Tulevana perjantaina 30.9. PikiTalkissa keskustellaan keskustelukulttuurin muutoksesta otsikolla Pahasti sanottu! Miksi hyvät ihmiset perseilevät somessa?
Yhden miehen harrasteprojektina alkanut kaikille avoin some-kilpailu on saavuttanut suursuosion ja muodostunut ilmiöksi ensimmäisen toimintavuotensa aikana.
Tiktok-tähti Jaakob Rissanen ja viestintäkonsultti-tietokirjailija Ville Kormilainen ovat koonneet yhdessä oppaan, jolla kuka tahansa oppii tekemään hauskoja ja mukaansatempaavia lyhytvideoita sekä välttämään aloittelevan tokkerin virheet.
Kivipaino-posse on jo useamman vuoden järkännyt Turussa erilaisissa kiehtovissa paikoissa omaa konemusaan erikoistunutta pop-up festivaaliansa. Tänä syksynä sama toistuu Turun Konserttitalossa 30.10. - 31.12. joka viikonloppuna.
Tämän Record of My Lifen kirjottaja on zineläinen Sivi, jolle tämä tehtävä aiheutti pienoista päänkivistystä eikä sopivaa levyä meinannut löytyä. Tai oikeastaan niitä tuntui olevan ihan liikaa, eikä mikään tuntunut oikealta valinnalta.
Kansainvälisiä lavoja ahkerasti jo yli vuosikymmenen kiertänyt kuusihenkinen suomalaisyhtye Okra Playground on julkaissut uuden singlen Loru. Kappale yhdistää hardcore teknoa, yhteiskunnallista sanomaa ja suomalaista kansanmusiikkia ja on yhtyeen kolmas singlejulkaisu tekeillä olevalta neljänneltä albumilta. Singlen julkaisee pohjoismaiseen moderniin kansanmusiikkiin erikoistunut saksalainen levy-yhtiö Nordic Notes ja se löytyy kaikista suoratoistopalveluista.