Mieletön skaala – uuden musiikki-häppeningin ohjelmisto julkaistu kokonaisuudessaan

0
1

Tuusulan Krapin pajan pihapiiri muuttuu lauantaina 22. elokuuta 2026 todelliseksi musiikinystävien keitaaksi, kun uusi yksipäiväinen Mieletön skaala -musiikkitapahtuma rantautuu alueelle. Tapahtuman taiteellisena johtajana toimii Tehosekoitin- ja Saimaa-yhtyeistä tuttu muusikko Matti Mikkola, jonka visiona on tarjota vastapainoa nykypäivän hittiputkille. Luvassa on pitkien biisien päivä, jossa musiikille annetaan sekä aikaa että tilaa.

Eroon pikaruokamaisista hittipotpureista – keskiössä hypnoottinen jammailu

Matti Mikkola kuvailee uutta festivaalia ennen kaikkea ”diggareiden häppeningiksi”, jossa tyylilajit vaihtelevat laidasta laitaan. Yhdistävänä tekijänä toimii muusikoiden soiton riemu ja hypnoottisuus.

– Kyseessä on kinkerit, missä tauottomaan jammailuun voi suorastaan upota. Pikaruokamaisia hittipotpureita piisaa muualla aivan tarpeeksi, Mikkola täräyttää.

Ohjelmisto on poikkeuksellisen kattava läpileikkaus sekä suomalaisen että kansainvälisen vaihtoehtomusiikin kentästä. Kotimaisen ohjelmiston selkärankana toimii legendaarinen proge, jota edustavat Tasavallan Presidentti Complete, Wigwam Revisited sekä Tabula Rasa.

Progejättien lisäksi lavoilla nähdään tuoreempia yleisön suosikkeja, kuten Arppa, Death Hawks sekä Mikkolan oma jättikokoonpano Saimaa.

Kansainvälisiä helmiä ja genrerajoja rikkovia löytöjä

Mieletön skaala tuo Tuusulaan myös kiinnostavaa kansainvälistä väriä. Ruotsalainen, genrejä rohkeasti haastava urkuri, säveltäjä ja laulaja Merit Hemmingson saapuu Krapille, samoin kuin Ukrainasta saapuva folk-rock-yhtye Joryj Kloc uudella Woïn Kloc (suom. Warrior Man) -projektillaan.

Monipuolinen kattaus täydentyy kuubalaisen musiikin taitaja Bomba Buenalla, afrikkalaista musiikkia ja tanssia yhdistävällä Wonuwali-ryhmällä, karjalankielistä folkia esittävällä Loimolan Voimalla sekä jazz-pioneeri Antti Sarpilalla.

– Haluan, että musa vaihtelee ja on monipuolista ja rikasta. Olemme tehneet mahtavia löytöjä, joita esittelemme ohjelmistossa. Toivon, että kaikki musiikkia aktiivisesti kuuntelevat ihmiset löytävät tapahtumamme, Mikkola sanoo.

Neljä lavaa täynnä teutarointia ja temmellystä

Tapahtuma levittäytyy laajasti Krapin tapahtumapihalle, jonne nousee kolme ulkolavaa. Lisäksi musiikki raikaa sisätiloissa Krapin pajan omalla klubilla. Yleisöä palvelevat alueen useat myyntipisteet sekä Krapin tunnetut hotelli- ja ravintolapalvelut.

Tapahtuman promoottori, muusikko ja Krapin pajan yrittäjä Altti Uhlenius odottaa tulevaa elokuun päivää innolla.

– Lavoilla on muusikoiden hyvä teutaroida ja temmeltää. Odotan pitkiä sooloja, jameja ja ystäviä. Luvassa on jumitusta ja jamitusta. Tästä tulee mainio häppening! Uhlenius hehkuttaa.

Sekä Uhlenius että Mikkola toivottavat kaikki tervetulleiksi riemuitsemaan kanssaan ainutlaatuisesta ja monipuolisesta musiikkipäivästä.

Liput ja info:

  • Aika: Lauantai 22.8.2026
  • Paikka: Krapin tapahtumapiha, Tuusula
  • Liput: 58 €
  • Lipunmyynti: Krapin pajan oma verkkokauppa (kauppa.krapinpaja.fi). Lippuja voi ostaa myös kulttuurieduilla hotelli Krapin vastaanotosta arkisin klo 9–20 (vastaanotosta ostettuihin lippuihin lisätään 2 euron palvelumaksu).

Krapin paja on tapahtuma- ja kulttuuritalo Tuusulassa, joka järjestää läpi vuoden keikkoja, esityksiä ja tapahtumia. Talvisin Krapin pajan sisäklubilla ja kesäisin Krapin tapahtumapihalla. Krapin paja, Rantatie 2, Tuusula