Ville-Juhani Sutisen Vaivan arvoista on Tietokirjallisuuden Finlandia-voittaja

Aiheeseen liittyvää

The Record Of My Life #30: Apulanta – Ehjä

Vuosi oli 1996 ja maailma muuttui paljon, teinit eivät. Yhdeksänkymmentä luvun alun laman huippu alkoi hieman tasoittua, tosin seurauksista kärsitään vielä tänäkin päivänä. Talouden lisäksi lamalla oli suuri vaikutus myös kulttuuriin ja yleiseen ilmapiiriin, niin hyvässä kuin pahassa.

Taideyliopisto tuo lavalle Tick, Tick… Boom! -musikaalin

Musikaali Tick, Tick… Boom! tuo Taideyliopiston opiskelijat lavalle ja tarjoaa 90-luvun rockmusiikin sävyttämän elämäntarinan.

Murhia Pohjanmaalla -sarja saavuttaa Pohjoismaat ja Viron

Nilla Kjellsdotterin Murhia Pohjanmaalla -sarjan uusin osa leviää uusille markkinoille. Vaasan poliisista kertovien kiehtovien tarinoiden pariin pääsevät pian myös norjalaiset, tanskalaiset ja virolaiset lukijat.

Weekend Festival paljastaa päälavan esiintyjät – ohjelma nyt täydellinen

Weekend Festival tuo elektronisen tanssimusiikin huiput eloisaan Espooseen. Pääesiintyjiä ovat Nicky Romero, R3HAB, Tiësto, Alan Walker ja monet muut.

Beethovenin ’Fidelio’ resonoi Tampereella Susanna Mälkin tahtipuikon alla

Susanna Mälkki johtaa Beethovenin Fidelio-oopperan konserttiversion Tampere-talossa, mukana suomalaiset tähtilaulajat.

Jaa somessa

Ville-Juhani Sutisen teos Vaivan arvoista. Esseitä poikkeuskirjallisuudesta (Avain) on voittanut Tietokirjallisuuden Finlandia-palkinnon.

Suomen Kirjasäätiön jakama tunnustus ansiokkaalle suomalaiselle yleistajuiselle tietokirjalle on arvoltaan 30 000 euroa. Palkinnon voittajan valitsi ylilääkäri Hanna Nohynek. Finlandia-voittajat julkistettiin 30.11.2022.

Kuva
Kuva: Ari Haimi

Ville-Juhani Sutisen teos Vaivan arvoista. Esseitä poikkeuskirjallisuudesta (Avain) on voittanut Tietokirjallisuuden Finlandia-palkinnon. Suomen Kirjasäätiön jakama tunnustus ansiokkaalle suomalaiselle yleistajuiselle tietokirjalle on arvoltaan 30 000 euroa. Palkinnon voittajan valitsi ylilääkäri Hanna Nohynek. Finlandia-voittajat julkistettiin 30.11.2022.

”Kun pari viikkoa sitten sain kuulla olevani ehdolla, totesin, että jo ehdokkuus on voitto. Korostin silloin, että se on voitto minun tai tämän kirjan sijaan kirjallisuudelle – sille, että sitä kirjoitetaan ja luetaan, ja ennen kaikkea sille, että siitä kirjoitetaan. Jos ehdokkuus on jo voitto, on vaikea sanoa, mitä voitto sitten on”,

pohti Ville-Juhani Sutinen Finlandia-palkintotilaisuudessa pitämässään puheessa.

Vaivan arvoista onkin kirjailijan rakkaudentunnustus kirjallisuudelle.

”Tuntuu merkittävältä, että palkinnon saa nimenomaan sellainen kirja, jonka kirjoitin puhtaasti omasta kiinnostuksestani ja rakkaudestani kirjallisuuteen. Samalla olen erittäin ylpeä siitä, että tämä on kaiketi ensimmäinen kerta, kun tyylipuhtaat esseet palkitaan tieto-Finlandialla. Se saa ajattelemaan, että palkinto on voitto esseelle, nonfiktiolle ja tietokirjan ohella tietokirjallisuudelle, kauniisti ilmaistulle todelle.” 

Ville-Juhani Sutinen

Sutinen tarkastelee Vaivan arvoista -esseekokoelmassaan kolmeatoista mutkikkaana pidettyä teosta Fjodor Dostojevskin Karamazovin veljeksistä Dorothy Richardsonin 2000-sivuiseen Pilgrimage-romaanisarjaan ja Irmari Rantamalan Harhamasta Rebecca Westin mammuttimaiseen matkakirjaan. Kirjailija pohtii esseissä, mikä yhdistää näitä teoksia toisiinsa ja tähän aikaan.

Onko pitkien ja vaikeiden kirjojen lukeminen pelkkää kulttuurista snobbailua, vai antavatko kirjat jotain, mitä helpommat teokset eivät voi tarjota?

Ville-Juhani Sutinen on Jyväskylässä asuva kirjailija ja kääntäjä. Häneltä on ilmestynyt niin runoutta, romaaneja kuin tietokirjallisuutta. Avain on kustantanut aikaisemmin Sutisen kirjallisuutta käsittelevät teokset Sivupolkujakirjoituksia kirjallisuudesta ja paikasta (2020) ja Kadotetut sukupolvet (2018).

Ville-Juhani Sutisen Finlandia-palkintopuhe on julkaistu kokonaisuudessaan Kustantamon kuulumisia -blogissa. 

Lähde Avain

spot_img