Joo tuota, olen lukenut ainakin yhden Black Sabbath -kirjan, pari Ozzy-kirjaa ja Iommin muistelmat. Mietin, kannattaako tätä nyt sitten lukea. Ei onneksi ollut muutakaan sopivasti luettavilla, niin mikäpäs siinä. Onneksi siksi, että tämähän oli ihan pirun hauska. Arvostelut eivät ole olleet kovin kehuvia, ennemminkin vähän siihen suuntaan, että kyllähän tuon nyt lukaisee. No, onhan se niinkin, eikä tässä nyt edes minulle niin kauheasti mitään uutta ja kiinnostavaa ollut, mutta ei sitä aina tarvitsekaan.
Mirkka Rekola II -elämäkerta avaa runoilijan rikkaan sisäisen maailman ja hänen vaikuttavat tuotantonsa. Rekola koki, ettei hänen tuotantoaan täysin ymmärretty, vaikka saikin paljon positiivista huomiota.
Matthew Perryn omaelämäkerta on vaikuttava romaani, varsinkin kun nyt postuumisti sen luin. Kirjan anti saa uudenlaisen merkityksen kun tietää että Perry kuoli hiljattain. Hänen addiktio-sairautensa on yleisesti tiedossa ollut asia jo kauan, joten kirja keskittyy hyvin paljon siihen aihepiiriin.
Lauri Hokkasen kriittinen elämäkerta Seppo Toiviaisen värikkäästä elämästä ja taistolaisliikkeestä valottaa yhtä aikakauden kuohuttavimmista hahmoista.
Suomen house/tekno-kentän grand old man, Hulkkosen Jori, palaa jälleen tanssimusiikin pariin muutaman synapop-julkaisun jälkeen. Ja se on hieno uutinen allekirjoittaneelle, koska tätä on ollut ikävä.
Itsestään mies tässä kertoo, sehän paistaa läpi. Alussa kaikki naiivius ärsyttikin, kunnes tajusin, että tässähän kerrotaan minustakin. Ollaan suht samanikäisiä. Lähes kaikki osuu kohdalleen; pikkukaupunki, ihastuminen punkkiin jo lapsena, omat bändit jne. Katkollakin oltiin näköjään yhtä kauan (mä olin kyllä vähän muuallakin, mutta joo).
