Tutkija ja palkittu tietokirjailija Pekka Valtonen kuljettaa uudessa kirjassaan Elisabet I:n, Katariina Suuren sekä monien muiden kuningattarien ja keisarinnojen elämään ja matkaan vallan huipulle.
Naisia toimi 1400-luvulta 1700-luvulle hallitsijoina lähes kaikkialla Euroopassa. Hallitsijat erosivat yksilöinä toisistaan paljon, mutta joutuivat kohtaamaan miehiä enemmän epäilyjä kyvyistään.
Naishallitsijoiden väylät valtaan olivat erilaisia: asemaan noustiin virallisen kruununperimyksen kautta, vallasta kamppailtiin kilpailevien kruununtavoittelijoiden kanssa tai joskus valta vain kaapattiin. Päättäväiset monarkit siivosivat naisten vallan rajoittamista tavoitelleet tieltään.
Naisia valtaistuimella lähtee aikamatkalle yhdentoista suvereenin naishallitsijan hoviin. Suomen tietokirjailijat ry:n Tietokirjailijapalkinnon vuonna 2020 vastaanottanut Pekka Valtonen seuraa kirjassa hallinnon uudistamista, tieteiden ja taiteiden vaalimista, henkilökohtaisen elämän käänteitä ja joskus häikäilemätöntäkin valtapeliä.
”Jotkut monarkeista rakensivat tietoisesti julkisuuskuvaansa”,
Valtonen kertoo teoksessa.
Julkisuustaktiikoissa korostettiin toisaalta naishallitsijan ”miehisiä” taitoja ja ominaisuuksia, kuten johtajuutta, lujuutta ja sotataitoa, toisaalta ”naisellisia” avuja, kuten neitsyyttä, äitiyttä, siveyttä ja uskollisuutta niin maalle kuin mahdolliselle aviopuolisollekin.
Valtaan päästyään naishallitsijoiden oli kuitenkin usein kamppailtava sukupuoleensa liitettyjä ennakkoluuloja vastaan. Näyttää siltä, että epäpätevää miestä olisi pidetty poikkeuksena hyvien mieshallitsijoiden kaavasta, kun taas epäpätevä naishallitsija tuntui osoittavan todeksi sen kaavan, että naiset eivät osanneet hallita, Valtonen sanoo.
”Naishallitsijoiden odotettiin olevan miehiä helpommin manipuloitavissa ja enemmän ulkopuolisille vaikutuksille alttiita, olipa manipuloija tai vaikuttaja aviomies, ministeri, suosikki tai joku muu. Naishallitsijan myös oletettiin suosiolla jättävän hallitsemisen ’vaikeammat’ tehtävät, esimerkiksi ulkopolitiikan ja lainsäädännön, niitä paremmin taitaville (mies)asiantuntijoille ja keskittyvän pehmeämpiin kysymyksiin, kuten hovinpitoon ja kruununperillisiin.”
Suurin osa teoksesta käsitellyistä naishallitsijoista esimerkiksi kävi kuitenkin hallintovuosinaan useita sotia menestyksekkäästi. Aikalaiskritiikki siitä, että nainen hallitsijana heikensi kansakuntaa ja saattoi sen vihollisten armoille, oli siis perusteetonta.
Kirjan henkilökuvissa tavataan muun muassa Englannin ja Skotlannin ”Verinen” Maria I Tudor, Maria Stuart ja Elisabet I, Pohjolan kuningaskuntia yhdistäneen Kalmarin unionin luonut Tanskan Margareeta sekä Kolumbuksen tutkimusmatkoja rahoittanut Espanjan Isabella Katolilainen. Lisäksi selviää, kuinka vain hallitsijan puolisoksi matkannut saksalainen Sophie nousi Venäjän yksinvaltiaaksi, joka muistetaan Katariina Suurena.
Lähde Gaudeamus
