Iloinen suomirock-ilta Iloisessa Härässä

Aiheeseen liittyvää

Nemi: Onni onnettomuudessa

Norjalaisen Lise Myhren piirtämän Nemi -sarjakuva-albumin lukeminen pitkän tauon jälkeen on todellakin kuin törmäisi vanhaan hyvään ystävään.

EDDIE & THE HOT RODS: Why Should I Care / A Million Miles Away (Hiljaiset Levyt HIKS-086) 7″ 2023

Eddie & co on tehnyt toisen sinkkunsa Hiljaisille Levyille. A-puoli on loistava, alunperin Pete The Meat & The Boysin biisi, joka on alunperin sen toimesta levytetty jo 1978, mutta julkaistiin vasta kuluvalla vuosituhannella.

TV SMITH: Generation Y (Hiljaiset Levyt HIKI-073) 2022

TV Smith on suomalaisille jo aika tuttu, ainakin tietyissä piireissä. Mieshän on keikkaillut täällä lukemattomia kertoja yksinään tai vaikkapa Punk Lurex OK:n kanssa, jonka kanssa teki myös EP:n.

Ahven-yhtyeen paluu

Toimitustamme lähestyi Ahven-yhtye, joka on tehnyt paluun 2021 noin viidentoista vuoden tauon jälkeen. Yhtyeen kokoonpano ja roolit ovat edelleen samat kuin ensimmäisen tulemisen (1999-2005) aikaan.

Jaa somessa

Ravintola Iloisessa Härässä Turun Härkämäessä vietettiin lauantaina 20.11. suomirock-iltaa, kun lavalle nousivat progressiivista rockia soittava Nousi sekä illan pääesiintyjänä KARI. Paikalle kannatti tulla ajoissa, sillä ravintolan henkilömäärä oli rajoitettu 50:een. Musiikista sai nauttia ilman tungosta, mutta tunnelmassa ei ollut silti mitään moitittavaa.

Nousi oli itselleni aivan uusi tuttavuus. Mukavasti rullaavaa suomenkielistä progea soittava yhtye sai yleisön tanssimaan lavan eteen. Kappaleita ehdittiin kuulla setin aikana puolenkymmentä. Lyhyitä biisejä ei tarjoiltu, mutta onneksi ei myöskään mitään 10-minuuttisia rumpusooloja, vaan setti oli varsin jammailtavaa kuunneltavaa sellaisellekin, joka ei kovin paljon ole progressiiviseen rockmusiikkiin perehtynyt.

Odotukseni KARIn suhteen olivat lähtökohtaisesti korkealla. Olin muutaman kappaleen kuunnellut etukäteen ja havainnut niiden tarttuvan hanakasti päähän soimaan. Laulaja Kari Pikkujämsä oli minulle tuttu aiemmista cover-kokoonpanoistaan, joten odotin kiinnostuneena, miltä nyt kuulostaisi suomirock – pitkästä aikaa livenä.

Jo avausbiisi Virtaus tempaisi kuulijat mukaansa, mutta seuraavana esitetty Vaikeuksien kautta voittoon -EP:n nimikappale viimeistään kertoi yleisölle, että tämän bändin ei tarvitse kumartaa suomirockin isojakaan nimiä. Kappaleen säveltänyt kosketinsoittaja Mika Virta on luonut koukuttavan melodisen kehyksen Pikkujämsän suomalaiseen sielunmaisemaan istuvaan sanoitukseen. Synkkäilylinjalle ei silti lähdetty, vaikka perinteinen suomirockin melankolia oli läsnä sanoituksissa – etenkin Yötaivas-balladissa. Yhtyeen esiintyminen oli tyylikkään eleetöntä, mutta musiikki veti tanssijat lattialle ja sai istualleenkin jääneen kuulijan jalan naputtamaan tahtia.

Koko kahdentoista biisin setti oli ehjä kokonaisuus, joka piti kuulijat otteessaan alusta loppuun. Erottuvimmat kappaleet – ehkä ennakkokuuntelun ansiosta – olivat Vaikeuksien kautta voittoon, Perhonen ja Yötaivas. Vaikka oltiin marraskuun loppupuoliskolla, KARI vei kuulijat kesään vielä kahdella viimeisellä kappaleella Pelle Miljoona sekä Vapaa, jonka tarttuva melodia ja vikkelästi rullaava kitarasoolo jättivät kuulijan hyväntuuliseksi. KARI lunasti odotukset ja jätti odottamaan uusia keikkoja. Toivottavasti tästä yhtyeestä tullaan vielä kuulemaan enemmänkin.

KARI

https://www.facebook.com/kari.virallinen

KARI: Soitetuimmat kappaleet

https://www.youtube.com/channel/UC5vUhglzn8qIV4GGK1IVbeA

Nousi

https://www.facebook.com/nousimusic

Nousi Soundcloudissa

https://www.youtube.com/channel/UCCi7hHDxyWOFLcwCxuNQt0g

– E. Kairinen

spot_img