Vesa Vahtera

Musiikkitoimittaja Vesa kirjoittaa zineen musiikkiaiheisia tekstejä, joiden kohde vaihtelee kokonaisvaltaisista bändikatsauksista ajankohtaisiin musiikkikenttää koskettaviin kolumneihin. vesa@emotionzine.fi

Metropojat -yhtye

Toisena (tai sitä kyllä ovat varsin monet esitellyistä yhtyeistä!) tällaisena suosiota karttaneena yhtyeenä voisin esitellä suomalaisesta tyttötriosta muunnelman nimeensä ottaneen Metropojat-yhtyeen.

The Record of My Life #13: MEGA CITY FOUR:Tranzophobia (Decoy DYL3) 1989

Englantilainen MC4 perustettiin 1987 toimien sitä ennen hieman eri kokoonpanolla vuodesta 1982 nimellä Capricorn ja itse tutustuin bändiin seuraavana vuonna, kun ostin Lontoosta kokoelma-LP:n Underground Rockers, jossa on bändin ekat levytykset, biisit Shattered ja Claudia, sekä ekan singlen Miles apart, jotka kyllä kolahtivat täysillä.

Cartoon Rockers -yhtye

Stadilainen (vaikkakin ainakin laulusolisti oli hevonkuusesta Suolahdelta) Cartoon Rockers perustettiin alkuvuodesta 1984 ja sen perustajina toimivat basisti Mickey ja kitaristi Marc La Ray

The Record of My Life #12: Woude – keskellä aikaa (Johanna JHN 2028) 1981

Mainoksia oli toki silloin lehdissä jo ja silloinhan se on tehty. Wouden, kuten Leevinkin, kanssa kävi niin, että eihän silloin kersana voinut "kovana punkkarina" myöntää diggaavansa moista lällyilyä, mikä näin jälkikäteen tuntuu aika hassulta. Mutta hyvin pian jätin moiset höpsötykset ja myönsin muillekin kuin itselleni, että Woudehan on Suomen kovimpia bändejä.

The Record of My Life #11: DOGS D’AMOUR – Errol Flynn (China Records 839 700-1) 1989

Sanotaan nyt viimein, että tärkeimmät levyt näiden mainittujen ohella ovat olleet Clashin 3 ekaa ja Ramonesin melkein koko tuotanto (helvetin monen muun ohella), mutta en niistä keksi oikein enää mitään, joten pysytellään näissä.
spot_img

Suositut

Kauhua, nostalgiaa ja hillitöntä intohimoa – The Ghoulstars

The Ghoulstars ei ole pelkkä bändi – se on...

Båssanovan ja Palefacen klubibängeri Warrior sai musiikkivideon

Meltdown Deejays-lafkalla ulos syksyllä tullut biisi on nyt visutettu näyttäväksi teokseksi. Katso video!

Heiskanen & Muut palaa areenalle – Uusi single ”Väärät signaalit” tarjoilee surutonta rillumarei-rockia

Hämeenlinnalainen Heiskanen & Muut katkaisee muutaman vuoden julkaisutaukonsa. Uunituore...

Ufo Mustonen ui syviin vesiin – uusi Aaltoja-albumi on lämminhenkistä kamaripoppia

Laulaja-lauluntekijä Ufo Mustonen julkaisi neljännen sooloalbuminsa "Aaltoja" eilen perjantaina...

Sumuposauttaja Band – Work and Play (Puro recordings 2026)

Tampereen indiekentän sankari Sumuposauttaja on saanut tuekseen bändin ja 2024-25 nauhoitetuista sessioista on nyt julkaistu tamperelaisen Puron toimesta albumi.