Lumikuningatar-jääshow siirtyy koronarajoitusten vuoksi vuodella eteenpäin

Aiheeseen liittyvää

The Record Of My Life #30: Apulanta – Ehjä

Vuosi oli 1996 ja maailma muuttui paljon, teinit eivät. Yhdeksänkymmentä luvun alun laman huippu alkoi hieman tasoittua, tosin seurauksista kärsitään vielä tänäkin päivänä. Talouden lisäksi lamalla oli suuri vaikutus myös kulttuuriin ja yleiseen ilmapiiriin, niin hyvässä kuin pahassa.

Murhia Pohjanmaalla -sarja saavuttaa Pohjoismaat ja Viron

Nilla Kjellsdotterin Murhia Pohjanmaalla -sarjan uusin osa leviää uusille markkinoille. Vaasan poliisista kertovien kiehtovien tarinoiden pariin pääsevät pian myös norjalaiset, tanskalaiset ja virolaiset lukijat.

Weekend Festival paljastaa päälavan esiintyjät – ohjelma nyt täydellinen

Weekend Festival tuo elektronisen tanssimusiikin huiput eloisaan Espooseen. Pääesiintyjiä ovat Nicky Romero, R3HAB, Tiësto, Alan Walker ja monet muut.

Mistolan Lasiset Linnut – Kun laulajat ovat lähteneet

Mistolan Lasiset Linnut on julkaissut esikoispitkäsoittonsa Kun laulajat ovat...

Laozi ja tekemättömyyden filosofia syntytaolaisuuden sydämessä

TaoLinin syväluotaava teos, Laozi ja tekemättömyyden taito, avaa ovia kiinalaisen ajattelun ja taolaisuuden maailmaan.

Jaa somessa

Uudet esityspäivät ovat 30. ja 31. joulukuuta 2022 sekä 1. tammikuuta 2023.

Lumikuningatar-jääshow siirtyy uusien koronarajoitusten vuoksi vuodenvaihteeseen 2022–2023. Lumikuningattaren oli tarkoitus saada maailmanensi-iltansa Tampereen uudella Nokia Arenalla 1. tammikuuta 2022. Jo ostetut liput käyvät sellaisenaan uusiin näytösajankohtiin.

Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto on antanut 23. joulukuuta 2021 uusia koronamääräyksiä, jotka kieltävät kokonaan kaikki sisä- ja ulkotiloissa järjestettävät yleisötilaisuudet. Määräykset ovat voimassa ajalla 25.12.2021–8.1.2022. Rajoituksista ei voi vapautua käyttämällä koronapassia. Uusien koronarajoitusten vuoksi Lumikuningatar-jääshow joudutaan siirtämään vuodella eteenpäin.

Kotimainen Lumikuningatar on maailmankin mittakaavassa historiallinen. Taitoluistelua, tanssia, esittävää taidetta ja jääkiekkoa yhdistävä suurtuotanto on ollut työn alla jo useamman vuoden ajan. Valmisteluja tehtiin täysillä aivan maaliviivalle saakka.

”Lumikuningatar-hanke on suuri, ja olemme tehneet töitä sekä investoineet siihen jo useita vuosia. Olemme kiitollisia tämän yli 400-henkisen, valtavan työryhmän panoksesta. Siirto näin lähellä ensi-iltaa on erityisesti esiintyjille kova henkinen isku, ja joitakin tehtyjä taloudellisia panostuksia emme saa takaisin. Meille ja koko tapahtuma-alalle kuluva pandemia-aika on ollut haastava, siksi jokaisella ensi vuoteen siirtyvällä lippuvarauksella on merkitystä”,

Tampere-talon toimitusjohtaja ja Lumikuningattaren tuottaja Paulina Ahokas kertoo.
Lumikuningatar
Lumikuningatar-jääshow nähdään Nokia Arenalla 30.12.2022–1.1.2023.

”Katsojien tuki on meille ensiarvoisen tärkeää, ja olemme kiitollisia, mikäli mahdollisimman moni pystyy säilyttämään lippuvarauksensa ensi vuoteen. Vanha sanonta kuuluu, että hyvää kannattaa odottaa, ja Lumikuningattaren kohdalle se todellakin pitää paikkansa. Ja onneksi uudet esityspäivät upealle Nokia Arenalle järjestyivät heti vuoden päähän”,

Tampere-talon liiketoimintajohtaja ja Lumikuningattaren tuottaja Mika Nevalainen jatkaa.

Esitystä on harjoiteltu viime viikot tiiviisti Lohjan Kisakalliossa, jossa ohjauksesta ja koreografiasta vastaava Reija Wäre on valmentanut suurtuotannon esiintyjiä kohti ensi-iltaa. Jäällä nähdään 53 luistelijaa, tanssijaa ja jääkiekkoilijaa. Taitoluistelija Kiira Korpi on valmistautunut Lumikuningattaren nimirooliin.

”Itseäni harmittaa älyttömän paljon, että esitykset joudutaan siirtämään, koska olemme treenanneet ahkerasti. Esityksestä on tulossa uskomattoman koskettava, jännittävä ja näyttävä”,

Korpi kertoo.

Maailmanluokan esityksessä nähdään myös suuri joukko kansainvälisiä luistelutähtiä. Yksi heistä on Kain roolin harjoitellut espanjalainen taitoluistelija Felipe Montoya.

”Olen erittäin vaikuttunut suomalaisesta tavasta tehdä tinkimättömästi töitä taiteen ja elämysten eteen. Klassikkotarinan sovitus jääesitykseksi, taiteellisen työryhmän visio sekä esiintyjäjoukko ovat hioutuneet yhteen upeaksi kokonaisuudeksi, jossa on ollut ilo olla mukana”, Montoya kertoo.

Ostetut liput käyvät sellaisenaan esityksen uuteen ajankohtaan

Lumikuningattareen jo ostetut liput ja lippuvaraukset käyvät sellaisenaan esityksen uuteen ajankohtaan. Jos uudet ajankohdat eivät sovi, asiakas voi vaihtaa liput toiseen Lumikuningattaren näytökseen, Tampere-talon lahjakorttiin tai hakea lippurahoja takaisin 28. helmikuuta 2022 mennessä.

Lipun ostaneet asiakkaat kontaktoidaan sähköpostitse torstain 23. joulukuuta 2021 aikana. Toimintaohjeet päivitetään myös tuotannon verkkosivuille osoitteeseen Lumikuningatar.fi.

Lähde Tampere-talo Oy

spot_img