Länsiväylän neljäs single Tuntematon istuttaa kuulijansa niin monen kodin olohuoneesta tutulle, kylmenneelle sohvalle, jonka keskellä on kasvanut ihmisen mentävä rotko.
Musiikkineuvos Ilkka ”Danny” Lipsanen on luonut uraa viihdemaailman huipulla 57 vuotta ja julkaissut 102 listahittiä. Mutta minkälainen ystävä, puoliso, kollega, isä, työnantaja ja yhteistyökumppani Danny on ollut?
Onhan näitä ulkomaanvalloitusjuttuja ihan hauskakin lukea. Smack nyt tuli kai viimeksi luettua ja Hanoille kävi huonosti vähän eri tavalla. Ei nuo nykyään onnistuneetkin jutut, kuten HIM oikein kiinnosta, vaikka sen alkuaikojen kosketinsoittajan muistelmat luinkin. Tällaiset "maanläheisemmät" touhut kiinnostavammat enemmän.
Virolainen HAPE julkaisee toisen eepeensä viime vuotisen debyyttinsä Night Life jälkeen suomalaisella EABE-levymerkillä. Nyt hänen elekotrossaan on sävyjä 70-luvun progesta ja synteetisaattori-musiikista.