Avain: teatteri

Linnateatteri 20 vuotta – teatteri näkyy ensi vuonna isosti ympäri Turkua

Linnateatteri juhlii pyöreitä vuonna 2023. Juhlavuoden aikana katsojat saavat kokea sekä historian havinaa että suunnata katseensa teatterin tulevaisuuteen.

Näyttelyhaku Vilho Lampi -museoon kesäkaudelle 2023 on nyt auki!

ilho Lampi -museon vaihtuvissa kesänäyttelyissä on viime vuosien aikana nähty muun muassa useita yhteisnäyttelyitä, valokuvataidetta Onni Wiljami Kinnuselta sekä kuvitustaidetta Matti Pikkujämsältä ja Milla Paloniemeltä. 

Espoon kaupunginteatterin valtaa teatteri, sirkus, tanssi ja musiikki

Ainutlaatuinen superNOVA on mukaansatempaava koko perheen teatteria, sirkusta, tanssia ja musiikkia yhdistelevä esitys, joka käsittelee tulevaisuuden epävarmuutta nuoren ihmisen näkökulmasta.

Ryhmäteatteri: Aino Pennasen ja Riikka Oksasen uusi kantanäytelmä on komedia ihmisistä myyttisen äitiyden varjossa

Käsikirjoittaja-dramaturgi Aino Pennasen ja ohjaaja Riikka Oksasen uusin teos Valeäidit saa ensi-iltansa Ryhmäteatterissa helmikuussa. Rooleissa Pia Andersson, Miro Lopperi, Santtu Karvonen, Eeva Soivio ja Robin Svartström.

Soveltavan teatterin menetelmillä vahvuutta nuorten itsetuntoon

Diakin hallinnoimassa Tule nähdyksi -hankkeessa vahvistetaan nuorten osallisuutta soveltavan teatterin menetelmillä. Hankkeen toiminta on kohdistettu nuorten lisäksi oppilaitosten henkilöstölle sekä nuorisotyötä opiskeleville.
spot_img

Suositut

Tamperelainen laulajalupaus TIA julkaisee uuden singlen Hurrikaani – kappale purkaa toksisen ihmissuhteen patoutunutta vihaa

Tamperelainen laulajalupaus TIA on julkaissut tänään uuden singlensä Hurrikaani....

Kivipainon Konserttitalo POPUP-tapahtumasarja Turussa

Kivipaino-posse on jo useamman vuoden järkännyt Turussa erilaisissa kiehtovissa paikoissa omaa konemusaan erikoistunutta pop-up festivaaliansa. Tänä syksynä sama toistuu Turun Konserttitalossa 30.10. - 31.12. joka viikonloppuna.

Paluun tehneen Puolikuu-yhtyeen uusi single syntyi yhteistyössä Mariskan kanssa – ”Lemmenkipee jääräpää” ulkona nyt!

Legendaarinen poprock-yhtye Puolikuu on julkaissut uutta musiikkia. Tuore single...

The Record of My Life #72: M.I.A. – Arular

Tämän Record of My Lifen kirjottaja on zineläinen Sivi, jolle tämä tehtävä aiheutti pienoista päänkivistystä eikä sopivaa levyä meinannut löytyä. Tai oikeastaan niitä tuntui olevan ihan liikaa, eikä mikään tuntunut oikealta valinnalta.

Okra Playgroundin uusi single Loru on väkevä kuvaus ihmisistä erilaisten olosuhteiden äärellä

Kansainvälisiä lavoja ahkerasti jo yli vuosikymmenen kiertänyt kuusihenkinen suomalaisyhtye Okra Playground on julkaissut uuden singlen Loru. Kappale yhdistää hardcore teknoa, yhteiskunnallista sanomaa ja suomalaista kansanmusiikkia ja on yhtyeen kolmas singlejulkaisu tekeillä olevalta neljänneltä albumilta. Singlen julkaisee pohjoismaiseen moderniin kansanmusiikkiin erikoistunut saksalainen levy-yhtiö Nordic Notes ja se löytyy kaikista suoratoistopalveluista.