Niin, että vieläkö jaksaisi yhden Hurriganes-kirjan? Aika monta näitä on tullut luettua ja vielä tyypeistä erikseen opuksia. Viimeksi taisi olla se vuonna 2020 ilmestynyt kirja, missä käydään LP:t tarkasti läpi. Ja miksei näitä lukisi, yhtä harmitonta viihdettä tämä on kuin yhtyeen musakin (onneksi tosin tätä ei ole kirjoitettu millään Remu-englannilla, itse asiassa Remusta kirjoitetut ovatkin olleet kaikkein mielenkiinnottomia, jopa Ile Kallion kirja oli parempaa luettavaa, vaikka pidänkin herraa aika värittömänä verrattuna Cisseen ja Albertiin ja tietty myös Remuun).
Kivipaino-posse on jo useamman vuoden järkännyt Turussa erilaisissa kiehtovissa paikoissa omaa konemusaan erikoistunutta pop-up festivaaliansa. Tänä syksynä sama toistuu Turun Konserttitalossa 30.10. - 31.12. joka viikonloppuna.
Tämän Record of My Lifen kirjottaja on zineläinen Sivi, jolle tämä tehtävä aiheutti pienoista päänkivistystä eikä sopivaa levyä meinannut löytyä. Tai oikeastaan niitä tuntui olevan ihan liikaa, eikä mikään tuntunut oikealta valinnalta.
Kansainvälisiä lavoja ahkerasti jo yli vuosikymmenen kiertänyt kuusihenkinen suomalaisyhtye Okra Playground on julkaissut uuden singlen Loru. Kappale yhdistää hardcore teknoa, yhteiskunnallista sanomaa ja suomalaista kansanmusiikkia ja on yhtyeen kolmas singlejulkaisu tekeillä olevalta neljänneltä albumilta. Singlen julkaisee pohjoismaiseen moderniin kansanmusiikkiin erikoistunut saksalainen levy-yhtiö Nordic Notes ja se löytyy kaikista suoratoistopalveluista.