JOSE RIIKONEN: Sir Elwoodin Hiljaiset Värit (Like) 2023

Aiheeseen liittyvää

Jouni Tossavaisen valokuvarunoja esillä Turun näyttelyssä

Turun Kirjan talossa esitellään Jouni Tossavaisen uusia valokuvarunoja huhtikuussa.

Kansainvälinen tanssin päivä herättää Suomen eloon tanssin taian kautta

Kansainvälistä tanssin päivää juhlistetaan ympäri Suomea monipuolisilla esityksillä ja tapahtumilla.

TEOS 2024 -tapahtuma siirtyy toukokuulle ja laajentaa valokuvataiteeseen

TEOS 2024 esittelee yli tuhat nykytaideteosta Helsingissä ja laajentaa tarjontaansa valokuvataiteeseen. Tapahtuma tarjoaa erinomaisen mahdollisuuden taidekokoelman aloittamiseen tai sen laajentamiseen.

Heather Morrisin uusin kirja Nousevan auringon sisaret kuvaa musiikin voimaa vankileirin olosuhteissa

Heather Morrisin teos Nousevan auringon sisaret ammentaa toimintansa toisen maailmansodan japanilaiselta vankileiriltä, missä musiikki loi toivoa.

Viikon Kovin Biisi: VKB 14/24

Nämä kilpailijat kisaavat Viikon Kovimman Biisin tittelistä. Katso yksityiskohdat tästä.

Jaa somessa

Eipä tämä(kään) ole koskaan kuulunut suuriin suosikkeihin. On ollut joku samanlainen suhtautuminen kuin Miljoonasateeseen: ei huonoa musaa, mutta ei kauheasti innostakaan; menee siinä taustalla. Toisaalta, eipä tältä ole tultu kuultuakaan paljon muita biisejä kuin ne hitit, mihin on muutenkin kyllästynyt.

Pari coveria on kyllä aina osunut: Älä itke (eli Neil Youngin Don’t Cry No Tears, josta tosin jo Ari Närhi teki Kumma Heppu & Lopunajan Voideltujensa kanssa näillä sanoilla version jo 1983 – tämä ei käy ilmi kirjasta) ja Kaduilla Kallion (eli Tom Waitsin In the Neighborhood – tämä käy ilmi kirjasta). Jälkimmäinen on kyllä alunperinkin aivan upea biisi ja suomennoksessa on onnistuttu saavuttamaan varmasti paljon alkuperäistä.

MUTTA, oli(n) bändistä mitä mieltä tahansa, kirja on kirjoitettu jotenkin eri tavalla kuin suurin osa bändibiografeista. Johtuukohan siitä, että kirjailija on aika nuori (ainakin minuun verrattuna) ja selvästikin suuri fani. Niinhän ne yleensä kaikki, mutta tässä tapauksessa kyseessä näyttää olevan kirjoittajalle hyvin henkilökohtainen yhtye. Siksikin tätä on varsin mukavaa lukea, vaikka joskus liiallinen pohdiskelu tuppaa pitkästyttämäänkin.

Kun kyseessä on näinkin puhtoisenoloinen bändi, on varsin yllättävää, että kirjassa paljastetaan ja hyvin paljon puhutaankin laulaja Juha Lehden päihdeongelmasta. Tai eihän tuo viina minulle minään yllätyksenä tullut, kyllä joistain biiseistä ja siis etenkin teksteistä sen olen huomannutkin (vaikken siis työkseni ole yhtyettä kuunnellut), mutta myös vauhti ja muut jutut. Kirjassa on ehkä vahingossa hieno asiaan sopiva riimikin: yritä siinä sitten luoda, kun pitää koko ajan juoda. No, kyllähän niistä päihdevuosistakin ja basistin kuolemasta ja kaikesta muustakin sitten selvittiin ja bändi jatkaa toimintaansa edelleen.

Ehkä pitäisi bändin tuotantoon tutustua paremminkin. Yritin tutustuakin, mutta ei se oikein innostanut, sen sijaan aloin kuunnella pitkästä aikaa Tom Waitsia ja oikeastaan ekan kerran itse Brucen loistavaa Racing In the Streets -biisiä ajatuksella. Nämähän ovat yhtyeelle tärkeitä ja tulevat kirjassa mainituksi muutamaan otteeseen. Ihan oikeasti, tässä on kiinnostava näkökulma yhtyeeseen. Ja onhan se harvinaista nykyisin, että on yhtye, joka on suht alkuperäisessä kokoonpanossaan elänyt noinkin pitkälle, Rolling Stones on asia erikseen ja Pellen sanoin ”millaisen maailman jätämme Keith Richardsille”. Eräänlainen selviytymistarina tämä on muutenkin, vaikka on sitä nähty ja luettu pahemmistakin soista selvinneiden ihmisten touhuja ja tarinoita. Eli suosittelen.

– V. Vahtera

spot_img