The Record of My Life #13: MEGA CITY FOUR:Tranzophobia (Decoy DYL3) 1989

Aiheeseen liittyvää

Haastateltavana Ruma Planeetta -rockyhtye

Tänään minulla on ilo haastatella helsinkiläistä yhtyettä nimeltä Ruma Planeetta. Yhtye kertoo tyylilajikseen rockmusiikin.

THE DICKIES: Blink 183/Clean money (Cleopatra CLO 3366) 2022

Dickies on ollut enemmän tai vähemmän kasassa yli 45 vuotta. Välillä on ollut hiljaisia kausia ja muutama traaginen kuolemakin on yhtyeen piirissä tapahtunut, esimerkiksi Chuck Wagon ei ollut kuin 24 kun ampui itsensä.

The Record of My Life #16: Blackpink – Born pink

Tämän tekstin on kirjoittanut Mila Kallio. Lehdessä hän vastaa toimitukseen liittyvistä asioista ja muunmuassa tämän The Record of My Life -palstan pyörittämisestä.

Apulanta ja Maija Vilkkumaa palkittiin Radio Suomirockin legendaarisella elämäntyöpalkinnolla

Radio SuomiRockin vuosi 2022 on paketoitu perinteisin menoin Eläköön SuomiRock! -palkinnoilla. Tänä vuonna pokaali elämäntyöstä ojennettiin Apulannalle ja Maija Vilkkumaalle.

Tulenkulkijat: En enää jaksa hengittää

Upeinta tässä teoksessa on laulajan kaihoisasta jopa suoranaiseen raivoon yltyvä preesens ja tämä pakottaa minut kuuntelemaan kappaleen useampaan kertaan sekä...

Jaa somessa

Englantilainen MC4 perustettiin 1987 toimien sitä ennen hieman eri kokoonpanolla vuodesta 1982 nimellä Capricorn ja itse tutustuin bändiin seuraavana vuonna, kun ostin Lontoosta kokoelma-LP:n Underground Rockers, jossa on bändin ekat levytykset, biisit Shattered ja Claudia, sekä ekan singlen Miles apart, jotka kyllä kolahtivat täysillä.

Lontoosta ja Helsingistä tuli hankittua myöhemmin bändin muutkin alkupään singlet ja kävipä selväksi, etteivät ne kaikki hyvät bändit enää tule Australiasta.

Tranzophobia

Tämä LP ilmestyi kesällä -89 ja todistaa sen, minkä sinkut ja muut jo näyttivät; kyseessä on erittäin omaperäinen bändi. Vaikka biisit ovat todella tarttuvia popkappaleita, biisintekijä Wiz osasi tehdä niihin koukkuja, jotka eivät ole ihan tavanomaisia tyylilajissaan, eivätkä sointukuviotkaan ole aina ihan yksinkertaisemmasta päästä.

Heti alun lyhyestä Start-biisistä lähtien meno on niin tarttuvaa, että jos oikein muistan, ei paljon muita levyjä tullut kuunneltuakaan vähään aikaan. Levyltä on tämän takia vaikea valita parhaita biisejä, huonoja ei joukossa ole lainkaan, levyn päättävä Stupid way to die erottuu hitaana biisinä, mutta muuten tämä on melodioiden ja kitaroiden ilotulitusta.

CD-versiossa ei ole bonusbiisejä, ja se on oikeastaan hyvä juttu, kokonaisuus on aivan täydellinen. Sinkkuja on pariinkin otteeseen koottu omille levyilleen. Biisejä ei ole myöskään julkaistu missään aiemmin, lukuunottamatta What you’ve gotin demoversiota (joka on hieman raaempi ja nopeampi),  se julkaistiin Sounds-lehden mukana tulleella EP:llä Sounds Blasts 3.

Sen biisin hauskaan ja nättiin kitarakoukkuun ihastuin kylläkin niinkin paljon, että piti se näin myöhemmällä iällä kääntää omalle bändille muotoon Mitä sulle jää, löytyy livenä youtubesta; Persoonallisuushäiriö:Mitä sulle jää. 

Tranzophobia nousi brittilistoillakin sijalle 67 ja bändi noteerattiin Suomessakin sen verran kovaksi, että kävivät täällä muutamankin kerran esiintymässä, itse näin 2 kertaa; Lepakkoluolassa ja Turun Citysoundissa. Yhtye oli myös livenä loistava. Harmi vain, että seuraava levy Who cares wins ei ollut lähelläkään tätä luokkaa, suurimmaksi osaksi se kylläkin johtui soundeista, vaikka tuottajakin on sama, Iain Burgess ja levy-yhtiökään ei muuttunut.

Tunkkaisuudessaan se kuulostaa enemmän demolta kuin lopulliselta LP:ltä. Kolmas LP Sebastopol Road sitten on lähes samaa luokkaa tämän kanssa ja LP-rintamalla bändin suurin menestys (41.), sinkut olivat alusta loppuun täyttä tavaraa.

Sebastopolin jälkeen yhtyeen tyyli alkoi hieman muuttua ja viimeiset kaksi pitkäsoittoa Magic Bullets ja Soulscraper eivät ole niin helposti lähestyttäviä (tähän nyt ei voi olla rakastumatta, jos tykkää melodisesta kitararockista!), vaikka hyviä biisejä niilläkin tietysti on.

Yhtyeen loppu

Yhtyeen tarina päättyi 1996. Wiz muutti Montrealiin ja oli vakituisjäsenenä kanadalaisessa paljolti MC4-kuuloisessa Doughboysissa. Sieltä palattuaan hän perusti ensin Serpicon ja myöhemmin MC4-basisti Gerry Bryantin kanssa Ipaneman, jotka kummatkin levyttivät.

Gerry oli myös äänittänyt Serpicon mini-CD:n Everyone Vs EveryoneWiz (eli Darren Brown) kuoli joulukuussa 2006 vain 44-vuotiaana aivoveritulppaan pyörryttyään treeneissä, joista hänet toimitettiin sairaalaan.

Veljensä  Daniel, joka soitti MC4:ssä kitaraa, ei ole ainakaan levyttäneissä bändeissä tuon jälkeen soittanut. Rumpali Chris Jones on soittanut mm. The Snakesissa. MC4 soitti muistokeikan Wizille vuonna 2007 solistinaan Steve Croom.

-V. Vahtera

spot_img