Dingo-ilmiö villitsee kesällä 2023 Hämeenlinnan Uudessa Kesäteatterissa

Aiheeseen liittyvää

The Record Of My Life #30: Apulanta – Ehjä

Vuosi oli 1996 ja maailma muuttui paljon, teinit eivät. Yhdeksänkymmentä luvun alun laman huippu alkoi hieman tasoittua, tosin seurauksista kärsitään vielä tänäkin päivänä. Talouden lisäksi lamalla oli suuri vaikutus myös kulttuuriin ja yleiseen ilmapiiriin, niin hyvässä kuin pahassa.

Murhia Pohjanmaalla -sarja saavuttaa Pohjoismaat ja Viron

Nilla Kjellsdotterin Murhia Pohjanmaalla -sarjan uusin osa leviää uusille markkinoille. Vaasan poliisista kertovien kiehtovien tarinoiden pariin pääsevät pian myös norjalaiset, tanskalaiset ja virolaiset lukijat.

Weekend Festival paljastaa päälavan esiintyjät – ohjelma nyt täydellinen

Weekend Festival tuo elektronisen tanssimusiikin huiput eloisaan Espooseen. Pääesiintyjiä ovat Nicky Romero, R3HAB, Tiësto, Alan Walker ja monet muut.

Mistolan Lasiset Linnut – Kun laulajat ovat lähteneet

Mistolan Lasiset Linnut on julkaissut esikoispitkäsoittonsa Kun laulajat ovat...

Laozi ja tekemättömyyden filosofia syntytaolaisuuden sydämessä

TaoLinin syväluotaava teos, Laozi ja tekemättömyyden taito, avaa ovia kiinalaisen ajattelun ja taolaisuuden maailmaan.

Jaa somessa

Dingo-musikaalissa ilmiötä käsitellään bändin keulahahmon Pertti ”Nipa” Neumannin kautta.

Näytelmän ovat käsikirjoittaneet Kaisa Kuikkaniemi ja Otto Kanerva. Kaisa Kuikkaniemi tunnetaan myös Ylellä kesällä 2020 esitetyn Kaikki huutaa Dingo -kuunnelmasarjan kirjoittajana.

Kesäteatteri
Kuvassa vasemmalta Taneli Läykki, Joel Mäkinen, Olli Tulkki, Patrik Hvitsjö, Pyry Smolander ja Eppu Salminen.
Kuva: Henna Junnila.

Dingo-musikaali sai kantaesityksensä Raumalla kesällä 2022 keräten reilut 17.000 katsojaa.

”Vanhana Dingo-fanina otin tietysti kuunnelmasarjan haltuun ja siinä samassa meni kuunteluunkaikki oheismateriaalikin. Otin välittömästi yhteyttä sarjan kirjoittaneeseen Kaisa Kuikkaniemeen jasain hänet aisaparikseni näytelmää kirjoittamaan. Muuta yhtäläisyyttä kuunnelmasarjaan ei olekuin omaelämänkerrallisuus. Myös Neumann piti ideasta ja antoi sille siunauksensa. Olemme siisvanhan kipparin suojeluksessa”,

kertoo näytelmän myös ohjaava Otto Kanerva.

Huippumuusikoista koostuvan livebändin säestämän esityksen rooleissa nähdään jälleenerinomaisesti laulava, loistava näyttelijäkaarti. Tarinan päähenkilöä esittää Joel Mäkinen. Muissarooleissa nähdään mm. Eppu Salminen ja Sinikka Salminen.

Esityksen ensi-ilta on 28.6.2023 ja kesä huipentuu elokuun puolivälin Sing Along -näytöksiin. Esityksen kesto on 2 tuntia 20 minuuttia. Lipunmyynti aloitetaan marraskuun alussa.

Lähde Hämeenlinnan uusi kesäteatteri

spot_img