Kajaanilainen iskelmämetalliyhtye Ikirouta käväisi eteläisessä Suomessa muutaman keikan verran 17.-19.10. Torstaina ensimmäinen keikkapaikka ei ollut enempää eikä vähempää kuin On the Rocks Helsingissä. Koska juna kulkee mukavasti Kupittaalta Helsinkiin, bändin melko hiljattain löytänyt fanityttö hankkiutui paikalle.
Illan aloitti helsinkiläinen Crimsonic, joka oli aivan uusi tuttavuus minulle. Laulaja Turren ääni oli varsin miellyttävä, kappaleet rullasivat ja etenkin kappale For the fighter kolahti ensi kuulemalta. Keikkojen jälkeen mukaan tarttuikin heidän albuminsa Heartsbury. Mikäpä sen mukavampaa kuin löytää uutta kuunneltavaa!
Alkuilta oli hiljainen, mutta Crimsonicin ollessa lavalla porukkaa valui hiljalleen paikalle. Mitenkään täyteen On the Rocks ei tullut, mutta ehkä arki-ilta ajankohtana selitti sen. Mahtipontisena introna kajahti Nälkämaan laulu, ja kun bändi saapui lavalle, yleisölle tarjoiltiin välispiikkiviihdettä ja kainuulaista iskelmämetallia koko rahan edestä. Pientä teknistä ongelmaa ilmeni, mutta korjaamista odotellessa laulaja Jori Kärki vetäisi Reppurin laulun ylimääräisenä ohjelmanumerona. Kokonaisuutena ilta oli todella onnistunut ja kruunasin sen vielä ostamalla bändin hupparin.
Perjantaina 18.10. Ikirouta esiintyi Forssassa, mutta sinne en päässyt, koska samaan aikaan Turun Apollossa Kilpi katkaisi viiden vuoden keikkahiljaisuuden lämppärinään aina yhtä maaginen Gladenfold. Lauantai-iltana auton nokka osoitti Harjavallan suuntaan. Ravintola Holvissa showtime oli vasta klo 00.00, joten tiedossa oli vähäuninen yö – siis tässä tapauksessa jo kolmas yö putkeen.
Olin ajoissa paikalla ja ehdin moikata Ikiroudan pojat ennen keikkaa. Minut jopa muistettiin Helsingin keikalta. Oli kiva vaihtaa muutama sana heidän kanssaan ja heistä saatu sympaattinen vaikutelma piti todellakin paikkansa.
Puolilta öin Nälkämaan laulu lähti taas soimaan, minkä jälkeen aloitusbiisinä soitettiin Vanki. Keikkojen välissä olin kuunnellut biisejä lisää ja huomasin osaavani uusia pätkiä kertosäkeistä. Harjavallan keikalla tekniikka toimi niin kuin pitikin, mutta oman haasteensa esiintymiseen asetti katto, joka oli jonkin ilmastointikoteloinnin takia osittain poikkeuksellisen matalalla lavan yläpuolella. Kitaristi-lauluntekijä Teemu Kuosmanen heittikin hieman makaaberia vitsiä siitä, että kohta laulaja murtaa niskansa, kun hyppää päin kattoa. Ihan hienosti Jori onneksi selvisi keikasta.
Pakko tunnustaa, että menin sen verran fanityttömoodiin, etten jälkikäteen muista kappaleiden livevedoista mitään erityistä. Kaikki kuulosti hyvältä, joskin vähän ihmettelen, miksi encorena oli coverbiisi Leijat. Jokaisella keikalla pitää myös olla joku humalainen huutelija, eikä tämäkään keikka ollut poikkeus. Tällä kertaa huutelija toivoi biisiä, joka oli jo soitettu. Missä lienee täti ollut sillä välin? Nyt ja aina näytti herättävän joissakin yleisön edustajissa kovasti lämpimiä tunteita, mutta mitäpä muuta tällaiselta hääkappaleelta voi odottaakaan, ja rakkaus on ihana asia.
Yhteenvetona näistä kahdesta näkemästäni keikasta voisin todeta, että Ikirouta on loistavassa vedossa, lavalla toimii niin puhe kuin soittokin ja lisäksi bändin jäsenet ovat aivan supersymppiksiä. Toivottavasti näemme pian taas keikoilla täällä etelämmässäkin.
-E. Kairinen
