Euroviisut ovat olleet itselleni aina melko omituinen kansainvälinen juhla, jossa Suomi saa noll puääng. Toisaalta jääkiekkoa seuraavana ihmisenä jokavuotiset keväällä olevat MM-kisat ovat myös omanlaistaan fiestaa. Eli tavallaan näitä kahta asiaa voi sinänsä rinnastaa ja ehkä sitä kautta jopa voin ymmärtää itselleni vieraita juttuja?
appeenrannan kaupunginorkesterin konsertissa ti 29.11. klo 19 Laura Voutilainen ja Mikael Konttinen johdattavat kuulijat suomalaisten euroviisujen salojen pariin Lappeenranta-salissa. Orkesteria johtaa ja sovituksista vastaa kapellimestari Antti Rissanen.
Viime vuonna ilmestyi vastaava teos Hurriganesista ja varsin mielenkiintoinen sekin oli. Tämä on sitten vieläkin kiinnostavampi teos, koska Hanoin uraa tuli seurattua ekasta sinkusta ja Soundin Homo-Makkonen-otsikosta (1/1981) lähtien. Lehtileikkeitäkin on sen verran, että nämä suomalaiset, suurimmaksi osaksi tyhjänpäiväiset, mitä tässäkin on mainittu, ovat aika tuttuja.
Herra jumala. Täytyy sanoa, että biisi on sellainen, että luulisi Andy Mccoyn olevan kateellinen. Plastic Tears tai lähinnä Miqu on kaikkia luonnonlakeja uhmaten jaksanut vetää Hanoi-Dogs D'amour-linjaa vuosikymmenet, ja vaikka on välillä itselläkin eräästä pikkuasiasta mennyt sukset ristiin joskus hamalla 90-luvulla, niin asiat sovittiin jossain Puntalan juomisillassa ajat sitten ja kyllä se niin on, että kyllä niitten toi nimi kannatti pitää. Syy on mielestäni selvä, tappiot voitoksi.
Hopkinsin edellinen levy Music for Psychedelic Therapy oli lempeätä itsetutkiskelu- ja hyväksyntä-ambientia, uusin albumi Ritual menee nyt tummempiin vesiin ritualistiseen maagiseen todellisuuteen.
Saksalainen Jonas Orbiting julkaisi uuden eepeensä Future Objectives omalla vinyylilevymerkillään Immersive Patterns. Ep on taidokas setti monipuolista technoa.
