Tampereen taideratikka saa jälleen ylleen uuden taideteoksen. Tiistaista 29. marraskuuta alkaen vaunussa nähdään 151 miukuvaa matkustajaa, kun sen kylkiin vaihdetaan Milla Vuorelan ilmeikkäistä kissoista koostuva teos.
Maanantain 14.11.2022 klo 19 The Manhattan Transfer -yhtyeen konsertti järjestetään suunnitellun mukaisesti Tampere-talossa. Yhtyeen 50-vuotisjuhlakiertueen lähipäiville osuneet Oulun ja Kuopion konsertit jouduttiin perumaan tapahtumajärjestäjän konkurssin vuoksi. Tampereen konserttiin on vielä mahdollista ostaa lippuja.
Suomen Kädentaidot tuo käsityöalan ilon ja inspiraation kolmen päivän ajaksi 18.–20.11.2022 Tampereen Messu- ja Urheilukeskukseen. Käsityöharrastajien ja -ammattilaisten yhteisöissä vuoden odotetuimmaksi ilmiöksi noussut messutapahtuma järjestetään jo 26. kerran.
Tampereen indiekentän sankari Sumuposauttaja on saanut tuekseen bändin ja 2024-25 nauhoitetuista sessioista on nyt julkaistu tamperelaisen Puron toimesta albumi.