Mies, jonka ympäriltä tuolit viedään on kirjoittanut kirjan miesten välisestä dynamiikasta ja omista henkisistä arvistaan.
Samuli Putron musiikki ei ole koskaan oikein sanonut mitään minulle, mutta tämän kirjan aihe kiinnosti niin paljon että tartuin teokseen. Putro avaa elämänsä lukijalle melko raadollisesti, keskittyen kirjan nimen mukaan hyvin paljon omaan käytökseensä ja rooleihin miesten välisissä ihmissuhteissa, ystävyydessä ja luovan työn yhteistyökuvioissa. Samalla tietysti käsitellään lapsuutta, suhdetta vanhempiin ja parisuhteiden kiemuroita.
Koin ongelmallisena kirjassa sen että ihmisten nimet ja paikannimet oli korvattu ymmärrettävästi yksityisyys-syistä vain sanoilla mies, jätkä, poika, lyhythiuksinen tai rannikkokaupunki, pohjoisen kylä. Oli vaikea pysyä kärryillä kenestä milloinkin oli kyse tai minne tapahtumat sijoittuivat. Pienellä salapoliisityöllä lukija kyllä saa kiinni henkilöllisyyksistä Wikipedian ja muiden lähteiden kautta, mikä hieman helpotti itselle lukemista. Lisäksi minua alkoi ärsyttämään kuvatut pubissa istumiset, ihmisten ailahtelevat persoonat ja yleinen röökinhaju tarinoissa. Mutta se kertoo ehkä enemmän minusta kuin kirjan laadusta. Hieman elähtäneen suomalaisen rock/taide-skenen elintapoihin ei vain päässyt samaistumaan, monessa kohtaa teki mieli sanoa kirjan henkilöille että älkää nyt jaksako olla tuollaisia.
Teoksen ansioita ovat ehdottomasti nykyajan psykoterapia-prosessin ja menetelmien kuvaus. Kirjasta saattaa saada ihan käytännön vinkkejä ahdistus- ja panikkikohtausten kohtaamiseen ja se kannustaa ihmisiä puhumaan ogelmistaan ja hakemaan apua. Itselle tuli ainakin yksi uusi hermostoa rauhoittava venytysliike ihan käyttöön asti. Oli myös mielenkiintoista kurkistaa pop-musiikin levy-yhtiöiden tuotantoprosessiin ja artistin taustalla häärivän ryhmän työtapoihin. Luova ala ei ole helppoa kenellekään, haastetta löytyy mielenterveyden säilyttämisessä.
Samaistuin itsekin tällaisena kiltin miehen arkkityyppinä Putron kelailuihin miesten välisestä ystävyydestä ja omasta auktoriteettien kunnioittamisesta ja vahvan miehen ihailusta. Oli helpottavaa lukea samanlaisista kokemuksista mitä itselläkin on ollut varsinkin nuorena, kun ei luota itseensä porukassa ja hakee hyväksyntää alfauroksilta.
Kirja päättyy seesteisempään elämänvaiheeseen Putron arjessa. Hieno, merkityksellinen lopetus ailahtelevien tunteiden teokselle.
Mikko Ihalainen
