Dead Hands Dig Deep
Ohjaus: Jai Love
Pienessä kalifornialaisessa kaupungissa vaikutti Kettle Cadaver -niminen bändi. Dokumenttielokuva Dead Hands Dig Deep kertoo bändin keulahahmon, Edwin Borsheimin, tarinan. Se on järkyttävä, kummallinen ja hämmentävä kertomus miehestä, joka aiheutti sairaalloista tuskaa ja kipua itselleen ja muille.
Elokuva alkaa Edwin Borsheimin levottomilla uhkauksilla. Yhdysvaltain lippu taustallaan hän vannoo ampuvansa kuvausryhmän autoon, mutta päästää lopulta elokuvantekijät sisään kotiinsa ja taltioimaan outoa elämäänsä.
Borsheimin koti on mustaksi maalattu hökkeli, jota vartioivat vaarallisen näköiset koirat. Sisältä löytyy erikoinen kokoelma ampuma- ja lyömäaseita, luuranko, nukkeja ja ahtaat harjoitustilat bändille. Koko sisätila on ahdistava ja täynnä kuolemaan liittyviä esineitä.
Kettle Cadaverin musiikkia voi kuvailla dark wave/hardcore-tyyppiseksi. Bändi herättää huomiota masokistis-sadistisella ja väkivaltaisella lavaesiintymisellään. Borsheim naulaa elimiään lankkuun, ja koukut, niittipyssyt, lävistykset, ruuvit ja muut brutaalit välineet tekevät hänestä lavalla yltä päältä verisen hahmon. Tähän verrattuna vertailut GG Alliniin ovat lasten leikkiä. Borsheim myös hyökkää raivokkaasti yleisön kimppuun hakaten kaikkea, mikä eteen tulee.
Kettle Cadaverin maine kasvaa keikkojen myötä, mutta Edwin ei jaksa jatkuvaa itsensä tuhoamista. Hän käy läpi heroiiniaddiktion, ja sen loputtua jää pysyvästi metamfetamiinin ja alkoholin käyttäjäksi. Dokumentissa metan vaikutus näkyy Borsheimin vihamielisessä, hysteerisessä ja nopeassa puheessa. Hänen elämänsä on täynnä tuskaa. Järkyttävimpiä kohtia ovat mielettömät vapaapainiottelut, joissa kehä on piikkilankaa, lankuilla lyödään oikeasti päähän ja verta on kaikkialla.
Toisaalta Edwinillä on joitakin naapuriystäviä, joiden kanssa hän viihtyy. Hän jammailee muun muassa Christian Death -yhtyeen muusikon ja erään southern goth -muusikon kanssa. Yksi dokumentin surullisimmista kohdista on, kun kuvausryhmä ajaa pitkän matkan hänen synnyinkotiinsa, mutta vaikka sisällä on hänen äitinsä ja muita perheenjäseniä, ovi ei aukea.
Dokumentti on karua katsottavaa, ja Borsheim ampui itsensä juuri ennen sen ensi-iltaa. Se on silti tärkeä todiste ihmisen elämänfilosofiasta – sellaisen ihmisen, joka on toiminut koko elämänsä ajan äärimmäisyyksissä ja valtavassa elämänraivossa.
– Petri Viitala
