The Record Of My Life #3: Runoilijoita ja reikäkaaleja

Aiheeseen liittyvää

Sonqo: When the Leaves Fall

Kun sydän sanoo, että jotain on tehtävä, niin silloin rohkeimmat tarttuu toimeen.

Michael Monroe 60-vuotiskeikka & Hanoi Rocks – Where’s my Taxi Driver?

Hanoin biisit nostattavat tukkani pystyyn. Tai sitten joku on lisännyt olutmukiini tuntemattomia substansseja. Paitsi että en juonut olutta tällä välillä. Jes, juuri tätä olin odottanut!

Neljä erilaista nuorta löytää toisensa sairaalamaailmassa: Osaston tähti on Uuteen lastensairaalaan sijoittuva tarina ystävyydestä

Kun 11-vuotias Lilja joutuu leikkauksen vuoksi sairaalaan, pysähtyy hänen normaaliarkensa täysin. Sairaala kuitenkin osoittautuu yllättävien uusien ystävyyssuhteiden syntypaikaksi.

Viiden nuoren juutalaisnaisen koskettava tarina

Anna-Leena Perämäen viisi pienoiselämäkertaa sisältävä teos nostaa Anne Frankin rinnalle muita, vähemmän tunnettuja holokaustin kokeneita juutalaisnuoria.

Jaa somessa

The Record Of My Life #3

The Record Of My Life -palstan kolmas esittely. Kirjoittaja Antti Sorsa on kitaristi-kosketinsoittaja, joka vaikuttaa mm. Worldburn ja Full Moon Swing -yhtyeissä. Lisäksi hän toimittaa Emotion Zinen audiotekniikka-aiheista palstaa.

Uuden mantereen Hanoi Rocks

Savatage on 80-luvun taitteessa perustettu oman hardrock-tiensä kulkija. Bändi ei ole ikinä tehnyt suurta ja sille oikeutettua läpimurtoa suurimman yleisön tietoisuuteen, vaan on jäänyt lähinnä kulttibändin asemaan. Yhtyeen nousukiidon katkeamiseen vaikutti myös kitaristi Chris Olivan menehtyminen auto-onnettomuudessa 90-luvun alussa. Varsinainen uuden mantereen Hanoi Rocks siis.

Itselle Savatagen omintakeinen, synkkä ja ei-liian-operatiivinen, mutta mukavasti progempi rock on aina toiminut – bändi osaa tarvittaessa rokata täysillä, mutta myös tunnelmallisemmat ja tarinallisemmat palat luonnistuvat. Laulaja Jon Oliva hallitsee mainiosti erilaiset tunneskaalat.

Bändin levyt ovat kuitenkin olleet hieman epätasaisia; monelta levyltä löytyy yksittäisiä mahdottoman hienoja biisejä (Power of the Nightilta esim. Unusual ja Warriors ja Hall of the Mountain Kingilta vaikkapa Legions sekä Strange Wings), mutta loppuun asti tasonsa pitävät levyt ovat olleet harvassa.

Kokonaisin alkuperäisen kokoonpanon albumi on hittilevy Gutter Ballet, jolla bändi myös laajensi ilmaisuaan progempaan suuntaan, sekoittaen musiikkiinsa enemmän teatraalisuutta sekä kosketinosuuksia. Nimibiisin lisäksi veisut kuten When the Crowds Are Gone, Hounds, The Unholy ja Summer’s Rain ovat mahtavia kappaleita. Kuitenkin Gutter Balletillekin on eksynyt selkeästi muutamia heikkoja raitoja, ja monesti tuleekin skipattua noin puolet levystä.

Ysärisutinointia

90-luvulla Jon päätti luopua laulajan pestistään ja tilalle tuli Zak Stevens. Hänen laulutyylinsä oli erilainen, mutta bändiin silti mainiosti sopiva. 90-luvun Savatagen levyjä vaivasi kuitenkin huonot tuotantoarvot ja myöskin epätasaisuus sävellyksissä. Streets meni jo aivan liian pitkälle rock-oopperan suuntaan, ja tuntui että soitosta iloitseminen jäi taka-alalle.

Sama ilottomuus koskee Wake of Magellania ja Dead Winter Deadia, joilta ei hirveän montaa mieleenjäävää veisua löydy. Edge of Thornsilta toisaalta löytyy nimibiisin lisäksi bändin parhaimmistoon kuuluvat Follow Me ja Sleep. Samoin Handful of Rainilta löytyy mahtavat pianovetoiset biisit Chance sekä varsinkin Watching You Fall.

Bändin vuonna 1994 julkaisema Japanin livelevy on myös Zakin johtamana mahtavaa kuultavaa kaikkine hitteineen sekä muutaminen uusine helmibiiseineen, Jonin hoitaessa taustalla kiippareita hymyssä suin tupakka huulessa.

Poets and Madmen

Bändin toistaiseksi viimeinen studiolevy Poets and Madmen julkaistiin vuonna 2001. Zak Stevens oli jättänyt bändin kesken levyntekoprosessin, ja Jon Olivan oli hypättävä taas laulajan saappaisiin. Tiedä sitten saikohan yhtyeen nokkamies tästä tapahtumasta juuri itselleen uutta virtaa ja syttyi levyntekoon oikein kunnolla. Poets and Madmenilla on jälleen kuultavissa soiton ja biisinteon iloa! Todella eeppisiä veisuja sekä myös kevyempiä välipaloja. Hyvinä esimerkkeinä näistä toimivat levyn puolivälin Magnum Opus Morphine Child ja sitä edeltävä kieli poskessa paahtava Drive.

Savatage - Poets and Madmen -arvostelu
Savatagen Poets and Madmen -albumin kansitaidetta.

Levyn alkupuoli on A-luokan Savatagea, yhdistäen kaikkea sitä mikä bändissä on ollut parhautta 80-luvulta lähtien – taidokkaasti sävellettyjä ja toteutettuja biisejä, joissa on synkkä sekä painostava tunnelma, unohtamatta tiukkaa kitarariffittelyä ja -soolottelua. Vaikkakin Chris Olivan aggressiivista, mutta tarvittaessa rauhallisen tyylikästä kitaransoittoa kaipaisi mukaan.

Morphine Childin jälkeen meno muuttuu hieman pelkistetymmäksi, mutta taso ei silti liiemmin laske. Tässä onkin ainoa Savatagen studiolevy, joka kestää mainiosti alusta loppuun. Poets and Madmen ikään kuin paketoi loistavasti Savatagen uran ja esittelee kaiken mikä bändissä on hienoa. Toki ilman Chris Olivan persoonallista kitarointia.

Nuku rauhassa?

Hiljattain hankin tämän levyn myös CD-muodossa. Kyseisen EarMusic-julkaisun erikoispainoksen mukana tulee kaksi akustista bonus-biisiä. Ensimmäinen, Tonight He Grins Again, sisältää muutaman HYVIN tutun kuuloisen melodianpätkän eräästä bändin suurimmista hiteistä.

Toinen on Zak Stevensin laulama Sleep, joka on tälle levylle sijoitettuna kuin kunnianosoitus niistä hienoista biiseistä, joissa Zak on ollut mukana, ja muistuttaa hänen roolistaan osana bändin historiaa. Myös surullisesti voisi pohdiskella, että asettaakohan tämä biisi Savatagen haudan lepoon – kyseisen erikoispainoksen takakanteen on näes printattu Jon Olivan sitaatti vuodelta 2011:

”’Poets And Madmen’ marked my return to lead vocal duty, but that was not the plan when we started. Somehow I knew that it was the end of the road for Savatage, for a while, which was very sad for me because Savatage has always been such a big part of my life.”

Savatage kuitenkin yhdistyi vielä hetkeksi ja soitti keikan vuoden 2015 Wackenissa. Sen jälkeen on ollut liikkeellä epämääräistä spekulointia mahdollisesta jatkosta. Mutta vaikkei jatkoa tulisikaan, olisi Poets and Madmen mainio lopetus uralle.

Harvalla bändillä se viimeisin studiolevy on paras kaikista!

Levy Spotifyssä: https://open…/1ktLxK67XJPdowr6y4h4xK
Palstan pääsivu: The Record Of My Life

– A. Sorsa

spot_img