The Members -bändihistoriikki

Aiheeseen liittyvää

Haastateltavana Ruma Planeetta -rockyhtye

Tänään minulla on ilo haastatella helsinkiläistä yhtyettä nimeltä Ruma Planeetta. Yhtye kertoo tyylilajikseen rockmusiikin.

THE DICKIES: Blink 183/Clean money (Cleopatra CLO 3366) 2022

Dickies on ollut enemmän tai vähemmän kasassa yli 45 vuotta. Välillä on ollut hiljaisia kausia ja muutama traaginen kuolemakin on yhtyeen piirissä tapahtunut, esimerkiksi Chuck Wagon ei ollut kuin 24 kun ampui itsensä.

The Record of My Life #16: Blackpink – Born pink

Tämän tekstin on kirjoittanut Mila Kallio. Lehdessä hän vastaa toimitukseen liittyvistä asioista ja muunmuassa tämän The Record of My Life -palstan pyörittämisestä.

Tulenkulkijat: En enää jaksa hengittää

Upeinta tässä teoksessa on laulajan kaihoisasta jopa suoranaiseen raivoon yltyvä preesens ja tämä pakottaa minut kuuntelemaan kappaleen useampaan kertaan sekä...

Apulanta ja Maija Vilkkumaa palkittiin Radio Suomirockin legendaarisella elämäntyöpalkinnolla

Radio SuomiRockin vuosi 2022 on paketoitu perinteisin menoin Eläköön SuomiRock! -palkinnoilla. Tänä vuonna pokaali elämäntyöstä ojennettiin Apulannalle ja Maija Vilkkumaalle.

Jaa somessa

Taitavasti rockia ja reggaeta yhdistellyt Members oli kotoisin Lontoon esikaupungista Camberleystä, mutta se perustettiin Lontoossa eräässä levytysstudiossa vuonna 1976.

Laulajaksi tuli entinen yliopisto-opiskelija Nicky Tesco (Nick Lightowlers), kitaraan Gary Baker, Steve Morley bassoon ja rumpuihin Steve Maycock. Rumpali vaihtui pian Clive Parkeriin ja hänkin Adrian Lillywhiteen. Parker soitti myöhemmin mm.Spizzissä ja Big Countryssa. Vielä vuonna -77 siihen liittyi toiseen kitaraan Jean-Marie Carroll, joka oli aiemmin toiminut pankkivirkailijana. Ja pian Morley vaihtui Chris Payneen ja voitiin alkaa toimiin.

Ensimmäinen keikka oli Roxylla kesällä -77 ja yhtye alkoikin keikkailla tiiviisti ympäri Lontoota. Ensimmäinen levytys tehtiin Beggars Banquetin kokoelmalle Streets marraskuussa -77, jolla yhtye esittää levyn ehkä punkeimman biisinsä Fear on the streets, jonka tuottajana toimi Adrianin veli Steve. Biisi on levyn parhaimmistoa, ellei paras.

The Sound Of The Suburbs

Yhtyeen maine hyvänä keikkabändinä ja tuo levytys toivat heille yhden singlen sopimuksen Stiff Recordsin kanssa. Kesällä 1978 Syntyi Solitary confinement/Rat up a drainpipe.

A-puoli on erittäin tarttuva ja siinä on tuo legendaarinen lause ”Members would like to tell you how it’s feel to be on your own by yourself, by yourself, BUY yourself this record!”. Biisin ovat tehneet Tesco ja Carroll. Biisistä on video, mutta se on tehty vasta kun yhtye levytti biisin Virginille. Osa on muuten kuvattu Lurkers-mies Arturo Bassickin kämpillä.

B-puoli on reggaeta (tekijänä Payne) ja kalpenee selvästi a:n rinnalla. Tämän singlen budjetti oli vain 150 puntaa ja sitä painettiin vain 7000. Se olikin nopeasti loppuunmyyty. Tuottajana toimi ex-Pink Fairies ja Motörhead-mies Larry Wallis.

Mainittakoon jo tässä kohtaa, että Members levytti toiselle LP:lleen Wallisin loistavan Police car-biisin. (Newtown) Neurotics levytti biisin uusiksi vuonna 1986 uudella tekstillä ja nimellä Living with unemployment.

Sitten Baker sai lähteä ja tilalle tuli Nigel Bennett. Virgin-yhtiö kiinnostui Membersistä syksyllä -78. Alkuvuodesta -79 olikin kaupoissa uusi single The sound of the suburbs/Handling the big jets, josta tuli yhtyeen suurin hitti. Sitä myytiin Englannissa 250 000 kappaletta ja se nousi listoilla sijalle 12.

A-puoli on jälleen mukanaan vievä punkbiisi, jonka teksti vähän jatkaa edellisen singlen teemaa. B on merkillinen instrumentaali, ihan ok, mutta ei instrumentaalimusa ole oikein lähellä. Tuottajana on Steve Lillywhite ja A-puolen ovat jälleen tehneet Tesco ja Carroll ja b-puolen Payne. Biisistä on tehty yksinkertainen video ja hitti esitettiin tietenkin playbackina Top Of The Popsissa. Julkaisun se sai monissa maissa, mm. Australia, Uusi-Seelanti (mistä versiosta saa maksaa ihan kivasti nykyään) ja Ranska. Sound… on julkaistu yli sadalla kokoelmalla ja yksi punkkokoelmakin on nimetty biisin mukaan.

Tammikuussa tehtiin myös ensimmäinen John Peel Show.

At The Chelsea Nightclub

LP:n teko oli aloitettu myös jo tammikuussa, mutta vähän ennen sen julkaisua ilmestyi maaliskuun lopulla uusi single Offshore banking business/Solitary confinement.

B on siis uusi versio ensisinglestä, eikä pahemmin eroa alkuperäisestä, toisin kuin lp:lle pistetty yli viiden minuutin versio (tämä on siis lyhennetty sinkulle sopivammaksi). A-puoli on Carrollin tekemä reggae veroparatiiseista, rahanpesusta ja muusta. Ja kyllähän se tehosi, single joutui pannaan Bahrainissa, heh.

Kukahan siellä bändistä oli kuullut? Biisi ei kylläkään ole kauhean hyvä jatko edelliselle sinkulle eikä Virginkään tykännyt, mutta ilmeisesti Suburbsin maineella se nousi sijalle 31 ja vei bändin taas TOPS:iin, videokin löytyy. Biisillä on mukana puhaltajat Rudi Thompson (mm.X-Ray Spex), Emmanuel ”Rodriquez” (mm. Bad Manners, Specials) ja Dick Cuthall (mm.Specials) ja tuottajana on taas Lillywhite.

Singlestä on myös 12-tuumainen versio, jossa kolmantena on dub-versio Offshoresta nimellä Pennies in the pound. Biisi on mukana myös konserttielokuvassa Urgh! The Music War (-82) ja sen soundtrackilla (-81). Single julkaistiin taas monessa maassa ja Virgin otti siitä uusintapainoksen 1983.

LP At The Chelsea Nightclub ilmestyi huhtikuussa. Se on varsin monipuolinen kokonaisuus ja tässä on sen hyvät ja pahat puolet. Parhaiksi osoittautuvat vanhat tutut suorat jyrät Sound of the suburbs ja Solitary confunement, vaikkakin siis tämä versio kestää melkein 6 minuuttia. Levyn aloittaa taas instrumentaali, tällä kertaa Carrollin tekemä Electricity, joka on ties mitä sekaisin.

Sally on seuraava biisi ja suorempana rockina LP:n parhaimmistoa. Sen on tehnyt entinen kitaristi Gary Baker. Kertosäkeessä mennään reggaeksi, mutta se toimii. Luulen, että alunperin sekin kohta on ollut ihan suoraa soittoa. Soho a go-go on myös levyn parhaimmistoa hitaampana rockina.

Don’t push on jotain skata tai reggaeta, mutta tempo on huomattavasti nopeampaa kuin ko. musiikkilajeilla, kaipa tämä on noiden ja punkin yhdistelmää. tekemässä on mukana ollut taas yksi entinen jäsen, kitaristi Steve Morley.

Solitary on hieman hidastunut ja siinä on Rudi Thompsonin saksofonisoolo. Loppujaarittelut kestävät 2,5 minuuttia. No on se kuitenkin hyvä biisi. B-puolen eka Tescon ja Carrollin Frustrated, Bagshot on taas nopeaa punkkia/rockia ja sisältää hassun steel soolon, kelpaa minulle. Bagshot on kylä Surreyssa ja kaipa siellä hieman tylsistyykin. Lyhytkin se on (biisi siis!), alle 2 minuuttia.

Sitten onkin lähes neljän minuutin reggae Stand up and spit. Joopa joo. En tyrmää reggaeta lainkaan, mielestäni maailman paras biisi on Clashin White man in Hammersmith Palais, joka on melkein kokonaan reggaeta, mutta mielestäni Members on parhaimmillaan tarttuvissa popralleissaan tai sellaisissa, missä ne yhdistelevät reggaeta rockbiiseihin, ei näitä pelkkiä reggae-biisejä paljoa jaksa kuunnella.

Sound of the suburbista on reilu puoli minuuttia singleä pidempi versio. Loput biisit ovat tylsän pitkät Phone in show ja Love in a lift. No levyn päättää sen melkein nimibiisi Chelsea nightclub Whon My generation-kuvioineen, joka on äänitetty livenä Hammersmithissa joulukuussa -78 ja se on kyllä hyvä päätös tälle todellakin varsin epätasaiselle levylle. Jenkkiversiossa on mukana Offshore banking business ja Australiassa julkaistiin syksyllä versio, jossa on vartavasten mukana kiertuetta varten julkaistu single Offshore banking business/Killing time, jonka B-puoli on tulevan singlen A-puoli ja todella mainio tapaus.

Vuoden 2005 Captain Oin CD-painoksella on 8 bonusbiisiä eli kaikki siihen mennessä julkaistut biisit. Solitary on siis kolmena versiona. LP nousi listalla sijalle 45 ja se olikin yhtyeen viimeinen listasijoitus Englannissa ”tavallisella” listalla. Tuottajana on taas S.Lillywhite ja biisejä ovat olleet tekemässä kaikki ”jäsenet” paitsi Nigel Bennett.

Sitten suunnattiin pitkälle Englannin kiertueelle, joka uuvutti basisti Paynen niin, että puolessaväliä häntä tuli tuuraamaan Eddie & The Hot Rodsin Paul Gray. Kesäksi Payne oli jo kunnossa, kun Members tuli Suomeen esiintyen Oulun Kuusrockissa ja Helsingin Kaivopuistossa. Mukanaan heillä oli Pohjois-Irlannin Stiff Little Fingers. Olisipas ollut kiva nähdä.

Kesäkuussa oli äänitetty myös hyvänkuuloinen nauha, jossa on biisi, joka ei päätynyt tuolloin levylle. Ne löydettiin joskus 2012 ja julkaistiin youtubessa nimellä End of term – Lost masters. Itse asiassa tuo End of term piti olla seuraava single, mutta se hylättiin. End of term on kylläkin todella hyvä biisi, ihmettelen hylkäystä. Se julkaistiin vasta 2017 4cd:n boxilla Virgin Years.

Syyskuun alussa ilmestyi loistava single Killing time/GLC (Greater London Council). Tätä Virgin yhtyeeltä halusi; kummatkin ovat tarttuvia punkrockbiisejä, vaikka A-puolella onkin pieni reggae-hengähdys. Biisi kertoo ajantappamisesta pesulassa. GLC sisältää tarttuvan uu-aa-uu-taustalaulun ja on aivan kuin ajalta, jolloin julkaistiin Fear on the streets ja voi ollakin, biisiä on ollut tekemässä Baker ja Morley kera Adrian Lillywhiten ja Tescon. Portugalin versiossa biisi on A-puolena. Tuottajana on nyt Vic(tor) Coppersmith-Heaven, joka oli tuottanut mm.Jamia. Singlestä on hauska videokin, mikä on kuvattu luonnollisesti pesulassa.

Mutta single floppasi täysin. Vaikea ymmärtää, mutta ehkä se johtuu siitä, että edellinen single oli monelle pettymys Sound of the suburbsin jälkeen. Tämä olisi ehdottomasti pitänyt julkaista sen jälkeen.

GLC oli mukana vuoden -80 kokoelmalla RAR’S GREATEST HITS, jossa on myös mm.Stiff Little Fingers ja X-ray Spex. No kaikesta huolimatta yhtye suuntasi kiertueelle Amerikkaan, Australiaan ja Uuteen-Seelantiin. Tehtiin myös toinen John Peel show lokakuussa. Adrian Lillywhite soitti -79 myös rumpuja punkbändi Steppesin sinkulla The beat drill/God’s got religion.

1980 – Choice Is Yours

Vuosi 1980 oli yhtyeelle kiireistä, mutta myöskin vaikeaa aikaa. Alkukeväästä ilmestyi single Romance/The ballad of John and Martin, jonka tuotti vähän erilaisen musiikin kanssa (mm.Kevin Ayersin) tekemisissä ollut Rubert Hine. Carrollin a-puoli kulkee kevyellä skakompilla ja on ihan toimiva kipale. Paynen, Carrollin ja Tescon b on taas rockimpaa tavaraa ja mielestäni single on vähän pliisuista soundeista huolimatta ihan hyvä. Mutta se ei tehnyt minkäänlaista vaikutusta listoilla. Julkaistiin kuitenkin myös Australiassa ja Portugalissa.

Membersiä usutettiin LP:n tekoon, vaikka bändi olisi halunnut odottaa kunnes Killing time-sinkun tuottaja Coppersmith-Heaven olisi vapautunut töistään Jamin livealbumin kanssa. Yhtiö kuitenkin päätti, että seuraava LP tehdään Rubert Hinen kanssa.

Mielestäni juuri ennen kesää ilmestynyt 1980 – The Choice Is Yours on loistava, mutta ilmeisesti sen olisi voinut paremminkin tehdä, sillä tuottaja Hine kuuli yhtyettä livenä vasta kun levy oli jo tehty ja tuli itsekin siihen tulokseen, että olisi tuottanut sen toisin jos olisi kuullut bändiä ensin keikalla.

Soundit ovat paikoittain aika ohuet, mutta tästä huolimatta mielestäni kyseessä on yhtenäisempi kokonaisuus kuin At The Chelsea Nightclub. Levyn aloittaa tuttuun tapaan instrumentaali, Ayatollah harmony, joka on Bennettin ensimmäisen yhtyeelle säveltämä biisi. Biisi on tuollainen skapoljento, eikä jää juuri mieleen.

Yhdentoista biisin joukossa on yksi cover, jo aiemmin mainittu Larry Wallisin Police car, joka toimii Membersilläkin. Oma suosikkini levyllä on sen päättävä Joe Jacksonin pianon vetämä Carrollin ja Tescon kaunis Gang war, jonka taustalauluista tulee mieleen Clashin Mick Jones ja voisi biisi oikeastaan olla jollain Clashin levylläkin, vaikkapa Sandinistalla.

Jacksonin lisäksi levyllä vierailevat jo Offshore banking business-sinkulla olleet puhaltajat Rodriquez ja Cuthell ja saksofonisti Albie Donnelly soulbändistä Supercharge, lisäksi tuottaja Hine soittaa kosketinsoittimia. Muita kovia biisejä ovat Carrollin Brian was, joka kertoo hiljaisesta ja yksinäisestä pankkivirkailijasta (!), joka on tyytyväinen elämänsä rutiineihin, mutta kuultuaan mahdollisista potkuista, hyppää ulos toimiston ikkunasta, taaskin työstä kertova Goodbye to the job, Normal people sekä Clean men. Muzak machine kertoo heidän mielestään tylsästä Music Machine-nimisestä keikkapaikasta.

Members on kylläkin mukana kyseisessä paikassa nauhoitetulla kokoelma-lp:llä Moonlight Tapes, jossa paikan nimeksi on laitettu Moonlight Club. Biisinä on vanha Rat up a drainpipe, nyt siis livenä. Oikeastaan Choicella levyllä ei ole huonoja biisejä, tuo lyhyt instrumentaalikin menettelee.

Mutta levy ei ollut kaupallinen menestys, ei, vaikka 15000:ssa ensimmäisessä oli mukana Members-solmio (!) ja sen myyntiä edistämään julkaistiin samoihin aikoihin Flyin Again-EP. Nimibiisi on LP:ltä eikä ihan sen parhainta antia. Biisi on yksinään A-puolella ja B:llä on 3 biisiä; bändin itsensä kera Mark Lusardin tuottamat Disco oui-oui, joka on silkkaa pottuilua kyseiselle musiikkityylille ja varmaan tarkoituksella huono, soulversio ensi-lp:n Love in a liftista ja uusi versio ensisinkun Rat up a drainpipesta.

EP taisi tehdä vain hallaa LP:lle. Sitä ei julkaistu USA:ssa ollenkaan. Virgin antoi yhtyeelle potkut, koska tulosta ei tullut. Vaikka levyä ei jenkeissä julkaistukaan, Members kierteli siellä kuitenkin paljon, samoin Australiassa ja Uudessa-Seelannissa, joissa se oli aika suosittu ja niissä lp myös julkaistiin, kuten Japanissa, Ranskassa, Saksassa ja jopa Etelä-Afrikassa.

Captain Oin CD-versiossa 2005 on 6 bonusta eli syksyn -79 single Killing time/GLC, Flying againin B-puolet ja Romancen B-puoli Ballad of John and Martin, A-puolihan on alkuperäisellä LP:lläkin jo.

Working Girl

Members palasi levylle n. vuoden tauon jälkeen, kun Albion julkaisi keväällä -81 singlen Working girl/Holiday in Tanga-Nika, 12-tuumaisella myös Everyday is just a holiday. A-puoli kertoo siitä, kun Tesco joutuu elämään työssäkäyvän tyttöystävänsä siivellä ja biisi onkin tarttuva ja siitä oli tulossa pieni jenkkihitti, ei tästä versiosta sentään, pääsihän tämäkin indielistojen sijalle 41. B-puoli on lähes instrumentaali sekoilu, jota ei jaksa kuunnella. Itsellä on vain tuo 7-tuumainen, eikä tuota Everydayta löydy edes youtubesta, joten siitä on paha sanoa mitään.

Tuottajaksi tälle sinkulle on palannut S.Lillywhite. Se julkaistiin myös Uudessa-Seelannissa, missä Tesco sanoi tunnelman olevan kuin beatlemanian aikaan. Huhtikuun 1. tehtiin myös viimeinen Peel sessio, jossa on yksi muualla julkaisematon biisikin, Birmingham. -81 Carroll teki myös melkein soolosinglen. Melkein, koska bändin nimi on J.C.’s Mainmen.

Yhtyeen single on Casual trousers/Ear bending. A-puoli on poppia ja B jotain punkkiin päin. Levyllä soittavat Membersistä Payne ja Lillywhite (ja tietenkin Carroll), mukana on myös Lurkersista tuttu Arturo Bassick ja 999:n Ed Case ja taustalaulussa Colin Stuart.

Samana vuonna myös The Optimists teki ainoan singlensä Mull of kintyre/Plumber’s song. Tässäkin on noilla Members-äijillä sormensa ja soittimet pelissä, eli kitarassa ja taustalaulussa Carroll, basso&taustat Payne ja kahdet päällekkäiset rummut &taustat Lillywhite, kolmannet rummut soittaa Paul Crowder, pääjehuna toimii aiemmin mainittu Colin Stuart laulussa ja kitarassa. A-puoli on punkversio Paul McCartneyn Wingsille tekemästä klassikosta ja b Colin Stuartin oma punkbiisi. Julkaisijana toimi Armageddon Records.

Tämähän on itse asiassa aika hyvä single.

Going West

Seuraavaksi yhtyeessä tapahtui merkittäviä muutoksia; mukaan otettiin Rudi Thompson vakituiseksi saksofonistiksi ja trumpettiin Icehousessa soittanut Simon Lloyd. Yhtyeen tyyli muuttui kovinkin funkiksi ja se oli karkottamaan monia mukana pysyneitä faneja. Toisaalta niitä tuli lisää.

Otetaan kuitenkin vielä yksi sivuprojekti. Vuonna -82 Carroll kokosi The Children Of 7:n, eikä ole vaikea arvata, ketä siihen tuli; rummuissa on Lillywhite nimellä Willie, kitarassa on itse Carroll nimellä Tristam, LAULUSSA ja syntikoissa on Payne nimellä Owen ja Simon Lloyd soittaa torvet. Bassossa on Guy Pratt. Singlensä Solidarity/Solid dub on aika tanssimusaa, syntsapoppia tai mitä lie, oikeastaan saman suuntaista Memberskin hieman oli, paitsi että tässä laulaa Payne ja laulaa itse asiassa aika hyvin, vaikken biisistä pidäkään.

Projekti teki vielä 7:n biisin cd:n vuonna 2012 ja siinä on mukana Carrollin ja Prattin lisäksi Nick Cash rummuissa (eri mies kuin 999:n Cash, tämä on oikea nimi, toisin kuin tuon bändin miehellä!), joka on uudelleenkootun Membersin jäseniä ja yhdellä biisillä vierailevat myös Payne laulussa ja Nigel Bennett kitarassa. No niin, toistaiseksi sivuprojektit saavat jäädä.

Island tarjosi bändille yhden singlen diiliä ja alkuvuodesta -82 ilmestyi Radio/(If you) Can’t stand up Australian, Uuden-Seelannin ja Saksan ja muun Euroopan Islandilla, Englannissa sen julkaisi Genetic ja USA:ssa Arista. 12-tuumaisella on Radio dub ja Amerikan versiolla neljäntenä vielä Membership, siellä sinkkua ei 7-tuumaisena julkaistukaan.

Radio on yllättäen Bennettin biisi ja kovin on funkkia meno. Ei iske meikäläiseen lainkaan, mutta moniin tuolla merten takana kylläkin, single nousi nimittäin Australian listoilla peräti viidenneksi. Tuottajana on satoja levyjä tuottanut Martin Rushent, mainitaan bändeistä nyt vaikkapa Buzzcocks ja Stranglers ja kirkkaimpana Human Leaguen Dare-menestyslevy.

Radiosta on kalliin näköinen videokin olemassa, tuohan alkoi olla sitä musiikkivideoiden kulta-aikaa. Bändi viihtyikin yhä enemmän Amerikassa ja noissa muissa, Englannissa kun tunnuttiin vierastavan bändin uutta tyyliä. Toisaalta olen nähnyt pätkän keikasta Belgiassa, jossa Members soittaa uutta tyyliään tuhansille ihmisille ja hyvin tuntuu uppoavan.

Kesällä ilmestyi USAssa vain 12-tuumaisena promoversiona peräti 7,5 minuutin dance mix Going westistä ja dance mixit myös tulevan lp:n muista biiseistä Chairman of the board ja Boys like us. En ole näitä tanssimiksauksia kuullut, eikä niin väliäkään, kun biisit eivät muutenkaan kiinnosta. Tuottajina toimivat Rushent ja Dave Allen.

Samoihin aikoihin julkaistiin vain Amerikassa LP Uprhythm, Downbeat Aristan toimesta. Onneksi levyltä löytyy pari meikäläistäkin miellyttävää biisiä. You and me against the world on hidas, kaunis kappale siitä, kun joku sinua rakastunut on löytänyt rikkaan ja monen vuoden jälkeen kohdattuanne ei ole tuntea sinua, kun ennen se oli You and me against the world.

Toinen on Working girlin uusi versio, jossa on muhkeammat soundit. Levyllä on myös hassu, mutta turha Kraftwerk-cover The Model. Muita biisejä en sitten jaksa kuunnellakaan. Tuo You… on kyllä bändin uran top viidessä. Captain Oin CD-versiossa 2005 on bonuksena alkuperäinen Working girl-single B-puolineen ja 3 muuta singlen B-puolta.

Working girl-biisistä oli tehty hieno video ja se julkaistiin USAssa sinkkunakin b-puolellaan At the arcade. Video pyöri tiiviisti MTV:llä ja se siivitti biisin USAn Mainstream-listan sijalle 34 maaliskuussa -83. Lista siis tarkoittaa tiettyjen radioasemien eniten soitettuja biisejä.

Vasta -83 Albion julkaisi levyn Englannissa, Australiassa ja Uudessa-Seelannissa ja -85 Saksassa. Levyn nimi oli muuttunut Going westiksi ja kansikuvakin on eri. Radiodub on myös vaihtunut ihan normaaliin Radio-biisiin. Working girl julkaistiin Englannissakin singlenä, B-puolellaan Family ja 12-tuumaisella vielä At the arcade.

Samoin julkaistiin single Going west/Membership, 12-tuumaisen a-puolena on Going west dub. LP:stä julkaistiin vielä 2014 USAssa cd-versio nimeltä Working girl Carrollin AngloCentric-merkillä ja siinä on normaalin levyn lisäksi dub-versiot biiseistä Radio, Chairman of the dub, Boys like dub, Working girlin eri miksaus ja Going westin pitkä versio. Yhtye lähti taas totutusti Amerikan kiertueelle, mutta sen jälkeen syksyllä -83 Tesco päätti, että tämä oli tässä ja bändi hajosi juuri kun sielläpäin oli hieman listamenestystäkin tullut.

Musiikillisesti bändi oli kyllä mennyt sellaiseen suuntaan, että itselleni kyseessä ei ollut mikään suuri menetys.

Ja mitäs sitten…

Tunnetuin suomalaisille porukasta on varmasti laulaja Tesco, joka alkoi pyöriä Leningrad Cowboysin kanssa. Ennen sitä hän teki kuitenkin Albionille menestyksekkään singlen Cost of living J.Walter Negron kanssa (oli kylläkin äänitetty jo Members-aikana). Tyyli on jotain funkkia, soulia ja muuta enkä siitä perusta lainkaan. Julkaistiin myös 12-tuumaisena vuonna -83. Hän oli myös tekemässä Kamikaze-yhtyeen biisiä Tokyo rose vuonna 1984, biisiä The pride you hide Roger Daltreyn sooloalbumille Under A Raging Moon -85 ja Cadillac-yhtyeen sinkkubiisiä Valentino -86.

Sitten hän liittyi laulajaksi Leningrad Cowboysiin vuosiksi 1986-1988 ja on mukana ensi-LP:llä 1917-1987 vuodelta -87. Hän on sanoittanut levylle 6 biisiä, joista Thru the wire on helvetin kaunis biisi, en kyseisestä orkesterista pidä muuten, mutta tuo kuulostaa ihan kansainväliseltä hitiltä. Se julkaistiin myös LA woman-singlen B-puolella (täytyy sanoa, että LA woman kuulostaa Tescon laulamana hienolta) ja myöhemmin myös kahtena versiona cdep:llä Thru the wire (-92) ja biisistä on myös video.

Seuraavalla Leningrad Cowboys Go America -levyllä (-89) on myös hänen biisejään, joista uusi on Chasing the light, jossa Tesco kuulostaa Woudelta U-bayou-yhtyeessä, biisihän on zydecoa. Hän myös näytteli Aki Kaurismäen elokuvissa Leningrad Cowboys go America (-89), I hired a contract killer (-90, leffassa on baarilaulajana myös Joe Strummer), Leningrad Cowboys meet Moses (-94) ja Gilles Charmantin ohjaamassa ja Aki Kaurismäen tuottamassa elokuvassa Iron horsemen (-94). 1988 hän oli myös tekemässä Asia-yhtyeen kitaristin John Paynen singlebiisiä Ride the storm.

Bennett liittyi Vibratorsiin LP:lle Volume 10 (-90) ja soitti siinä vuoteen -96, jonka aikana tehtiin paritkin levyt. Hän liittyi uudelleen yhtyeeseen tuuraajaksi 2008, kun laulaja Knox oli onnettomuudessa. Vakituiseksi hän liittyi taas viime vuosikymmenen lopulla ja soittaa yhtyeessä tätä kirjoittaessanikin.

Hän on tehnyt myös 2 soololevyä, 2012 ja 2018, jälkimmäisellä on mukana Vibratorsin basisti Pete Honkamäki ja rumpali Eddie Edwards (oikea nimi on Jon, mutta kutsuttu Eddieksi jo ennen tätä mäkihyppääjää). Tuottajanakin on ex-Vibrators Pat Collier, mutta ei Members-touhutkaan tuohon jääneet.

Carroll oli mukana Johnny Thundersin sinkulla Que sera sera, soittaen kyseisellä biisillä mandoliinia ja kosketinsoittimia. Hän oli myös Frank Toveyn folk-levyllä Tyranny And The Hired Hand vuonna 1989 soittamassa koskettimia, akustista kitaraa ja mandoliinia ja oli myös yksi tuottajista. -92 hän vieraili Rory McLeodin Travelling Home-levyn yhdellä biisillä koskettimissa. 2000-luvulla hän on julkaissut monia sooloalbumeita Membersien uudelleentulemisen yhteydessä, näillä vierailee Membersin tyyppejä ja hän kuvasi myös elokuvan The Golborne Variations 2011 ja teki samannimisen levyn paria vuotta aiemmin.

Payne soitti Neuroticsin (bändi, joka siis levytti Solitary confinementin) kahdella levyllä koskettimia vuosina -85 ja -88 ja teki myös samaa ex-Outsiders-laulaja Adrian Borland & The Citizensin levyllä Alexandria v. 1989.

Lillywhite soitti rumpuja ex-Jam Bruce Foxtonin soolosinglellä Freak/Writing’s on the wall v.-83 ja myös seuraavana vuonna ilmestyneellä Foxtonin lp:llä Touch Sensitive neljällä biisillä. -85 hän soitti silloin suosiossa olleessa King-yhtyeessä ja sen lp:llä Bitter Sweet. -91 hän vieraili Kirsty MacCollin Electric Landlady-levyllä percussioneissa.

Vuosien 1991 ja 2005 välillä ilmestyi myös 3 Members-kokoelmaa. Ensin Virginiltä 1991 CD Choice Is Yours. Se keskittyy tietysti heille levytettyihin biiseihin eli kahteen ekaan lp:seen ja sinkkubiiseihin. 4 vuotta myöhemmin Virgin julkaisi saman levyn, mutta eri nimellä; The Sound Of The Suburbs – A Collection Of Members’ Finest. 2005 tuli EMIn kokoelma Res-Erected:The Very Best Of, jolla taas on biisejä ihan ekasta levytetystä, eli Fear on the streetsistä kolmanteen lp:seen asti.

Tässäpä nämä jäsenten välivuodet ennen kuin 2007 tämä tunnetuin viisikko teki comebackkeikan. Tähän tekisi mieli lopettaa, mutta yhtye on tehnyt paluunsa jälkeen enemmän levyjä kuin silloin joskus, niin kirjoitetaanpa niistä nyt jotain.

Paluu

Tuon keikan jälkeen 2008 tehtiin kiertue kokoonpanolla Carroll:laulu & kitara, Payne:basso & laulu ja Nick Cash:rummut. V. 2009 Tesco, Payne, Carroll ja Bennett tekivät cd-singlen International financial crisis, joka on uudelleen sanoitettu versio Offshore banking businessista. Singlellä on sama biisi kolmena versiona. He tekivät silloin keikatkin Glastonburyssa ja Isle Of Wight-festareilla. Rumpalista en tiedä, ehkä sitä hoiti Cash tai kone.

Tescolla oli terveysvaikeuksia ja bändi jatkoi triona Carroll, Payne ja Damnedin Rat Scabies. He tekivät kolme Euroopan kiertuetta ja Australian ja Uuden-Seelannin kiertueet vuosina 2010-2013, vuoden lopulla yhtyeen mukana oli myös Rudi Thompson saksofonissa. Siinä välissä 2010 ilmestyi uusi livelevy (CDr tosin) Live In Berlin, äänitettynä 17.4.2010 Wild At Heart-baarissa (hyvä paikka näin ohimennen!).

Levyllä on pääasiassa vanhoja biisejä, mutta myös 3 tulevan studilevyn biisiä. Carroll oli perustanut oman AngloCentric Recordsinsa jo joskus 2005 ja 2011 tälle tehtiin ekaksi ep New English Blues Part 2 ja 2012 Members julkaisi uuden cd:n InGrrLand sillä merkillä. Biisit ovat Carrollin tekemiä paitsi yksi Paynen ja Firebrigade on Move-cover.

Eihän näissä mitään vikaa ole ja singlenäkin (tosin vasta 2015) julkaistu (I love my) English girls on erittäinkin hyvä biisi, mutta minulle Tescon ääni oli aika merkittävä tekijä bändissä ja siksi tämä kuulostaa jotenkin oudolta. No levyllä soittaa Payne, Carroll (joka on myös tuottanut sen David Allenin kanssa), Scabies ja Cash vuorottelevat rummuissa ja kitaraa soittaa kolmella biisillä Nigel Bennett ja vanha tuttu Colin Stuart soittaa kitaraa ja kosketinsoittimia yhdellä.

Mukana on 3 jo tuolla 2011 ep:llä ilmestynyttä biisiä, joista Midlifecrisis on ihan hyvä. 2014 levystä julkaistiin kuudentoista biisin versio (alkuperäisessä on 12), joissa on erilaisia miksauksia ja muita versioita biiseistä ja 2019 Cleopatra julkaisi levyn Amerikassa vinyylinä kymmenellä biisillä. 2012 tuli myös taas livelevy, jolla on tuo edelliselläkin ollut kolmikko; At The Luton Hat Factory, jossa on 10 biisiä, 8 vanhaa ja 2 uudempaa.

2013 joulukuussa Cash tuli vakituisesti bändiin takaisin ja samoin Nigel Bennett. Seuraavana parina vuotena oli kaikenlaista sekoilua kokoonpanoissa, ne sotkut eivät varmaan kiinnosta ketään. Mutta tuolla nelikolla Carroll, Bennett, Payne, Cash tehtiin 2016 singlet Emotional triggers/Apathy in the UK (biisi on hyvä ja nimikin aivan loistava!) ja Incident at Surbiton, jossa on 3 versiota kyseisestä aika hirveästä biisistä, kuulostaa ihan ruotsinlaiva-musiikilta vuosimallia 1976.

Ilmestyi myös pitkäsoitto One law, jonka tuo Carrollin yhtiö julkaisi vinyylinä ja cd:nä. Carroll soittaa levyllä ties mitä instrumentteja ja on myös tuottaja. Korostan jälleen kerran, että nämä bändien tarinat keskittyvät siihen ekaan kierrokseen, kun olivat toiminnassa, joskus tokaan ja nämä eivät niin kauheasti kiinnosta, että olisin vaivautunut näitä hankkimaan ja siksi en ole koko levyä edes kuullut, enkä omista yhtään paluun tehneen Membersin levyä, joten nämä menköön tällaisena, että tällainenkin on tehty, mutta kuten mainitsin, tuo Apathy… on hyvä biisi.

Levyn jälkeen Bennett jäi pois ja Cashiakin tuurasi hetken Dan Heatly. Cashin palattua Paynen tilalla oli hetken Calle Engelmarc (hän oli näissä sekavissa kuvioissa ollut jo aiemminkin), kunnes 2017 koossa oli kokoonpano:Carroll, Engelmarc siirtyi kitaraan ja koskettimiin, Cash:rummut ja Payne:basso.

Samana vuonna joulukuussa julkaistiin 7-tuumainen single Smartphone junkie ja b-puolella on Carrollin sooloversio (rummuissa on kuitenkin Cash) Edith Piafin laulamasta Non, je ne regret rien, jonka Carroll laulaakin ranskaksi. Versio ei vakuuta, eikä tuo Membersin biisikään.

2017 julkaistiin myös singlekokoelma Greatest Hits. Ja ei se siihen jäänyt; Caroline International julkaisi neljän cd:n boxin The Virgin Years, jossa on mielenkiintoista tavaraa; 2 ekaa lp:tä singleineen, kolmannessa on nuo John Peel Showt (paitsi kolmas) + 1 biisi Andy Peeblesin ohjelmasta helmikuulta -79 ja liveä huhtikuulta -80. Neljännessä on harvinaisuuksia, eli tuo julkaisematta jäänyt single End of term/GLC (eri versio kuin silloin julkaistu) ja demoja, joista Faces in the crowd on ennenjulkaisematon.

Seuraavaa levyä yritin vähän enemmänkin kuunnella youtubesta. Heinäkuussa 2019 nimittäin julkaistiin coverlevy Version. Levyllä versioidaan mm.Buzzcocksia, Thundersia, Ramonesia ja muilta tyyleiltä esim. Abbaa ja Bowieta. Mutta nämä versiot ovat aika hirveitä, Buzzcocksin Ever fallen in love vedetään jonain reggaena ja Sheena is a punkrocker on muuten vaan tylsä, kuten Chinese rockskin. Abban Does your mother know onnistuu vähän paremmin, mutta kyllä mieluummin Abban versiota kuuntelen. Tähän päätin lopettaa, kun ei tällaista suoraan sanoen roskaa olisi pitänyt julkaista, julkaisijana on kuitenkin Cleopatra ja se julkaistiin USAssa ja Englannissa vinyylinä ja cd:nä.

2021 tuli taas uusi levy Bedsitland, jolla Cashin, Carrollin ja Paynen seurana on jälleen Nigel Bennett. Sanoisin siis Maho Neitsyen levyn nimen mukaan: Vitustakos näistä tietää? Nigelhän on siis myös Vibratorsissa. Levyllä on mielenkiintoinen biisinnimi Love songs (Joe Strummer told me), kuuntelu ei sitten ollut lainkaan mielenkiintoista.

Danny Hawkins laulaa yhden biisin, Summer is here, joka on ihan ok. Nimibiisikin on suht kaunis, siinä on kitarassa ex-Only Ones John Perry. Levyllä on myös David Gilmourin ja Pink Floydin kanssa soitellut Guy Pratt, joka oli edelliselläkin levyllä yhden biisin verran bassossa ja myös Children Of 7-projektissa.

No vaikka 3 vanhaa Members-tyyppiä levyllä soittaa, niin tämä voisi olla mikä muu tahansa bändi kuin se. En nyt saa päähäni ketä minulle tulee mieleen Carrollin äänestä tulee mieleen, mutta joku vanha brittipoppari kuitenkin. Äänessä ei ole mitään vikaa, mutta… Levystä on myös ihmeellinen boxversio, jossa on lp, yksipuolinen seiskatuumainen single, cd, muistitikulla jotain ja mitä lie muuta. Yritin kuunnella koko levyn youtubessa, mutta luovutin Paynen laulaman Streets of Nairobi-biisin kohdalla.

Carroll julkaisi myös elämäkerran (still) Annoying the Neighbours vuonna 2020 ja teki musiikin mainioon Julian Templen Shane MacGowan-dokkariin Crock of Gold.

Minäpäs en selittelekään tätä sekavuutta enempää, sanon vaan, että jos bändi kiinnostaa, niin kannattaa aloittaa kahdesta ekasta LP:stä, kolmas voi olla liikaa jos etsit railakasta poppia, punkkia ja monen moista muutakin.

Ja ihan lopuksi vielä, Neuroticsin lisäksi muutama Membersiä coveroinut bändi; Die Toten Hosen levytti Sound of the suburbsin 2017 ja mukana on Carroll, March To The Grave saman biisin 1997 ja vielä Frau Doktor v. -98, belgialainen The Whydads coveroi Physical loven lp:lleen That’s Why vuonna 1988 ja Uusi-Seelantilainen Pisstaken Identities biisin Frustrated, Bagshot kokoelmalle Death By Dogma vuonna 1999.

Ja tänään tuli (27.2.2022) tuli surullinen tieto, että Nicky Tesco on kuollut 25.2.2022.

Discografia

  • 7″:Solitary confinement/Rat up a drainpipe (1 Off Records/Stiff Records OFF 3) 1978
  • 7″:The sound of the suburbs/Handling the big jets (Virgin VS 242) 1979
  • 7″:Offshore banking business/Solitary confinement (VS 248) 1979, 12-tuumaisella myös Pennies in the pound (VS 24812)
  • LP:AT THE CHELSEA NIGHTCLUB (Virgin V 2120) 1979
  • 7″:Killing time/GLC (VS 292) 1979
  • 7″:Romance/The ballad of John and Martin (VS 333) 1980
  • 7″:Flying again///Disco oui oui – Love in a lift (soul version) – Rat up a drainpipe (VS 352) 1980
  • LP:1980 – THE CHOICE IS YOURS (V 2153) 1980
  • 7″:Working girl/Holiday in Tanga-Nika (Albion ION-1012) 1981, 12-tuumaisella myös Everyday is just a holiday (12-ION-1012)
  • 7″:Radio/(if you) Can’t stand up (Genetic Records WIP 6773) 12-tuumaisella b-puolella Radio (dub version) (12WIP 6773), otin tähän tämän brittiversion, mutta tämän on julkaissut myös Island ja USAssa Arista, siinä versiossa on neljäntenä biisinä Membership (Arista CP 720).
  • 12″:Going west/Chairman of the board – Boys like us (arista SP-146, promo, kaikki dance mixejä) 1982
  • LP:UPRHYTHM, DOWNBEAT (Arista AL 6605) 1982
  • 7″:Working girl/At the arcade (Arista AS 1018) 1982
  • 7″:Going west/Membership (Albion ION 153) 1983, 12-tuumaisella a-puolella Going west (dub version) (12 ION 153)
  • 7″:Working girl/Family (Albion ION 1050) 1983, 12-tuumaisella myös At the arcade (12 ION 1050)
  • 7″:Working girl/Chairman of the board (Island K 8920) 1983
  • LP:GOING WEST (Albion ALB 115) 1983, siis Englannin versio UPRHYTHM, DOWNBEATISTA
  • 12″EP:4-TRACK EP (Virgin VS 583-12) 1983
  • Sound of the suburbs – Offshore banking business – GLC – Flying again
  • CD:CHOICE IS YOURS (Virgin CDOVD 310) 1991
  • CD:THE SOUND OF THE SUBURBS – A COLLECTION OF MEMBERS’ FINEST (Virgin CDOVD 455) 1995
  • CD:RES-ERECTED:THE VERY BEST OF (EMI 7243590659 2 2) 2005
  • CDs:International financial crisis (radio edit) – Tesco’s rant – Dub version (Smash The System Recordings, ei numeroa) 2009
  • CDr:LIVE IN BERLIN (Smash The System STS CD1000012) 2010
  • CDEP:New English Blues Part 2 Limited Edition 4 Track CD (AngloCentric Recordings 2SS 7A D 19145) 2011
  • New English blues part 2 – M1DL1FECRI5I5 – Set the controls – Self the controls dub feat. King Dubby
  • CD:INGRRLAND (AngloCentric Records, ei numeroa) 2012,LP:Cleopatra CLO 1005VL , 2019
  • CD:AT THE LUTON HAT FACTORY (AngloCentric AGC 100038) 2012
  • CD:WORKING GIRL (AngloCentric AGC00023) 2014, eli GOING WEST/UPRHYTHM, DOWNBEAT bonuksilla
  • CDr:(I love my) English girls (radio edit) – Midlife crisis (studio version) (AngloCentric AGC 1023) 2015
  • CDr:Emotional triggers (album mix) – Apathy in the UK (single mix) – Emotional triggers (instrumental) – Apathy in the UK (instrumental) (AngloCentric, ei numeroa) 2016
  • CDr:Incident at Surbiton (radio mix) – Surbiton (Suburban Rockers Youth Dub) – Incident at Surbiton (extended disco mix) (AngloCentric AGC 100035) 2016
  • CD:ONE LAW (AngloCentric AGC100032CD) 2016, LP:AGC100032
  • CD:GREATEST HITS – ALL THE SINGLES (AngloCentric AGC 100040) 2017, LP:AGC 10041
  • 4CD:THE VIRGIN YEARS (Caroline International CAROLR060CD) 2017
  • 7″:Smartphone junkie/JC Carroll:Non je ne regrette rien (Smartphone AGC 100042) 2017
  • CD:VERSION (Cleopatra CLO1249) 2019, LP:llä sama numero
  • CD:BEDSITLAND (AngloCentric AGC100050) 2021, box set:vinyl single, LP, CD, muistitikku jne. (AGC100050A1)

Kokoelmilla

  • Fear on the streets LP:llä STREETS (Beggars Banquet (BEGA 1) 1977
  • Rat up a drainpipe LP:llä THE MOONLIGHT TAPES – THE MOONLIGHT CLUB BANDS LIVE (Danceville Records DANCE 1) 1980
  • Offshore banking business 2-LP:llä URGH! A MUSIC WAR (A&M Records AMLM 66019) 1981
  • Gang war (unreleased version) CD:llä VIVE LE ROCK! (Vive Le Rock!, ei numeroa, lehden mukana toukokuussa 2014)
  • Chelsea aggro CD:llä VIVE LE ROCK! PRESENTS STAY FREE (Vive Le Rock!, ei numeroa, lehden mukana marraskuussa 2015)
  • Silent night/Hallelujah chorus cd:llä PUNK ROCK CHRISTMAS (Cleopatra CLO 0091) 2015, LP:ssä samat numerot, mutta julkaistiin vasta 2017
  • Jack the Ripper LP:llä PUNK ROCK HALLOWEEN:LOUD, FAST & SCARY (Cleopatra CLO 0713), cd:ssä samat numerot 2017
  • Scary monsters (and super creeps) LP:llä PUNK ROCK HALLOWEEN 2:LOUDER, FASTER & SCARIER (Cleopatra CLO 1459) 2019, cd-versiossa samat numerot, mutta tuplacd ja enemmän biisejä. The Members & John Perry. Ja tämä on se Bowien biisi.

– V. Vahtera

spot_img