”Kikkeliskokkelismiehenä” tunnettu entiteetti manifestoitui Suomen kansan kollektiiviseen tietoisuuteen kesäkuussa 1990 Pulttibois-sketsisarjan 2.tuotantokauden 20.jaksossa. Taatila ja Kalavainen havainnollistaa pamfletissaan hahmon psykohistoriaa, pyhää maantiedettä, sielunmaisemaa ja kulttuurista kehystä viitaten mm. Goetheen, suufeihin, kabbalisteihin, Freudiin, Jungiin ja David Lynchiin.
Kuulun itse siihen sukupolveen joka katsoi Pulttiboisit ja Manitboisit suorina lähetyksenä lineaarisen television orjuuttamana ja imien kulttuuriset ja kieltä muovaavat vaikutteet lamavuosien kynnyksellä kun parempaakaan ei ollut tarjolla. Aake Kallialan Kikkeliskokkelismiehen ilmaantuessa sarjan sketseihin pidin sitä jo silloin todella kummallisena ja ehkä vähiten hauskana surrealistisena entiteettinä, joka hieman ärsytti enemmän kuin nauratti. Ja muistan itsekin ihmetelleeni kun kikkeliskokkelista oli tullut se 11 sketsiä kuinka oudolla tavalla koko Pulttibois alkoi mennä muissakin sketseissä äärimmäisyyksiin hokemissaan ja jopa niin että Kallialan ja Peteliuksen hahmot tulivat läpi väärissä paikoissa sketseissä, ikäänkuin sekaantuen näyttelijöiden mielissä toisiinsa. Joten ilahduin suuresti kun tämä ilmiö ei jäänyt huomaamatta pamfletin tekijöiltäkään, ja teoksessa sivutaan myös tätä teemaa huimien teorioiden siivittämänä.
Tämä vihkonen on aivan mieletön kaikessa absurdiuudessaan, kerrassaan herkullista ja juuri oikealla tavalla pilke silmäkulmassa mutta kuitenkin asiallisella viitekehyksellä höystettyä syvä-analyysia. Esoterian ja okkultismin ystäville tarjolla on todella paljon easter eggiä ja kannattaa lukea tarkkaan myös alaviitteet, jotka ovat taidokkaan humoristisia ja kuitenkin samalla tarjoavat ihan oikeaa vinkkiä lisätiedonjanoisille. Esimerkkinä alaviite liittyen Kikkeliskokkelismiehen lanteenvetkutus-tanssiin bussipysäkintolpan ympärillä: ”Vrt. Gen X : ”Dancing With Myself” ”When there´s nothing to lose and there´s nothing to prove / well, I´m dancing with myself.”
Sketsit avataan myös kronologisessa järjestyksessä kirjoittaen auki (mitä varmastikaan Petelius ja Kalliala eivät koskaan tehneet ennen kuvauksia), mikä avaa ikkunan todella hämärään psykedeeliseen arkkityyppien unimaailmaan. Luettuna sketsit ovat aivan kipeän hauskaa settiä. Katsoin itsekin Youtubesta sketsit järjestyksessä ja se oli mielenterveydelleni melkein liikaa. Tämän opuksen kanssa saamme todistaa kuinka vanhasta maikkarin halpis-sarjasta aukeaa todellinen surreaali sankarin matka, huuruinen unikuva Lynchin ja Jodorowskyn tyyliin.
Teoria KKM-entiteetin riivaamasta Aake Kallialasta on kutkuttava. Samoin kuin yhteydet tarot-korttien maailmaan ja Jehun matka konsensus-todellisuuden piinasta kohti vapautta, kohti Pakilaa.
”Punaisessa huoneessa arkipäivän logiikan lait eivät päde – kuten ne eivät myöskään päde Pakilassa.”
”Kikkelis kokkelis / mitäs läksit, nii”
Mikko Ihalainen
