Toimitus

Tampere-talo Oy: Tähtilauluyhtyeen The Manhattan Transferin Tampereen konsertti saatiin pelastettua

Maanantain 14.11.2022 klo 19 The Manhattan Transfer -yhtyeen konsertti järjestetään suunnitellun mukaisesti Tampere-talossa. Yhtyeen 50-vuotisjuhlakiertueen lähipäiville osuneet Oulun ja Kuopion konsertit jouduttiin perumaan tapahtumajärjestäjän konkurssin vuoksi. Tampereen konserttiin on vielä mahdollista ostaa lippuja.

Nostalginen näyttämökonsertti Suklaasydän, suosikkilaulajien tulkitsemana saapuu Järvenpäähän 23.11.

Suklaasydän näyttämökonsertti herättää liikutuksen sekaisia muistoja 60-luvun nuorille sekä tuo kaikkia korvia sulostuttamaan tuon ajan mahtavat iskelmät suklaasydämestä, Lazzarellaan aina Mandshurian melankolisiin haitarisävelmiin.

Savoy JAZZFestin 2023 tähtinä Dave Holland, Gerald Clayton ja Samara Joy

2023 Savoy JAZZFestissä esiintyvät mm. basisti Dave Holland, pianisti Gerald Clayton sekä nousukiidossa oleva laulaja Samara Joy. Maaliskuussa viidennettä kertaa järjestettävän festivaalin ohjelma on uuden taiteellisen johtajan Kaisa Mäensivun käsialaa.

Etelä-Korea järjestää kulttuuripäivän Rovaniemellä – Kaupunkilaisille jaossa maksuttomia elokuvalippuja Park Chan Wookin uutuusleffaan

022. Delegaatio osallistuu myös rovaniemeläisen teknologiayritys Norrhydron uuden tehtaan avajaisiin perjantaina 18.11. Norrhydro Oyj:n toimitusjohtaja Yrjö Trög on Etelä-Korean kunniakonsuli Lapissa. 

Kustannus-Mäkelä vie 500 lasta elokuviin Karkkilassa

Kustannus-Mäkelä ja Karkkilan kaupunki tarjoavat Karkkilan seudun päiväkoti- ja alakoululaisryhmille Mimmi Lehmä löytää kotiin -elokuvan näytöksiä. Yhteensä elokuviin pääsee noin 500 lasta. Elokuvanäytökset toteutetaan kustantamon ja kaupungin yhteistyönä, ja ne järjestetään Karkkilan ytimessä, Kino Laikassa.
spot_img

Suositut

Turun rap-pioneeri Chydeone julkaisee uutta materiaalia tapaninpäivänä – ”Valoa on välillä kaivettava syvältä”

Suomalaisen hiphopin konkari ja Ritarikunnasta tuttu Chydeone ei lepää...

Gladenfold julkaisi tunteikkaan dueton – uusi ”Soulbound”-albumi ilmestyy helmikuussa

Turkulainen power metal -rykmentti Gladenfold valmistautuu uuden ja odotetun...

Circlefestin uusi single ”Disaster” on isku vasten kasvoja – katso yhtyeen ensimmäinen musiikkivideo

Helsinkiläinen modernin metallin lupaus Circlefest on julkaissut tähän asti...

Velvetcutin ”Chameleon” venyttää grungen rajoja – uusi single on paluualbumin villit jatkot

Vasta paluualbuminsa julkaissut Velvetcut ei hidasta tahtia. Tuore single...

Sonic Punterilta joululahja post-punkin ystäville – uusi single ja livevideo nyt ulkona

Omia polkujaan kulkeva kotimainen post-punk-trio Sonic Punter tarjoilee faneilleen...