Niin, että vieläkö jaksaisi yhden Hurriganes-kirjan? Aika monta näitä on tullut luettua ja vielä tyypeistä erikseen opuksia. Viimeksi taisi olla se vuonna 2020 ilmestynyt kirja, missä käydään LP:t tarkasti läpi. Ja miksei näitä lukisi, yhtä harmitonta viihdettä tämä on kuin yhtyeen musakin (onneksi tosin tätä ei ole kirjoitettu millään Remu-englannilla, itse asiassa Remusta kirjoitetut ovatkin olleet kaikkein mielenkiinnottomia, jopa Ile Kallion kirja oli parempaa luettavaa, vaikka pidänkin herraa aika värittömänä verrattuna Cisseen ja Albertiin ja tietty myös Remuun).
No siis jälleen kerran kun näitä kirjoja, joita on tehty aiheista monia tämän lisäksi tulee mieleen Irwin, josta kyllä ihmettelen, miten joku edes jaksaa hänestä enää kirjoittaa, silti se uusi kirjakin on varauksessa, täytyy todeta, ettei tässä mitään uutta ole, tai ei ainakaan mitään mielenkiintoista, mutta eipä sellaista enää voi odottaakaan, ja aika nopeasti tämä unohtuukin, mutta olihan se ihan kivaa moinenkin lukea.
Jos nyt jostain syystä vielä löytyy ihmisiä, jotka eivät bändistä mitään tiedä, niin sittenhän tämä on aivan eri asia. Sitten onkin vuorossa Ali Alikosken kirja, kyse on kyllä näihin yleensä luettuihin verrattaessa lähes lehtisestä, mutta vaihteeksi niin. Lyhythän tämäkin lätinä on, mutta enpä nyt keksi muutakaan. Ihan ok siis!
–V. Vahtera
