Vuosi on 916 ja nuori Ari Halikko joutuu elämänsä kovimpaan paikkaan, kun kahden suvun välinen riita eskaloituu. Tämän seurauksena Hyypiät murhaavat hänen perheensä ja talokin poltetaan. Ari on lähellä päästä hengestään myös, mutta Olaf Idänmatkaaja haluaa pojan itselleen palkkiona avustaan tuhotöissä.
Tästä alkaa koston ja veren täyttämä tie halki viikinkiaikaisen idän sekä myyttisen Pohjolan, jonka myötä nuori Halikko kasvaa orjasta soturiksi ja soturista hallitsijaksi. Lopulta lukuisten vuosien ja kamppailujen jälkeen Ari palaa takaisin Suomeen. Täällä kotimaassaan häntä odottavat vanhat kalavelat, riitaisat suvut, sekä oman paikkansa löytäminen. Kun tähän soppaan vedetään mukaan esimerkiksi Birkan ruotsit, hämäläiset, kainuulaiset, Jomsborgin soturit ja henkilöitä eksoottisista maista, on pohja alustettu kunnon valtataistelulle.
Tämä Tuomas Myllylän sarjakuvakokoelma sisältää kaikki Pakanat-albumit yhteen nivottuna teoksena. Myllylän piirrosjälki on mukavan elävää ja samalla rosoista. Ruudut ovat täynnä historiallisia yksityiskohtia ihan koruista ja asuista linnavuoriin, sekä kansanperinnemenoon asti näin parit mainitakseni.
Myös tarinalle oleelliset todella väkivaltaiset taistelut ovat piirretty juuri mukavan intensiivisellä otteella. Hauskana elementtinä stooreissa on käytetty sopivan pieniä visuaalisia kikkoja. Yksi hyvä esimerkki on mm. kuvitustyylin vaihtuminen kulmikkaaksi, kun erästäkin saunakisailua menneisyydestä muistellaan nykyhetkessä.
Väkevät naiset ja hurjat miehet
Hahmoissa on yhdistetty toimivalla tavalla historiallista ajankuvaa ja suomalaista mytologiaa. Henkilökavalkadiin kuuluu esimerkiksi Väinölän hovia pitävä kuningas Väinämöinen ja Gunnar Birkalaisen älykäs, sekä ovela vaimo nimeltään Louhi. Jälkimmäinen on lisäksi mahtimiehen ja lapinnoidan tytär taustaltaan.
Kuvioissa vilahtaa myös muuan Untamoinen ja Ilmarinenkin on tärkeässä osassa tarinan kulussa. Tosin erilaisena siitä millaisena tunnemme hänet Kalevalasta. Tämä pätee myös muihin hahmoihin osittain.
Vaikka pohjoiset maat ovat hyvin edustettuna, niin muun muassa kaukaisilta rannoilta mukana on sivistynyt historoitsija ja tiedemies Ibn Ammar. Hän onkin henkilönä pieni poikkeus, sillä yleisesti ottaen mieshahmot ovat stereotyyppisen väkivaltaisia ja karskeja.
Kuitenkin vaikka miehet heiluvat miekkojensa kanssa, albumi on täynnä vahvoja ja mielenkiintoisia naishahmoja, kuten juuri edellä mainittu Louhi. Naisilla ei tarvitse myöskään olla aina mitään ihmeellisiä statuksia, vaan ihan tavalliset piiatkin osaavat pitää kunnon kuria ja meteliä.
Tavallisuuteen liittyen onkin hyvä mainita, kuinka ihan pienet arkiset hetket päätarinan lomassa tuovatkin mukavaa tasapainoa kokonaisuuteen. Kuten vaikkapa kaksi naista puuhailemassa omia askareitaan, heittäen samalla herjaa ja nauraen maireasti.
Lisäksi mitä tulee emäntien voimaan, yksi suosikkikohdistani kokoelmassa onkin, kun eräs nainen saunassa ojentaa kunnon asenteella mieslaumaa ronskisti:
”Täällä eivät sinun jumalasi päde, vaan enemmän painaa Ukon sana ja maaemon lait. Niiden mukaan on luotu miehet ja naiset ja kaikille omat tehtävänsä. Ilman naisia ei olisi miehiäkään ja yhdessä on kannettava elämän rasitukset. Ja kun niin kerran on, niin piru vieköön sopivat naiset miesten kanssa saunaankin!”
Voitte vaan arvata mikä lopputulos onkaan.
Jumal auta
Vaikka Pakanat-sarjakuvat seikkailevat välillä mm. Dnepr-joen kautta Kiovaan orjakaupan ja hopean siivittämänä, teemana on kuitenkin vahvasti klassinen verikosto kotoisalla Suomenmaalla. Onneksi tarina ei ole liian suoraviivainen, vaan välillä puolestaan juhlitaan Pohjolan häitä, kiskotaan sahtia kaksin käsin, saunotaan, ihmetellään vieraita jumaluuksia ja langetaan loveen.
Kuten aiemmin mainitsinkin, Pakanat on todella täynnä hienoja yksityiskohtia niin historiallisesti kuin suomalaisiin perinteisiinkin nojaten. Erityismaininnan annan siitä, että mukaan ei ole sotkettu turhia fantasiaelementtejä, jotka usein tekevät lupaavastakin tuotoksesta todella kuluneen tai muovisen oloisen.
Kylmät löylyt
Vaikka en meinaa lakata kehumasta Pakanoiden mainioita meininkejä, löytyy aina kuitenkin kritisoitavaa.
Ensimmäinen kritiikin kohde kokoelmassa on yllättäen itse teoksen julkaisumuoto. Mielestäni Pakanat olisi toiminut paremmin ihan kovakantisena tuotoksena (tämä kappale on siis pehmeäkantinen vuodelta 2018). Toisekseen useat sivut hukkuvat sidonnan väliin tai pikemminkin sisälle. Eli osa tekstistä ja kuvituksesta on nielaistu kirjaimellisesti opuksen uumeniin.
Itse tarinakokoisuuden kannalta suurin kummastelu itselleni on teoksen viimeinen osio. Piirrosjälki muuttuu todella radikaalisti ja näyttää ihmeen hätiköidyltä, sekä todella paksusti tussatulta. Eli luvussa ovat kadonneet kaikki hienot kuvitukseen liittyvät nyanssit, joita edelliset osat sisälsivät. Ymmärrän kyllä, että tällainen ”väkevä” tyyli yksittäisenä tehokeinona varmasti toimisi, mutta jälki kattaa koko loppuosion ja tulos on huolimattoman oloinen yleisesti. Tämä kyllä lannistaa todella hienon ja pitkän teoksen lopetusta, joka on valitettavasti laitettu kasaan liian nopeasti. Ilman tätä Pakanat-kokoelmalle olisi kevyesti voinut antaa viisi tähteä ja ison plussan perään.
Kuitenkin valitukset sikseen. Harmillisista puolistaan huolimatta Pakanat on kevyesti yksi parhaimpia kotimaisia sarjakuvajulkaisuja ikinä. Tämä kannattaa ehdottomasti hommata omaan kirjahyllyyn ja on varsinkin historiafriikeille pakollista luettavaa, vaikkei sarjakuvista yleisesti edes pitäisi.
Ylimääräisenä kruununa Ari Halikon päähän voi laittaa vielä arkeologi Sami Ranisen kirjoitukset teoksen lopussa, joissa hän on kappaleittain kuvannut viikinkiaikaa Varsinais-Suomesta Bysantin maailmaan asti.
– K.Leijala
Jälkilöylyt
Lopuksi on hyvä palata kokoelman esipuheeseen.
Sarjakuvataiteilija Petri Hiltunen pohtii siinä: ”Tämän saagan luettuaan ei voi kuin ihmetellä: miksi kukaan kotimainen sarjakuvantekijä ei ole tehnyt tällaista aikaisemmin?” ja viittaa muutenkin aihepiiriin yleisesti eri kulttuurin tasoilla.
Tätä Myllylän tuotosta lukiessani mietin samaa useaan otteeseen. Iät ja ikuisuudet on ollut puhetta, kuinka paljon olisi kysyntää esimerkiksi Kalevalaan tai Suomen muinaishistoriaan pohjautuvalle kunnon elokuvalle! Monien muiden maiden kansalliseepokset kun ovat useampaan kertaankin tuotu valkokankaalle ja muihin taiteen muotoihin mukaan kunnolla. Tästä Pakanat-sarjakuvasta saisi jo yksinään varmasti oikein hyvän pohjan esimerkiksi Robert Eggersin Northman -tyyliselle filmille tai muuten vaan hyvän toimintaleffan juonittelulla.
–
P.S.
En ole käsiini saanut uudistettua versiota (2022), mutta siinä kauneusvirheet ovat ilmeisesti korjattu ja kokoelma sisältää myös mielenkiintoista lisämateriaalia:
”Tämä restauroitu juhlajulkaisu sisältää koko alkuperäisen sarjan uudelleenladottuna, upouuden epilogin, arkeologi Sami Ranisen artikkelin Ari Halikon maailmasta sekä Myllylän uuden esipuheen.”
