Oman onnen seppä sisältää aiemmin julkaistujen singlejen lisäksi myös uusia kappaleita.
Suomenkielisen, metal-vivahteisen punkin pelikentällä sangen rouheasti operoiva Luutarhatontut on julkaissut Oman onnen seppä -nimeä kantavan albumikokonaisuuden. Albumi on kuunneltavissa muun muassa Spotifyssa ja YouTubessa. Jälkimmäisestä voi käydä väijymässä myös albumin nimikkobiisille tehdyn lyriikkavideon.
Luutarhatontut tunnetaan räyhäkkäästä ilmaisustaan, jossa perinteisiin punksävellyksiin on sekoitettu moderneja mausteita ja metal-vaikutteita. Lyriikoissaan bändi ottaa osuvasti kantaa ajankohtaisiin – ja joskus ajattomiinkin – yhteiskunnallisiin epäkohtiin. Bändi ei pelkää ruotia synkkiäkään aiheita, joskaan sen sanomaa ei tule ottaa haudanvakavasti. Helistimeksi kelpaa kaljapullo, ja kalja kelpaa myös kantavaksi teemaksi uutuuskappaleen sanoitukselle.
”Oman onnen seppä sylkee myrkkyä ajatukselle siitä, että pohjalta pois pääsyyn riittävät onnen avaimet ovat aina vain asenteesta kiinni”, kertoo bändi kappaleesta.
Oman onnen seppä sisältää Luutarhatonttujen jo julkaistuja kappaleita noin vuoden mittaiselta aikajanalta. Kantaa ottava asenne on läsnä halki matkan, ja mukaan mahtuvat muun muassa jo ennestään tutut voimarallit ”Vihalaulu” ja ”Hei, me leikataan!”.
”Vaikka kappaleita on julkaistu erikseen, muodostavat ne hyvän kokonaisuuden ja kuvastavat täydellisesti Luutarhatonttuja: punkin paahto flirttailee metallisten elementtien kanssa, ja biisien tarinat ruotivat yhteiskuntaa välillä vakavasti ja välillä ei-niin-vakavasti”, bändin laulaja Sanna kertoo.
Luutarhatonttujen Oman onnen kesä -kiertueella bändin livekunnon voi käydä tsekkaamassa useammallakin paikkakunnalla. Seuraava tilaisuus bongata yhtye koittaa jo äitienpäivän aattona 10.5. jolloin estradina toimii Kuluma Pub Imatralla.
Oman onnen kesä 2025 – kiertue jatkuu seuraavasti:
17.5. Helsinki, KVHK Punkfest
6.6. Helsinki, Playhouse Bar
7.6. Koria, Lempo not that Open Air
5.7. Kotka, yksityistilaisuus
12.7. Pori, Annis Punk Fest
9.8. Imatra, Patruuna Fest
Kokoonpano:
Sanna Vaasheimo – laulu
Joonas “Honkste” Honkimaa – kitara
Joonas “Jones” Lantta – rummut & taustalaulu
Tuomo Kuivalainen – basso & taustalaulu
Oman onnen seppä lyriikkavideo
Bändiin pääset tutustumaan lisää somessa: Instagram Tiktok Facebook