Asagraum ponnisti vuonna 2017 Alankomaista ja Norjasta mustan metallin ystävien tietoisuuteen erinomaisella Potestas Magicum Diaboli -nimisellä debyyttialbumillaan. Tätä seurannut Dawn of Infinite Fire (2019) oli myös laatujulkaisu, jossa polkaistiin esikoiseen verrattuna astetta rankempi vaihde vielä silmään.
Juuri nyt ilmestyvää Veil of Death, Ruptured täyspitkää olenkin siis ihan syystäkin odottanut vesi kielellä jo hyvän tovin verran. Ensimmäisistä biisimaistiaisista en osannut varsinaisesti sanoa vielä mitään, joten fiilikset itse levyä kohtaan ovat olleet hieman jännittyneet. Asagraumin julkaisukatalogi on ollut niin kova ja odotukset muutenkin sen verran korkealla, että ”ihan hyvä” levykin täyttäisi jo oikein mainiosti odotukseni.
Onneksi ennakkojännitykset karisivat pois ihan muutamassa minuutissa jo.
Albumin äänimaisema on todella täyteläinen, soundit pirullisen hyvät ja soitto tiukkaa. Lisäksi kun olen ollut aina Asagraumin keskitempoisemman ja melodisemman materiaalin ystävä, niin Veil of Death, Ruptured tarjoilee sitä herkkua jopa vielä paremmin ja laajemmin kuin aiemmin. Vaikka biisit toki juurineen tulevat klassisesta Pohjoismaisesta koulukunnasta, on Asagraum luonut oman tunnistettavan tyylinsä alusta asti vaikutteistaan huolimatta. Varsinkin biisien sisällä vaihteleva omaperäinen tunnelmointi ja turpaanveto toimii erittäin hyvin taas kerran. Pakko silti mainita erikseen, että avausraidassa on hauskat Suomifiilikset!
Kauttaaltaan ihailtavaa erityisesti on se, kuinka Obscura ja kumppanit ovat pystyneet säilyttämään musiikillisesti oman ytimensä ja samalla taas uudistumaan erinomaisesti ilman radikaaleja muutoksia.
Uskaltaisin sanoa, että Veil of Death, Ruptured lunastaa odotukset paremmin kuin hyvin ja voi olla ehkä vuoden black metal -levy ainakin itselleni. Ehkäpä bändin paras levy jopa ja siinä onkin kova saavutus! Ainoa miinus tulee liian lyhyestä kestosta (vähän päälle 36 minuuttia), sillä tätä olisi kyllä kuunnellut mielellään enemmänkin. Onneksi kiekon voi laittaa soimaan aina uudelleen loputtomasti.
Monille Asagraum on ollut kuriositeetti, sillä kaikki bändin soittajat ovat naisia. Tuntuu hieman oudolta tehdä tästä jotain erillistä numeroa nykyaikana, vaikka toki suurin osa black metal bändeistä nyt sattuu vaan olemaan miesvaltaisia.
Oli miten oli, niin tämä levy ja bändi on täyttä priimaa! Orkesterilta tuli myös taannoin laadukasta livemateriaalia pihalle ja sitä voi ihmetellä tässä jutun lopussa.
– K. Leijala
