Pidin todella paljon Hanna-Riikka Kuisman dystooppisesta Kerrostalo-romaanista, joten tartuin hänen uusimpaan kirjaan innoissani.
Kirja kertoo päihteistä elämäntarinaansa rakentavasta lähes 50-vuotiaasta miehestä. Miehen nimeä ei paljasteta koko kirjassa, vaan hän on vain hän. Tämä ratkaisu tekee teoksen lukijalle tyylikkäästi immersiiviseksi. Mies kipuilee korvaushoidossa jo toistakymmenettä vuotta ja kirja rakentuu hänen harhailevista ajatuksistaan jotka vievät takautumina lähiölapsuuteen ja nuoruuteen alamaailmassa. Hän etsii kovasti syytä addiktiolleen menneisyydestä ja ympäröivästä todellisuudestaan, samalla kertoen lähipiirinsä ihmiskohtaloista. Trillerinomaisen lisäsäväyksen tuo miehen pikkusiskon kuolema hämärissä olosuhteissa muistojen kautta käsiteltynä.
Kirjan lukeminen oli minulle vaikuttava ja tärkeä kokemus. Omassa historiassani on samanlaista tarttumapintaa ja tarinoita, jopa kirjan slangikielen käyttö tuntui tutulta ja uskottavalta. Olen elänyt itse samanikäisenä suomalaisena samojen ajan ilmiöiden keskellä, joten Korvaushoito avasi yllättävällä tavalla jotain omia traumoja ja portteja sisälläni, ymmärsin jotain enemmän itsestäni, sekä päihdekulttuurista ja meidän 70-luvulla syntyneiden lähiölasten samankaltaisuudesta. Kouriintuntuvasti romaani tutkii myös opiaatti-ja bentso-koukkua, sitä kuinka demoninen sairaus on kyseessä. On todella helppo lipsahtaa ja ajaa itsensä reunan yli koska tahansa, välittämättä läheisistä tai omaisuudesta.
Onko tässä Kuisman Rikos ja rangaistus? Itselleni kirjan suureksi teemaksi löytyi armo. Hieno valinta kirjailijalta synkkien aiheiden sisällä. Tässä teoksessa yhdistyi sekä katharsis että toivo tulevaisuudesta.
Mikko Ihalainen
