Avain: mini-LP

KAI KIVI & EKSYNEET ÄÄNET: Kaunis Tulevaisuus (Stupido Records STUPIDO 367) 2023, mini-LP

Tämä viiden biisin mini-LP on sitten taas äänitetty jo 1984 aivan eri kokoonpanolla. Soittajistossa on mm. Vaussa soittaneet rumpali Tapio Leppänen ja kitaristi Matti Hanski, taustalauluissakin on saman yhtyeen basisti Harri Savilahti, bassossa taas Äpylin (yhtyeen alkuperäinen nimi on liian pitkä!) Jari Kupiainen, ei siis sama mies, joka soitti mm. Kosmonautsissa. Lisäksi pasuunassa on Mikko Griinari, Kivi soittaa laulun lisäksi kitaraa ja koskettimia. Levy jäi silloin julkaisematta.

Mod revival -bändi Suomesta levylle 39 vuoden viiveellä

Harjavaltalainen ”mod revival”- bändi HEALTH A1 levylle 39 vuoden viiveellä! – Kadonneiksi luullut nauhat löytyivät sittenkin.
spot_img

Suositut

Kivipainon Konserttitalo POPUP-tapahtumasarja Turussa

Kivipaino-posse on jo useamman vuoden järkännyt Turussa erilaisissa kiehtovissa paikoissa omaa konemusaan erikoistunutta pop-up festivaaliansa. Tänä syksynä sama toistuu Turun Konserttitalossa 30.10. - 31.12. joka viikonloppuna.

Paluun tehneen Puolikuu-yhtyeen uusi single syntyi yhteistyössä Mariskan kanssa – ”Lemmenkipee jääräpää” ulkona nyt!

Legendaarinen poprock-yhtye Puolikuu on julkaissut uutta musiikkia. Tuore single...

The Record of My Life #72: M.I.A. – Arular

Tämän Record of My Lifen kirjottaja on zineläinen Sivi, jolle tämä tehtävä aiheutti pienoista päänkivistystä eikä sopivaa levyä meinannut löytyä. Tai oikeastaan niitä tuntui olevan ihan liikaa, eikä mikään tuntunut oikealta valinnalta.

Okra Playgroundin uusi single Loru on väkevä kuvaus ihmisistä erilaisten olosuhteiden äärellä

Kansainvälisiä lavoja ahkerasti jo yli vuosikymmenen kiertänyt kuusihenkinen suomalaisyhtye Okra Playground on julkaissut uuden singlen Loru. Kappale yhdistää hardcore teknoa, yhteiskunnallista sanomaa ja suomalaista kansanmusiikkia ja on yhtyeen kolmas singlejulkaisu tekeillä olevalta neljänneltä albumilta. Singlen julkaisee pohjoismaiseen moderniin kansanmusiikkiin erikoistunut saksalainen levy-yhtiö Nordic Notes ja se löytyy kaikista suoratoistopalveluista.