eekend Festivalin tähtikaartiin liittyy kaksi elektronisen musiikin huippua, kun David Guetta ja Hardwell esiintyvät elokuussa järjestettävässä festivaalissa.
Weekend Festival tuo ensi elokuussa Espoon Vermon tapahtumapuistoon elektronisen musiikin kärkinimiä, ja perjantain pääesiintyjäksi on kiinnitetty Martin Garrix.
Kustannus-Mäkelän kevään valikoima sisältää 70 uutuutta ja 12 uusintapainosta. Vahvan perustan muodostavat perheen pienimpien katselu- ja kuvakirjat, lukemiseen johdattelevat helppolukuiset sarjat ja koululaisia kiehtovat tietokirjat.
The Mint Freaks -nimikettä kantavan kunnianhimoisen powertrion on perustanut laulajakitaristi/lauluntekijä Timo Pääkkö, jonka musiikillinen historia kattaa monenlaiset musiikkityylit ja joka on 80-luvulta lähtien vaikuttanut lukuisissa bändeissä aina Kinskystä Electric Crayon Setiin, yhteisenä nimittäjänään reipas rock ja tarttuva pop.
2023 Savoy JAZZFestissä esiintyvät mm. basisti Dave Holland, pianisti Gerald Clayton sekä nousukiidossa oleva laulaja Samara Joy. Maaliskuussa viidennettä kertaa järjestettävän festivaalin ohjelma on uuden taiteellisen johtajan Kaisa Mäensivun käsialaa.
Alarmin symppis johtohahmo Mike Peters kuoli 66-vuotiaana 29.4.2025 taisteltuaan syöpää vastaan 30 vuotta eli lähes puolet elämästään. Alarm perustettiin 1981, mutta osittain samat tyypit olivat soitelleet yhdessä jo vuodesta 1977 ja Seventeen-nimellä oli tehty yksi mod-tyylinen singlekin 1980. Tuo yhtye esiintyi loppuaikoinaan nimellä Alarm, Alarm. Tuosta olikin helppo muuttua Alarmiksi. Kokoonpanoa ei tarvinnut muutella, koska jo Seventeen-single oli tehty samalla kokoonpanolla Peters, Eddie MacDonald, Dave Sharp ja Nigel Twist. Tämä kokoonpano pysyikin kasassa vuoteen 1991, jolloin bändi hajosi.
Alakulttuurien ja eritoten tamperelaisen alakulttuurin erikoismies, Kompleksi-duon toinen puolikas, elektronisen musiikin kronikoitsija (,(http://www.phinnweb.org/) elokuvaohjaaja ja 90/00-luvulla ahkerasti elektro-tapahtumia promotoinut pHinn kirjoitti elämänsä levystä tehden samalla kauniin muistokirjoituksen edesmenneestä artistista J. Saul Kanesta.
Parsonsin tarina on itselle tullut tutuksi Kenneth Angerin elokuvien ja mediapersoonan kautta sekä mainion Strange Angel-sarjan kautta (Paramount 2018-2019), joka ikävä kyllä jäi vain kahteen kauteen joten Parsonsin elämän kuvaus jäi siinä melko tyngäksi. Runavikin tietokirja aiheesta valoittaa paljon sarjassakin nähtyjen maagisten rituaalien ja Thelema-kultin taustoja.