En muista oliko minulla Pellen nykyään parhaana pitämääni Pelkoa ja vihaa ennen Moottoritietä, mutta ellei niin siinä tapauksessa ensimmäinen Pellen kasetti (nimenomaan, ne vaihtuivat kyllä vinyyleihin kun soitin oli) oli joko Viimeinen syksy tai Moottoritie.
Moottoritietä tuli kuunneltua kyllästymiseen asti ja odotin seuraavalta levyltä Matkalla tuntemattomaan todella paljon, mutta välissä tullut EP jo kertoi, ettei ihan niin hyvää tulossa ole.
Ja vaikka Matkalla on hyvä levy, se oli edellisen jälkeen lievä pettymys. Mutta ei se vielä mitään, seuraavaksi mentiin vielä syvemmälle, Radio Kebab oli jo kättelyssä aika kamalaa kuunneltavaa (nyt se sentään jotenkin menee, mutta silloin ihmettelin, miten pienessä ajassa voi bändin musa muuttua näin paljon).
Pari hyvää biisiä siinä sentään oli. Seuraava Laulava idiootti oli vielä kamalampaa, nimibiisi on hyvä, mutta muuta levyä en siedä vieläkään. Tämä oli järkyttävää, koska Pelle ja Ratsia olivat mielestäni Suomen parhaat bändit ja ajattelin; Ratsia hajosi ja Pelle tekee ihan paskaa musaa, mihin tämä johtaa?
Niinpä helpotus oli suuri kun tämä levy ilmestyi v.-84. Tämähän ei ole Pellen paras levy, eikä ehkä edes top viidessä, mutta tämä palautti uskoni äijään ja otin siksi mukaan.
Kokoonpanohan on sama kuin Kebabilla, lukuun ottamatta Ari Taskista ja hänen puuttumisensa onkin varmaan syynä siihen, että tämä on aika suora rocklevy ilman syntetisoijapelleilyjä (Idiootti oli ns.soololevy, jolla soitti mm.Dave).
Pelle on säveltänyt, sanoittanut ja sovittanutkin kaikki biisit. Single Beibi pukeutuu mustaan ei vielä maailmoja kaatanut tai luvannut oikeastaan mitään. Jimi Sumenin tuotanto sillä oli sitä futumaailmaa, mistä hän oli tullutkin.
LP:llä biisistä on hieman siedettävämpi versio, tuottajana on Pekka Aarnio, mutta se on silti ehkä levyn huonoin biisi. Tällä kertaa en viitsi yksityiskohtaisesti jokaisesta biisistä kertoa erikseen, totean vain, että nimibiisi on nopeinta Pelleä sitten Olen kauniin, Levoton kansa ja Tervetuloa Sodoma-Cityyn konstailematonta rockia ja Missä olet nyt kaunis ja hidas yli viiden ja puolen minuutin kipale lapsuuden ystävyydestä.
Levyn sanoitukset ovat monet todella kantaaottavia, mikä ei tosin ollut kadoksissa aiemmilla levyilläkään tai omakohtaisia ja mies on itse sanonutkin, että tämä on hänen henkilökohtaisin levynsä.
Omaan makuuni huonoja biisejä ei löydy kuin tuo Beibi ja tylsähkö Siunattu päivä, muuten on saldo plussan puolella.
Stefan Piesnack joutui kesken levyn teon linnaan ja hänen lisäkseen levyllä soittavat tuuraavat kitaristit Timo Toikka (joka toimii myös äänittäjänä ja miksaajana) ja Jukka Orma. Koskettimissa on Esa Kotilainen ja vaikka virtuoosista onkin kyse, niin koskettimet ovat tällä levyllä hyvin taustalla.
Levyn mukana tuli alunperin postikortti, jossa yhtyeen nimenä oli jo Pelle & Miljoonaliiga, joka virallisesti perustettiin Miljoonaliigana loppuvuodesta eri kokoonpanolla. Kortissa on mukana myös kesän -84 keikoilla soittanut kitaristi Jarmo Heikkinen.
CD-painos näki valon v.1998 ja siinä on mukana bonuksena Beibin singleversio ja B-puolensa Pidä tulta yllä, joka kuulostaa joltain kasakkalaululta(!).
Olisipa mukana ollut vielä Pellen ehkä harvinaisin levytys, -83 ilmestynyt Olen rakastunut, joka ilmestyi silloin vain Mona-elokuvaa promotoimaan tarkoitettuna singlenä (B-puolella on joku Jeesus-kuoro) ja toki mukaan olisi mahtunut myös leffassa kuultu Glorian eri versio, joka on tehty studiossa ja siinä eri sanatkin kuin tällä levyllä.
Johtuu kait siitä, että niitä ei julkaissut Beta-yhtiö, vaan National Filmi. Beta oli hyvin lyhytaikainen Johannan jälkeinen yhtiö ja tämä levy oli sen toinen julkaisu, eka oli Saken ja Madon Suomen Poliisit.
Montaa levyä ei yhtiöltä tullutkaan ja suurin osa niistä on keräilyharvinaisuuksia. Tästäkin on näköjään saanut ihan kivasti joskus pulittaa. Mutta öh, tätä sai myös uutena kymmenellä markalla.
Nuoruudessani ellei levy myynyt, se siirtyi kaupasta riippuen aika nopeasti aleosastolle. Jep, tämän jälkeen Pelle teki vanhan kunnon ”77-punklevyn” Miljoonaliigan kanssa ja tämä Jos… siis avasi taas pitkän putken miehen ja bändiensä hyvissä levyissä.
– V. Vahtera
