Hitlerin hevoset on jännittävä tositarina historian kummallisimmasta taidevarkaudesta

Aiheeseen liittyvää

The Record Of My Life #30: Apulanta – Ehjä

Vuosi oli 1996 ja maailma muuttui paljon, teinit eivät. Yhdeksänkymmentä luvun alun laman huippu alkoi hieman tasoittua, tosin seurauksista kärsitään vielä tänäkin päivänä. Talouden lisäksi lamalla oli suuri vaikutus myös kulttuuriin ja yleiseen ilmapiiriin, niin hyvässä kuin pahassa.

Murhia Pohjanmaalla -sarja saavuttaa Pohjoismaat ja Viron

Nilla Kjellsdotterin Murhia Pohjanmaalla -sarjan uusin osa leviää uusille markkinoille. Vaasan poliisista kertovien kiehtovien tarinoiden pariin pääsevät pian myös norjalaiset, tanskalaiset ja virolaiset lukijat.

Weekend Festival paljastaa päälavan esiintyjät – ohjelma nyt täydellinen

Weekend Festival tuo elektronisen tanssimusiikin huiput eloisaan Espooseen. Pääesiintyjiä ovat Nicky Romero, R3HAB, Tiësto, Alan Walker ja monet muut.

Mistolan Lasiset Linnut – Kun laulajat ovat lähteneet

Mistolan Lasiset Linnut on julkaissut esikoispitkäsoittonsa Kun laulajat ovat...

Laozi ja tekemättömyyden filosofia syntytaolaisuuden sydämessä

TaoLinin syväluotaava teos, Laozi ja tekemättömyyden taito, avaa ovia kiinalaisen ajattelun ja taolaisuuden maailmaan.

Jaa somessa

Hollantilaisen Arthur Brandin kirjoittamasta jännärimäisestä tietokirjasta on suunnitteilla myös elokuva.

Hitlerin hevoset – Tositarina taidekaupan pimeältä puolelta on kuin yhdistelmä agenttitarinaa ja veijariromaania, mutta täyttä totta.

Juuri ennen toista maailmansotaa Adolf Hitler teetti kansliansa edustalle valtavat, kolme metriä korkeat hevospatsaat, jotka veisti hänen suosikkitaiteilijansa Josef Thorak.

Vuonna 2014 hollantilainen taiteentuntija ja yksityisetsivä Arthur Brand kuuli huhun: hevospatsaat eivät tuhoutuneetkaan toisessa maailmansodassa, vaan ne oli piilotettu. Nyt niille etsittiin kaikessa hiljaisuudessa varakasta ostajaa.

Brand lähti jäljittämään hevospatsaita ympäri Eurooppaa huikealle seikkailulle, johon kuului koodattuja viestejä, salaisia mikrofoneja ja uusnatsiliikkeen johtohahmojen varjostamista. Tästä kaikesta Brand kirjoitti teoksen, jonka äärellä unohtaa lukevansa raporttia tositapahtumista; se on kuin yhdistelmä vakoojatrilleriä ja veijariromaania.

Arthur Brand

”Unohtakaa Monuments Men -elokuva, jossa George Clooney pelastaa taidetta natsien käsistä. Kahden Hitlerille kuuluneen valtavan pronssihevosen jäljitysoperaatio on parempi kuin leffat.”

HET NIEUESBLAD

”Kirjaa lukee kuin John Le Carrén romaania”

Nieuwsuur

Hollantilainen Arthur Brand on yksityisetsivä ja taiteentuntija, joka on jäljittänyt mm. Dalin ja Picasson kadonneita tai varastettuja teoksia. Hän on verkostoitunut myös taidemaailman hämärälle puolelle, jossa liikkeellä ovat suuret rahat ja epäilyttävät motiivit.

Arthur Brand: Hitlerin hevoset – Tositarina taidekaupan pimeältä puolelta
Alkuteos De paarden van Hitler
Suomentanut Raimo Salminen
240 sivua
Myös äänikirjana, lukija Jukka Pitkänen

Lähde Gummerus

spot_img