Avain: uusi albumi

Luutarhatontuilta levy

Oman onnen seppä sisältää aiemmin julkaistujen singlejen lisäksi myös...

Kemopetrol rikkoo hiljaisuuden uudella albumilla ja kiertueella

Kemopetrol julkaisee 13 vuoden tauon jälkeen uuden albumin Engine...

The Mint Freaks julkaisee 2023 vuoden alussa uuden albuminsa ”The Mint Freaks”

The Mint Freaks -nimikettä kantavan kunnianhimoisen powertrion on perustanut laulajakitaristi/lauluntekijä Timo Pääkkö, jonka musiikillinen historia kattaa monenlaiset musiikkityylit ja joka on 80-luvulta lähtien vaikuttanut lukuisissa bändeissä aina Kinskystä Electric Crayon Setiin, yhteisenä nimittäjänään reipas rock ja tarttuva pop.
spot_img

Suositut

THE CLASH: Ain’t Diggin’ No Grave… (Out Of Control Records MRR003) 2LP 2025

Tämä on tavallaan bootleg. Tietääkseni tätä kuitenkin oli myynnissä yhtyeen Fan Club -sivuilla, eli niin tai näin. Kyseessä on siis myöhemmän Clashin LP:n Cut The Crap versio, jossa on demoina LP:n biisit sellaisina kuin ne Saksan Dortmundissa äänitettiin. Eli tässä on oikeat rummut ja toinen kitaristikin kuuluu. Lisänä on biisejä, jotka eivät levylle päätyneet ja esityksiä yhtyeen katusoittokiertueesta, joka tehtiin ennen LP:tä ympäri Englantia. Levyn nimi ilmeisesti viittaa siihen, että pääjehu Joe Strummer toimi joskus haudankaivajana Walesissa. On näitä ennenkin ollut kuultavissa, mutta ei ilmeisesti näin mittavana pakettina.

Julma Henri tuo uuden P O L A R I S -albuminsa Narinkkatorille – luvassa ilmainen audiovisuaalinen spektaakkeli

Suomalaisen rapin mielenkiintoisimpiin ja omaleimaisimpiin nimiin lukeutuva Julma Henri...

Kenneth Grant – Valoa vasten: Yöpuolen kertomus (Abraxas 2025)

Englantilainen okkultisti ja kirjailija Kenneth Grant (1924–2011) tunnetaan parhaiten alun perin Aleister Crowleyn Ordo Templi Orientiksesta erkaantuneen nk. Tyfonisen O.T.O.:n perustajana. Poiketen Crowleyn fallosentrisestä magiasta, Grantin luotsaama ”tyfoninen traditio” nosti jalustalle feminiinisen luomisvoiman ja ammensi theleman ohella opetuksiaan mm. tantrasta, Advaita Vedānta -filosofiasta ja taiteilija-okkultisti Austin Osman Sparen teorioista. Vaikkakin Grantin merkittävin perintö länsimaiselle esoterialle on eittämättä hänen massiivinen yhdeksänosainen kirjasarjansa ”Tyfoniset trilogiat”, hän jätti painavan jäljen myös britannialaiseen okkulttiseen fiktioon ja weird-kirjallisuuteen. Valoa vasten on kirjailijalta ensimmäinen suomeksi käännetty teos.

Kulttiyhtye The Satellites of Love palaa – Mestariteos ”Siamese Lions” uudelleenjulkaistaan maaliskuussa

Suomalais-espanjalainen The Satellites of Love (SOL) tekee odotetun paluun...

Iterum Nata kääntää uuden lehden – huhtikuussa ilmestyvä ”Heartwood” esittelee raskaamman kokoonpanon

Suomalaisen monitoimimies Jesse Heikkisen (The Abbey, Henget, ex-Hexvessel) luotsaama...