Suburban Studs -bändikatsaus

Aiheeseen liittyvää

Mercyful Fate Tuskaan 2022

Tuskan uusia vahvistuneita esiintyjiä ovat metalli-ikoni Mercyful Faten lisäksi...

Kanneltaloon saapuu lokakuussa värikäs kuolleiden päivän tapahtuma

Kanneltalossa loka-marraskuussa järjestettävä Muistan sinua rakkaudella -tapahtuma tuo yhteen...

Aale – huoleton oboisti on lämminhenkinen taiteilijaelämäkerta

Kirjailija-toimittaja Marissa Mehrin kirjoittama elämäkerta kertoo oboisti Aale Lindgrenin...

Mielen pelikirja – Valmentava johtaminen urheilusta bisnekseen

Palavasta kiinnostuksesta ja kirjoitustyylistä johtuen luin teoksen kolmelta istumalta ja seuraavassa arvostelussa esittelen kirjan sinulle.

Rudi -bändikatsaus

Rudi syntyy Pihtiputaan ylpeys Ratsia hajosi syksyllä 1981 koettuaan alkuvuodesta...

Jaa somessa

Tästä(kin) bändistä olisi voinut tulla iso. Ensinnäkin se oli Birminghamin ensimmäinen punkbändi ja ensimmäisiä koko maassa, perusteettiin keväällä 1976. Ja esimerkiksi kun Clash saman vuoden lokakuussa esiintyi Birminghamissa, Studs oli pääesiintyjä.

Yhtye oli myös ensimmäinen WEA:n alaisuudessa toiminen Pogo-yhtiön kiinnitys. Kokoonpanoksi muotoutui Eddy Zipps (Edward Hunt):laulu & kitara, Keith Owen:kitara, Paul Morton:basso, Steve Pool:rummut ja Steve Heart (Harrington):saksofoni.

Bändi teki paljon keikkaa mm. Sex Pistolsin ja Clashin (nyt lämppärinä) kanssa, mutta mikä oudointa myös esim.Judas Priestin kanssa AC/DC:n lämppärinä Studs oli näiden Englannin kiertueella, jos nyt oikein muistan AC/DC-kirjasta, niin heitähän mainostettiin jonkinlaisena punkbändinä, mikä oli aika kaukana totuudesta. 

Suburban Studs

Levytykset

Yhtyeen eka single Questions/No faith ilmestyi keväällä 1977 ja on erittäin onnistunut avaus saksofoneineen. Punkissa ei tuolloin tainnut olla saksofonia monellakaan, no X-ray Spex oli poikkeus, mutta heidänkään singlensä ei tainnut olla vielä ilmestynyt.

Mutta jostain älyttömästä syystä Studs päätti, että saksofoni ei sovi punkbändiin ja Heart sai lähteä. Sen lisäksi single vedettiin markkinoilta ja julkaistiin uudestaan ilman saksofonia ja No faith siirrettiin a-puoleksi. Etenkin se biisi kärsii saksofonin puutteesta, koska on noista heikompi.

Steve Heart perusti Wolverhamptonin ensimmäisen punkbändin Neon Heartsin, joka toimi vuosina 1977-1981 tehden 3 singleä ja LP:n, myöhemmin 2014 tehtiin vielä ep. Yhtyeen intensiivinen keikkailu ja hyvä ensisinkku eikä edes joulukuun -77 Peel sessio ja TV-esiintyminen ATV:n punkspeciaalissa auttanut äijiä nousemaan ykkösrintamaan.

Alkuvuodesta -78 ilmestyi kuitenkin uusi single I hate school/Young power. A-puoli on heidän tunnetuin biisinsä (jos joku edes bändiä muistaa), itse pidän enemmän b-puolen rauhallisemmasta biisistä, I hate school rynnii kylläkin eteenpäin nopeammin kuin monet myöhemmin hardcoreksi sanotut biisit. Ja prkl, näin pitkästä aikaa kuunneltuna onhan tuo hieno biisi ja olisi paikallaan siis tosiaan jossain hc-kokoelmallakin, niistä nimittäin monet 80-luvun alun bändit kuulostavat aika keskitempoisilta nykyään.

Myöhemmin joku bändistä päihitti kouluvihansa ja ryhtyi opettajaksi. Biisi on myös kokoelmalla Hope & Anchor front row festival, joka on tupla-live ja nousi listoillekin sijalle 28.

Suburban Studs pakkopaidoissa

Slam

Sitten oli LP:n vuoro. Slam-levyn kannessa pojat poseeraavat pakkopaidoissa ja Sounds-lehdessä oli juttu, jossa kerrottiin heidän yrittäneen lainata sellaisia joka paikasta, mutta lopulta ne piti teettää ompelimolla (sillä rahalla moni pikkubändi tekisi varmaan peräti LP:n).

LP on kokonaisuutena ehkä hieman puuduttava, mutta silti yllättävän hyvä, koska budjetti ei tainnut kauhean iso olla (vai menikö se noihin paitoihin?). Who-laina My generation on täysin turha.

Omista biiseistä Disatisfied ja hitaampi Razor blades sekä jo sinkuilla hyviksi todetut Questions ja Young power ovat kelpoa 77-punkkia. Sinkut ovat b-puolineen levyllä mukana (ekasta siis ei-saksofoniversio). Levyltä kuuluu, että bändi osaa soittaa, mikä saattoi olla heidän virheensä matkalla maineeseen.

Slam ei saanut hyviä arvosteluja, eikä juurikaan myyntiä. Tämän jälkeen siirryttiinkin enemmän uusi aalto-linjalle ja nimikin lyhennettiin Studsiksi. Samalla otettiin mukaan myös uusi laulaja Steve Burton (muu kokoonpano pysyi samana) ja tehtiin uusia demojakin, mutta levyjä ei enää syntynyt, 18 kuukautta jatkettuaan homma päätettiin lopettaa.

1993 ilmestyi kokoelma, jossa on yhtyeen koko tuotannon (siis myös saksofoniversio ekasta sinkusta) lisäksi noita Burtonin laulamia demoja ja ne ovat niin heppoista tavaraa, ettei ihme, että jäivät aikoinaan julkaisematta.

1996 heidät herätettiin vielä kerran henkiin Holidays in the sun-festareille kokoonpanolla Zipps, Owen, bassossa Roger Wilson ja rummuissa Dave Fell. He ovat mukana myös festarin kokoelma-cd:llä ja dvd:llä. Sen jälkeen ei ole mitään kuulunutkaan, mutta mistäpä sitä tietää.

Discografia

  • 7″:Questions/No faith (Pogo POG-001) 1977, saksofoniversio
  • 7″:No faith/Questions (Pogo POG-001) 1977
  • 7″:I hate school/Young power (Pogo POG-002) 1978
  • LP:SLAM (Pogo POW-001) 1978 CD:COMPLETE STUDS COLLECTION (Anagram CDPUNK21) koko tuotanto + demoja, julkaistiin myös Japanissa 1999. kokoelmilla: I hate school (live) HOPE & ANCHOR FRONT ROW FESTIVAL (Warner Bros WBK-66077) 1978
  • 2-LP No faith (live) CD:llä HOLIDAYS IN THE SUN VOL.1 (Anagram HITS 1) 1997

– V. Vahtera

spot_img