Seppo Tiilikainen oli yksi noin 1 400 suomalaisesta Saksan Waffen-SS-joukoissa taistelleista sotilaista. Hän oli Saksaan lähtiessään vasta 19-vuotias mutta jo talvisodan käynyt veteraani.
CMX-yhtyeen keulakuvana tunnettu ja sittemmin soolouralle lähtenyt A.W. Yrjänä (s. 1967) on yli 40 vuotta kestäneellä muusikon- ja kirjailijanurallaan koskettanut kymmeniä tuhansia mieliä, inspiroinut useaa totuudenetsijöiden sukupolvea ja lunastanut paikkansa suomalaisten kirjoittajien kunniagalleriassa.
A.W. Yrjänä – Alkemisti on katsaus sukupolvensa merkittävimpiin kuuluvan taiteilijan ajattelun ja olemisen syviin pohjavireisiin ja niiden taustalla vaikuttaviin salattuihin aatevirtauksiin.
Matkakertomus Tornionjokilaakson tehdaskaupungista kotimaiseen suursuosioon – ja nykyhetkeen, Māyāan, jolloin maailma on lakannut lopullisesti olemasta todellinen.
Kiovalainen Philip Levin julkaisee 16.10. ensimmäisen singlensä ja me saimme kunnian julkaista musiikkivideon jo nyt. Radioheadista ja Underworldista inspiraation ammentava artisti tuottaa introspektiivistä indiemusaa elektronisin maustein.
Happomeri on Juha Penttisen ääniprojekti jossa pohjoissuomalainen ympäristö tulee usein osaksi musiikkia: kenttä-äänityksiä, metsiä, talvea, merta, saaria ja teollisia ympäristöjä yhdistettynä analogisiin syntetisaattoreihin, noiseen ja hitaasti muuttuviin äänimaisemiin.