vaikka tämä on melko erikoinen ja omanlaisensa sukellus totaaliseen pimeyteen.
Tätä levyä kannattaa kuunnella ajan kanssa ja mahdollisimman suurella volyymillä.
– K. Leijala
