Haastattelumuotoisessa teoksesa O’Hagan ja melankolian mestari Cave keskustelevat otsikon mukaisista teemoista ja paljon kaikesta muustakin Caven uraan ja elämään liittyvästä.
Seán O’Hagan on selvästi Nick Caven pitkäaikainen ystävä ja valittu haastattelu-tyyli sopii kirjalle hyvin. Pidän Nick Caven musiikista ja olen enemmän tai vähemmän kuunnellut hänen levyjään 90-luvulta saakka. Nyt tiedän enemmän hänen ajattelustaan ja luovista menetelmistään, mikä sai minut innostumaan jälleen laittamaan levylautaselle hänen bändinsä levyjä, saaden syvempää kosketuspintaa sanoituksiin. Kirjaa on alettu työstämään korona-lockdownin aikaan ja se avaa siis hyvin myös ajankuvaa tuolta kaudelta. Miesten keskustelussa käsitellään paljon luovuutta, menetyksiä (Caven molemmat pojat ovat kuolleet traagisesti hiljattain), bändien elinkaareen liittyviä käänteitä, addiktiota, rakkautta, jumalaa ja henkisyyttä. Täytyy sanoa että pidän Caven ajatuksista ja kokemuksien muodostamasta viisaudesta. On todella lohdullista lukea vanhemmuudesta, mikä tavallaan jatkuu lasten menettämisenkin jälkeen. Ghosteen-levyn prosessia Warren Ellisin kanssa avataan paljon, samoin vaikutteita blues-ja country-musiikista koko hänen muusikon urallaan. Rehellisyys ja kipeiden kokemusten käsittely on varmasti monelle lukijalle jopa terapeuttista. Itse ainakin koin niin. Lohdullista huomata että taiteilija pystyy etenemään tunnetasolla katkeruudesta ja eräänlaisesta oman perheen maailmanlopusta ja jatkaa elämäntyötänsä musiikin parissa, kuoriutuen uudenlaiseksi ihmiseksi lannistumatta.
Usko, toivo ja kuolema on suositeltavaa luettavaa Cave-faneilla ja muillekin luovuudesta kiinnostuneille.
Mikko Ihalainen
