Arvostelussa Loot – Seinä EP

Aiheeseen liittyvää

The Record Of My Life #30: Apulanta – Ehjä

Vuosi oli 1996 ja maailma muuttui paljon, teinit eivät. Yhdeksänkymmentä luvun alun laman huippu alkoi hieman tasoittua, tosin seurauksista kärsitään vielä tänäkin päivänä. Talouden lisäksi lamalla oli suuri vaikutus myös kulttuuriin ja yleiseen ilmapiiriin, niin hyvässä kuin pahassa.

Murhia Pohjanmaalla -sarja saavuttaa Pohjoismaat ja Viron

Nilla Kjellsdotterin Murhia Pohjanmaalla -sarjan uusin osa leviää uusille markkinoille. Vaasan poliisista kertovien kiehtovien tarinoiden pariin pääsevät pian myös norjalaiset, tanskalaiset ja virolaiset lukijat.

Mistolan Lasiset Linnut – Kun laulajat ovat lähteneet

Mistolan Lasiset Linnut on julkaissut esikoispitkäsoittonsa Kun laulajat ovat...

Laozi ja tekemättömyyden filosofia syntytaolaisuuden sydämessä

TaoLinin syväluotaava teos, Laozi ja tekemättömyyden taito, avaa ovia kiinalaisen ajattelun ja taolaisuuden maailmaan.

Tschabalala Selfin ’Samasta korttelista’ saapuu EMMAan

Tschabalala Selfin 'Samasta korttelista' -näyttely EMMAssa kutsuu tutkimaan monimateriaalisia teoksia ja mustan identiteetin ilmentymiä.

Jaa somessa

Saatteeksi

”Loot on helsinkiläinen bändi, joka ponnistaa varjoista ja on matkalla kohti valoa. Raamatun hahmosta ja tarinasta nimensä saanut orkesteri soittaa tummanpuhuvaa rockia, jossa sanoitukset tutkivat ihmismielen eri nurkkia. Seinä-EP:n laulut kertovat tuhoisista tavoista, luopumisesta ja lopuksi ilmassa on ripaus toivoakin. Seinä ei ole fyysisesti edessäsi, vaan useimmiten pääsi sisällä.”

Seinä EP

EP:n aloittava nimikkokappale Seinä tekee linjan selväksi. Biisi alkaa Ismo Kokon chorus-efektoidulla kitaralla, josta myöhemmin EP:n kuluessa tuntuu muodostuvan tärkeä osa bändin ominaissoundia. Koko bändin yhtyessä biisin kulkuun tulee selväksi, että soundit ovat kohdillaan. Jykevät rummut, särötetty basso ja miellyttävät vokaalit täydentävät äänimaiseman. Loppusilauksen antaa sitarimainen kiipparisoundi. Tuotanto on siis silkkaa timanttia.

Seinä EP
Lootin Seinä-EP:n kansi.

Toinen kappale, Amalgaamisydän, jatkaa ensimmäisen viitoittamaa tietä. Kitaroita on monta kerrosta, Ilkka Pekkarisen rummut ja John Repon basso puskevat rytmillään hitaanpuoleista biisiä eteenpäin. Amalgaamisydämen loppuosa kulkeekin nopeammassa tempossa ja tuo mukavan kontrastin biisin rakenteeseen. Hieno biisi!

EP:n päätöskappale, Kyllä täällä pärjätään, on levyn ns. ”balladibiisi”. Erityisesti tämän kappaleen kohdalla Mikko Hakkaraisen laulu kuulostaa ajoittain toiselta kovalta kotimaiselta, Timo Rautiaiselta. Tähän saattaa toki vaikuttaa myös sanoitukset, joissa on paljon samaa edellä mainittuun. Kelpo biisi tämäkin!

Sävellykset Seinä-EP:llä ovat selvästi hioutuneet muottiinsa ja sanoitukset ovat uskottavat ja karun suomalaiset. Tuotanto ja soundipolitiikka näyttelevät myös suurta osaa tuotoksessa, sillä hyvät biisit eivät tässä genressä ole onnistumisen tae. Bändillä on myös jollain tapaa oma soundinsa. Rytmiryhmä Pekkarinen ja Repo hoitavat hienosti osuutensa, biisit edellä ja kikkailu taempana. Tähän kun yhdistetään Ismo Kokon kitarasoundi ja maalaileva soitto, keitos on valmis. Jos juustoiset ruokavertaukset sallitaan, Lootissa yhdistyvät sopivan yksinkertaiset ja laadukkaat raaka-ainekset toimivaan reseptiin. Se on hyvin, mutta maltilla maustettua mättöä, jota voisi ahmia enemmänkin.

Lisätiedot

Loot on Mikko Hakkarainen (laulu), Ismo Kokko (kitara), Ilkka Pekkarinen (rummut) ja John Repo (basso). Kappaleet on säveltänyt ja sanoittanut Ismo Kokko. Tuottajana toimii muusikko ja kirjailija Samuli Laiho. Äänitys ja miksaus Janne Oinas. Biisit äänitettiin Sound Supreme studiolla Hämeenlinnassa touko-kesäkuun vaihteessa. EP on masteroitu Alho Masteringissa.

https://www.facebook.com/lootbandofficial

– K. Kallio

spot_img
Saatteeksi ”Loot on helsinkiläinen bändi, joka ponnistaa varjoista ja on matkalla kohti valoa. Raamatun hahmosta ja tarinasta nimensä saanut orkesteri soittaa tummanpuhuvaa rockia, jossa sanoitukset tutkivat ihmismielen eri nurkkia. Seinä-EP:n laulut kertovat tuhoisista tavoista, luopumisesta ja lopuksi ilmassa on ripaus toivoakin. Seinä ei ole fyysisesti...Arvostelussa Loot – Seinä EP