Puerto Anuksen jatko-osa, jossa mennään vieläkin sekopäisemmille maisemille. Kuitenkin, kuten melkein lähes aina Vuorisen kirjoissa, tässäkin on seassa tiedon jyväsiä. Tällä kertaa saamme tietopankin Salvador Dalista. Herra Dali on tässä mennyt mäyräkoiran ruumiiseen ja antaa sieltä käsin telepaattisia viestejä pääosassa olevalle Tapsa Mäkilälle. Andalusialainen koirahan oli Dalin ja Luis Bunuelin varsin omituinen 16 minuuttia kestävä mykkäelokuva vuodelta 1929. Sen pääosan esittäjät tappoivat myöhemmin itsensä.
Tämä Rollari-kirja keskittyy yhtyeen keikkoihin Suomessa ja mitä täällä heistä kirjoitettiin. Kun ottaa huomioon, että bändi oli Suomessa ensi kerran jo 1965 ja millainen tämä maa on ollut vielä 80-luvullakin, niin tottakai huvittavia tapauksia mukana on.
Musiikki on mielestäni vähän niin kuin magiaa, parhaimmillaan sillä voi vaikuttaa kuuntelijan tunnetiloihin tai saada jopa lihakset liikkeelle. Muusikko, opettaja, terapeutti ja kitaristi Vic Hyland on kirjoittanut inspiroivan ja käytännönläheisen teoksen luovuudesta ja kuinka maagisella maailmankatsomuksella on paljon annettavaa musiikille.
Suomen Taideyhdistys jakoi tänä vuonna merkittäviä taide- ja kirjallisuuspalkintoja. Huomionarvoisia laureaatteja olivat Jirko Viljanen, Inka Bell ja Timo Valjakka.
Pembroke kuoli 8.10.2021 ja tämä aika ohut kirja ilmestyi tänä vuonna. Ohuuteensa vaikuttaa tietysti tuo poislähtö, kuten epilogissakin todetaan (sen on muuten kirjoittanut Jarkko Jokelainen); loppuvuodet jäivät käsittelemättä.
Tätä on tosiaan odotettu; edellisestä sekopääromaanista on jotain 10 vuotta ja tästä "dekkarisarjan" edellisestä kirjasta peräti 14 vuotta. Dekkari on ehkä hieman liioiteltu sana, toisaalta en ole sellaisia juurikaan lukenut, mutta olettaisin, etteivät ne ihan tällaisia ole. Näitä Vuorisen välillä lähes tajunnanvirran, tai ehkä tajuttomuuden, voimalla eteneviä opuksia on hieman vaikea kuvailla, mutta kyllä näissä ihmeellisesti jokin juoni kuitenkin on.
Voiko tästä sanoa, että onpas hauskaa? Osittain voi. Voi myös sanoa, että onpas kamalaa, mutta en tiedä kumpi? Uskovaisten suhtautuminen asiaan vai itse satanismi tai saatanan palvonta. Ihmisten kiihkous on vienyt ihmisiltä hengen tai ainakin maineen ja työt jo noitavainoajoilta asti ja tässäkin tuolta USAsta pari esimerkkiä on aiheesta.
Kaseva oli omituinen yhtye. Jo yhtyeen nimi oli outo, vaikka on tullut jo ajat sitten varmaan kaikkien tietoon, että se tarkoittaa mm. kätevää. Kirjan alanimi Jykeen kiven lämpö sitten taas on pätkä yhtyeen Kevät-biisistä. Sinänsä yhtyeessä ei ollut (tai onhan se vieläkin olemassa eri miehityksellä) mitään outoa, mutta laulut olivat käsittämättömän upeasti laulettuja usein herkkiä poplauluja tai balladeja ja itselle ei ainakaan tule 70-luvulta mieleen vertailukohtaa Suomessa.
