Suomen raskaan sisällissodan jälkimainingeissa kaoottiselle Neuvosto-Venäjälle rynnisti tuhansia poliittisia ja taloudellisia siirtolaisia, punapakolaisia. Historian professori Maria Lähteenmäki selvitti, keitä vuosina 1918–1938 Suomesta itärajan taakse lähteneet naiset olivat, ja kuinka he päätyivät Stalinin vainojen uhreiksi Suomen valtion seuratessa tapahtumia sivusta.
Neuvostoliitto veti puoleensa punapakolaisten lisäksi 1930-luvun alun työttömyyden ja oikeistoradikalismin liikkeelle pakottamia suomalaisia sekä Suomesta että Pohjois-Amerikasta. Uutta elämää tavoitelleiden naisten kohtalo tuossa massamuutossa on jäänyt akateemisissa historiantutkimuksissa vain sivumaininnoille.
Maria Lähteenmäki kuvaa Punapakolaiset-kirjassa, millaiseksi Neuvosto-Karjalaan asettuneiden, pääosin työväenluokkaisten suomalaisnaisten, arkinen elämä muodostui.
Hän osoittaa, kuinka karuista oloista lähteneiden naisten unelmat uudesta, tasa-arvoisesta yhteiskunnasta särkyivät ja sokea usko tulevaisuuteen muuttui painajaiseksi.
Väkivalta ja kontrolli alkoivat hallita neuvostoyhteiskuntaa ja ulottuivat tavallisten perheiden intiimiinkin elämään. Yksinvaltaisuuteen syöksyneessä valtiossa maahanmuuttajien korkeat ihanteet murskattiin ja naisten raskaan työn sävyttämä arki ohjattiin palvelemaan totalitaristista järjestelmää.
”Vuosien 1918–1938 aikana suomalaiset nousivat Neuvosto-Karjalan poliittis-kulttuuriseen ja taloudelliseen johtoon ja osallistuivat ahkerasti alueen rakentamiseen ajatuksenaan luoda vahva, elinvoimainen, hyvinvoipa ja kilpailun kirkastama autonominen Karjalan tasavalta, sosialistinen vaihtoehto-Suomi.
Vuonna 1935 suomalaisten valtakausi Karjalan johdossa alkoi päättyä nurkkapatriotismi-, vakooja- ja nationalismisyytöksiin. Lopullisen kuoliniskun suomalaisvallalle antoivat johtajien ja tavallisten neuvostosuomalaisten leirituomiot ja teloitukset”,
Lähteenmäki kertoo.
Inspiraation tutkimukseensa historioitsija sai Karjalan tasavallan kylissä kulkiessaan, ja kenttämatkat veivät myös Vienan Karjalaan Uhtualle ja Solovetskiin. Petroskoista Lähteenmäki teki harvinaisen arkistolöydön. Aiemmin käyttämättömästä kokoelmasta naisten pienoiselämänkertoja muodostui pohja Punapakolaiset-kirjalle.
Teoksessa avautuvat niin tavallisten työläisten kuin poliittisten toimijoiden, kuten kansanvaltuuskunnan ministerin Hanna Karhisen, Skp:n keskuskomiteaan kuuluneen Hanna Malmin sekä Oskari Tokoin tyttären, puoluetyöntekijä Tyyne Tokoin elämäntarinat. Suuri osa punapakolaisista oli kuitenkin taloudellisia pakolaisia, ja vain murto-osa kuului Skp:een tai Nkp:een.
Kirjassa kuvataan, kuinka paniikki Karjalan suomalaisten keskuudessa levisi syrjäseutuja myöten väkivallantekojen saadessa yhä julmempia muotoja. Yksistään vuodenvaihteessa 1934–1935 Petroskoissa pidätettiin yli 500 henkilöä. Eräs tyttärensä luona virallista tietä Neuvostoliitossa vieraillut työläisvaimo kertoi kotiin palattuaan, että Venäjän suomalaisten keskuudessa riehui sellainen ilmiantomania, ettei sitä voi kuvata. Kaikki ilmiantoivat toisiaan venäläiselle ohranalle.
Suomen valtio tiesi erittäin hyvin neuvostosuomalaisten julmasta kohtalosta mutta seurasi terroritekoja vaivautuneena sivusta. Vain murto-osa punapakolaisista saatiin valtiollisin toimin pelastettua takaisin Suomeen. Arvioiden mukaan Stalinin puhdistuksissa teloitettiin noin 15 000 suomalaista. Karjalan tuomituista suomalaisnaisista joka toinen teloitettiin, vankileirille tai vankilaan teljettiin 46 prosenttia naisista, ja kaksi prosenttia karkotettiin. Pakolaisnaisten suuret odotukset paremmasta elämästä, toimeentulosta ja tasa-arvosta sammuivat sorakuoppien ääreen ja leirien pakkotyöhön.
Kirjoittaja, Maria Lähteenmäki on historian professori Karjalan tutkimuslaitoksella Itä-Suomen yliopistossa. Hän on erikoistunut ylirajaisen Karjalan ja pohjoisten rajayhteisöjen ja -alueiden historiaan sekä monietnisiin kulttuurisiin vuorovaikutussuhteisiin.
Lähde Gaudeamus
